America

Tälläisellä reitillä juoksu kulkee!

Sunnuntain päätin viimeisenä lauseenani: "This was the perfect day." Ei huono. En tiedä olenko maininnut, että olen sunnuntai-ihminen. Rakastan sunnuntaista olotilaa ja rakastan sunnuntaipäiviä täytettynä mieluisalla tekemiselle. Useimmat sunnuntaini ovat täydellisiä. Mutta viimeisin oli kyllä silti aivan fantastinen. Hostdadini Markin sanoin "Probably only thing needed would've been a Swedish boy." Exactly!

Olen siis Amerikassa. Joulumaassa. Olin unohtanut monia USAlle tyypillisiä asioita ennen kuin tulin tänne. Esim. kuinka vihreetä syömistä on vaikea löytää (tänään ostettiin sentään omenoita!), kuinka kaikki kaupoissa kysyvät vointia todella monotonisesti, kuinka täällä juodaan vain pullotettua vettä, kuinka pussilakanoita ei ole olemassa ja kuinka monta tv-kanavaa telkkarista löytyykään. Kaikki tuntuu samalta kuin 17-vuotiaana vaihto-oppilaana, paitsi että huoneeni oli kyllä kokenut muodonmuutoksen jättimäisen sängyn kera ja kaikki muut näyttävät vanhemmilta kuin 7 vuotta sitten. Kumma juttu... Laittaa vain miettimään, että kuinkas hemmetin vanhalta meikkis sitten näyttää.

Okei, takaisin eiliseen perfektopäivään. Olen aina tullut äärimmäisen hyvin juttuun vaihto-oppilasperheen isän Markin kanssa. Vanha kunnon Marky-Mark. Sunnuntai meni siis Marky-Markin kanssa hengaillessa ja aloitettiin päivä äärimmäisen toimivalla kombolla: juoksu plus hotjooga. Ensin tietenkin amerikkalaiseen tapaan ajettiin 15 minuuttia Forest preserviin, jotta edes voitaisiin juosta. (Eilen kävin ihan vain neighboorhoodilla juoksemassa, vaikka Mark meinasi vaatia, että ajaa minut jonnekin radalle 30 min happihyppelyäni varten. Very american...) Reilu 3 mailia alle, takaisin autoon, vaatekerroksia pois himassa ja kohti hotjoogaa. Matkalla kerroin joogakokemuksiani ja esimerkiksi siitä, että Irlannissa olin käynyt joogatunneilla, joihin ei todellakaan voinut mennä juoksemisen jälkeen niiden rankkuuden takia. Hehe. Markin kommentti: "This could be one of those I guess." Jepjep, 70 minuuttia 40 asteessa tehden rankinta joogaa, mitä olen kuuna päivänä testannut. Namaste vaan teillekin. Fiilis tämän jälkeen: hikinen mutta mahtava!

Tämän jälkeen takaisin himaan, pikasuihku, 13-wee Jen mukaan ja shoppailemaan. Shoppailun jälkeen Wal-Martiin, täydennystä cravings-varastoihin ja illan päivällisainekset. Pizza night!
Ilta vietettiin pikkuperheen kesken pepperonipizza syöden, Black Hawks peliä ja Anthony Bourdainia katsellessa ja tehden s'moreseja kynttilöiden avustuksella. Just like the old times. Nukkumaan tuskaisoon ja tuskapehmeeseen amerikkalaiseen sänkyyn tuskamukava uusi pyjama päällä. HÄRLIGT. Voin muuten kertoa, että ruotsini on ehkä kielistä vahvin tällä hetkellä. Meinaa välillä mennä potut ja muusit sekaisin niin sanotusti...

Muita kivoja asioita hampparimaassa:

• Merkkituotteiden (Ralph Lauren, Michael Kors, Calvin Klein!!) osto veronpalautusrahoilla
• Uusi koira perheessä (rodusta ei tietoa)
• Täydellinen burgeri lauantai-iltana (only in the US)
• Antti Raanta maalissa Black Hawkseissa (ikävä kyllä jätkä on kihloissa, mitä googlailtiin)
• Joulustressittömyys (olen ostanut vain lahjoja itselleni...)
• Kaikki unohtamani elintarvikkeet (Peanutbutter m&ms, butterfingers, pop-tarts, Sweet baby rays BBQ sauce, ranch dressing, toaster strudels, cinnamon toast crunch, the list goes on...)
• Vanhat 17-vuotiaana tänne jättämäni vaatteet (vähän niinkö ois käyny kirppiksellä)
• Jääpalakone jääkaapin kyljessä (hankin tällaisen niin isona tyttönä omaan kotiin!)
• Rumimpien jouluvalojen metsästys iltakävelyllä

Mingel Bingo som ska inte lösa sig

Hejsan kärlek Göteborg

Olen tässä matkustellessa oppinut tuntemaan itseni aika hyvin. Vaikka turhanpäiväinen analysoiminen (en ole niitä tyttöjä joiden aika menee poikapulmia ratkoessa) on mielestäni turhaa, on itsetuntemusta aina hyödyllistä kehittää. Ja ei, nyt en myöskään tarkoita miljoonien facebook-testien tekemistä. Paitsi toki, jos se auttaa itsensä hyväksymisessä ja ymmärtämisessä, niin mikäs minä olen tuomitsemaan.

Kuitenkin, eilen olin taas vähän hipoissa. Jouluhipoissa. Ja tällä kertaa tunsin yli 30 ihmisestä noin 6 nimeltä. Tai no en edes nimeltä, mutta kasvoilta. Eli pientä mingel bingoo kehiin ja ympäri lasi toisessa ja snacksit toisessa tumpussa. Millä aloittaa minglausbingoilu? Itsensä esittely on aina hyvä lähtökohta, se kun tuppaa tuppisuusuomalaisilta helposti unohtua. Sen jälkeen onkin hyvä kysyä muiden nimiä ja virkoja tässä maailmassa. Sen jälkeen tarjota snacksilautaselta mässyä. Ja sitten ollaankin jo kavereita. Eikös niin?

Mitä oikein tarkoitan tällä mingle bingolla? No, faktiskt, meillä oli yksissä kemuissa oikein moinen peli ja mielestäni se oli tuskahyvä systeemi. Kaikilla ruudukkolaput. Ruudukoissa turhanpäiväisiä tietoja "Omistaa kissan", "On vasenkätinen", "Osaa tanssia tangoa" -tyylillä. Sitten kaikille kynät. Tarkoituksena pelissä on löytää ihmisiä, joihin kuvaus sopii ja kirjoittaa heidän nimensä ruutuun. Näppärä tapa tutustua nopeasti todella moneen uuteen ihmiseen. Minä sain tietenkin ruudukon kokonaan täyteen tätä peliä tehdessäni. En kuitenkaan voittanut, sillä olin hitaampi kuin joku toinen. Ja kyllä, huudettiin myös "BINGO!" Mutta siis, mingel bingo on mielestäni täysin toimiva termi kaikkeen small talk shaibaamiseen kökkäreissä eli coctailkemuissa.

Kilpailuvietistä muuten vielä. Voitin tässä töissä karkkipussin yhdessä kokouksessa (yes, very cool, että möteissä voi olla jaossa Bilar-pussi sille, joka osaa vastata pulmiin työterveyskysymyksissä). Myös motionskampanj tuotti tulosta: 3 lahjakorttia (urheilukauppa SEK500, 30min hieronta ja Astran putiikki SEK100) ja törkeän ruma neonkeltainen vesipullo. Pidän voittamisesta. Kuitenkin osaan olla myös voittamatta. Olenkin analysoinut omaa käyttäytymistäni eri porukoissa ja havannoinut 3 eri Annika-tyyppiä: Iso Ä, Pieni O ja keskitason K. Iso Ä on Ääliö-Ännikä, joka on äärimmäisen innokas, älytön ja ehkä jopa rasittavan sortava. Tulee esiin useimmissa pienemmissäkin kilpailuissa ja nälkäisenä. Pieni O on omahyväinen, omintakeinen ja omistautuva Annika. Kylmä jääkuningatar, joka vaikuttaa joko nokan varttaan kaikkia muita katsovalta tai sulkeutuneelta suomalaiselta. Sitten on ehkä paras vaihtoehto: keskitason K, kivan kaverillinen, kiinnostunut Annika, joka ei turhia kauhistele tai kaunistele. Keskitason K toivoisin olevan tutuissa ympyröissä. Toisaalta, luultavasti hyvien ystävien kanssa olen yhdistelmä Isoa Ä:tä ja Keskitason K:tä. Eli kaheli, äänekäs ja äärimmäisen keikarimainen. Mielestäni on hyvä löytää itsestään ne karakteerit, joissa on hyvä ja joita on tärkeää pitää arvossa, mutta myös ne, joissa on kehittämisen varaa. Meikänaisella kärsivällisyys on ainakin ikuisesti kehittämissarakkeessa. Ei vain usko yleensä riitä.

Tästä tulikin vielä mieleen yksi ruotsalaisjuttu, joka on viime aikoina ollut hyvinkin pinnalla Annikan Götiselämässä. "Det löser sig." -asenne. Pahin viholliseni. "Asioilla on tapana järjestyä." NO KUN EIKÄ OLE. Mielestäni "asioiden järjestyminen" vaatii, että joku ottaa asiakseen nämä asiat. Toisin sanoen, odottamalla jonkin asian muutosta ilman actionia harvemmin toimii. Gradun suhteen on nyt ilmaantunut erinäisiä ongelmia. Paljon ongelmia, voisin sanoa. Hiukset päästä irrottavia ongelmia. Ja kun olen kertonut ruotsalaisille kavereille näistä lussebullien, viinin ja spinningtuntien lomassa, kaikkien quick fix on aina "Det löser sig". Yleensä tällöin isoakin isompi Iso Ä on nostanut päätään ja todennut: "Nemen, saken är att du kan inte ens säga "Det löser sig" på finska." Tämä on hyvin ilkeää ruotsalaismittapuulla mitattuna. Useimmille sanon, että olen kykenemätön stressaamaan. Mutta. Ikävä kyllä, minä stressaan myös. Olen hiljainen stressaaja. Stressaan ihan ykkikseni. Minä olen tietenkin ottanut havaitsemmamme probleemat omien yöunien menetysmissiokseni ja brainstormannut lösningeja. Stressannut ihan keskenäni. Toivottavasti ensi viikolla, joku osaa sanoa juuta tai jaata tai yessia tai no:ta tai ihan mitä tahansa muuta kuin "Det löser sig":tä. Ja sillä aikaa, meikäläinen koittaa löösaa eli losen uppaa eli rentoutua. Siihen vaaditaan juoksulenkki. Ja ehkä purkillinen Ben&Jerrysiä. Ja lopulta sohvanperänurkka mieluisan kainalon kera.

BTW. Kuvat on juoksentelukeikoilta. Kuka kaipaa musiikkia, kun voi katsoa maisemia?

Förskyld

Tukholmasta tulee mieleen Batman. Miksi?

Flunssaa on ilmassa. Sen takia luultavimmin se löysi tiensä myös Annikan keuhkoihin ja nyt on kröhä. Olen oikeasti ollut Ruotsin olon aikana enemmän kipeä kuin Suomessa kahteen vuoteen. Ottaa päähän. Viime maanantaina minut passitettiin taas kotiin. Tein gradua sängyssä kaksi neuletta normivaatteiden päällä ja kolmet sukat jalassa (tarve villasukille!) ja söin leipäsiä. Onneksi Ruotsista löytyy hyviä leipäsiä.

Tiistaiaamuna aamulla ajattelin kokeilla ulkoilmaa. Lenkkitamineita päälle ja ihan vähän vaan jölkötteleen. Väärin ajateltu saikulla ollessa, tiedetään! Korkeammat voimat selvästikin ajattelivat tyttörukan olevan myös sekopää, sillä heti hampaita pestessä (pesen aina hampaat ennen kuin voin aamu-urheilla) alkoi nenä vuotamaan verta. Ensin yksi sierain ja sitten toinen. Jaa-a. Eipä vissiin mennä ulos sitten niin. Sen sijaan siivosin vähän kotona, sillä kukaan muu ei ollut sitä tehnyt viikonloppuna.

Peruspönötys

Itsehän olin nimittäin viikko sitten Tukholmassa! Capital of Scandinavia on heidän lanseeramsa slogan kaupungille. Himppasen överi, mutta mahtipontinen. Tajusin tässä jokin aika sitten, etten ole koskaan elämässäni muistaakseni tehnyt mitään muuta Tukholmassa kuin haahuillut  päämäärättömästi. Viimeisimmällä kerralla meinattiin jopa alistua mäkkäriin syömään, mutta eikai nyt sentään.



Kungliga slottenin vartijan vaihto

Tällä kertaa tein unelmista totta (no okei, pienesti väritetty...) ja matkasin Tukholmaan. Päätin asian torstaina, sain vapaata perjantaiksi (ConsiGma edelleen hajalla) ja istun bussiin pe-iltapäiväksi. Koko iltapäiväksi. Opiskelijan lippu bussilla kustansi noin 30 euroa suunta (kesto ~6½ timmaa), kun taas junalysti olisi ollut 50 euroa suunta (kesto ~3timmaa). Tietenkin siis bussi! Gradu etenee hyvin siellä istuessa!



En tiedä, mihin pingviineihin taas sotkeennuin...

Tukholma oli ihana. Vedin syvään henkeä ja koitin mahduttaa mahdollisimman paljon tekemistä, mutta siellähän on vaikka ja mitä! Mahdotonta kahteen päivään! Koska rahatilanne on no, opiskelijamainen, otin osaa 3 kiertokävelyyn ja tsekkasin 2 museota. Ja nappivalintoja olivat kaikki. Tutustuin modernimpaan Tukholmaan keskustassa, vanhempaan Gamla Stanissa ja lisäksi perehdyin politiikkaan eduskuntalon kierrolla! En ole itseasiassa koskaan käynyt Helsinki-touria, siinäpä aukko sivistyksessä... Tukholman Gamla Stan nyt on törkeä turistirysä (se bilden nedan), sillä mun makuuni sinne ei kuuluisi a)miljoona turistikauppaa b)Ben&Jerry's?! Tukholmassa oli myös ihanat jouluvalot, paljon koristeltuja hirviä/poroja/tähtiä. Lisäksi siis Fotografiska ja Vasamuseet. Fotografiska herätti tunteita, hyvän taiteen merkki. Nimensä mukaisesti tämä rakennus sataman lähellä on täynnä valokuvia. Gallerian jälkeen teki mieli itsekin valokuvata. Vasamuseet oli okei. Yliarvostettu olisi sana, jolla kuvailisin. Ehdottomasti Tukholman kävijän must, mutta silti... Sehän on kuitenkin vain yhdestä laivasta kertova museo.

Hedelmällinen viikonloppu Tukholmassa siis! Myös senkin takia, että olin ehkä parhaassa buffassa syömässä la-iltana! Jälkkäriksi: PEHMISTÄ! Ja hedelmiä! Mmmmm. Kyseinen buffa on arvosteltu Ruotsin parhaaksi, en ole siis yksin mielipiteeni kanssa. Sekoitus kinukkia, sushia ja dumplingseja.

Mutta siis kröhä. Edelleen. Viime keskiviikkona nenä vuoti verta kuusi (6!!) kertaa. Jep, himppasen kuivat limakalvot ollut. Ja luultavasti en oikein avita kröhän katoamista terkuin "mennään ilman takkeja festaan!"
Tämä postaus ei ole parhaimpiani. Syytän kiirettä ja sitä, että oikoluin sen koko päivän Ph. Eurin lukemisen jälkeen. Say what? Tämä Euroopan farmakopea on ehkä ainut kirja tässä maailmassa, jonka polttaminen olisi loistava idea. Harmi kyllä, siitä löytyy aina myös sähköinen versio.

No se Vasamuseetin botski.

Som i Grey's anatomi

Tiedättekö sen Greyn anatomian jakson, jossa sarjan kirurgiopiskelijat eksyvät vahingossa dermatologian puolelle. Sen jälkeen stressaantuneet kirurgiopiskelijat eksyvät sinne tahallaan, sillä huomaavat paikan olevan rentouttava, rauhallinen ja vaalenpunaisempi. Pumpuliunelmien ja aknen hoidon lisäksi dermatologian puolella on tarjolla marjoilla maustettua vettä ja hierontaa.

Minä olen kokenut tuon jakson in a real life setting. Koska minun osastollani ei ole vapaata konttoritilaa/huoneita/pöytiä (tai no on yksi, missä aluksi istuin, mutta kaikki kutsuivat sitä "den mörka rummet" - selittänee fiiliksen huoneessa...), istun minä muista korridoorin toisella puolella. Vaikka välimatkaa hetkiseen omaan osastooni ei ole kuin yhden oven avaamisen verran, on ero huima. Istun nimittäin pakkauksesta vastaavan osaston puolella. Täällä minulla on oma, säädettävä pöytäni (jossa lukee nimeni), omia hyllyjä (joihin laittaa päivittäiset omenani), oma tietokoneeni ja peräti nimi ovessa! Olin hyvin imponerad alussa ja olen edelleen, sillä minähän olen kuitenkin hierarkiassa alimpana. Mitä, te tuotte minulle nuppineuloja, jotta saan laittaa pöytäni päätyyn minulle tärkeitä juttuja kiinni! Eikä! (Olen laittanut Astran kartan, elintärkeä, edelleen.) Huoneessani on minun lisäkseni hyvin ruotsalainen nainen, joka asettelee kukkiaan minunkin näkyvilleni (koska sehän on tärkeää), opettaa minulla ruotsalaisia sanontoja ja käy joka päivä lounastauolla haukkaamassa happea kävelyn muodossa.

Lisäksi tällä osastolla kaikki sanovat god morgon tullessaan ja hej dåttavat lähtiessään. Minullekin. Minä en tiedä kenenkään nimeä. Silti he tulevat tarjoamaan muffineja/kekuleita/omasta pihasta kerättyjä omenoita, kehumaan kenkiä/vaatteita/korujani ja pahoittelevat kovasti jos kokoustavat heti huoneeni ulkopuolella (aivan hirveesti melua joo, ruotsinkielinen puhe ei vain koskaan ole oikein häiritsevää, vähän niin kuin joululauluja kuuntelisi). He menevät lähes koko osasto (pienempi kuin meidän oma, huomattakoon) yhdessä aamukahville, lounaalle ja iltapäiväkahville. Kaikki lähtevät ennen neljää perjantaisin ja arkisinkin minä olen yleensä se, joka sammuttaa valot koko toimistosta. Mikäli meillä on yläorganisaation kanssa yhteistä toimintaa, menevät nämä koko osasto yhdessä, ajoissa ja ehkä vähän ehostettuinakin paikalle.

Minä toimistossani

Ero minun omaan osastooni siis on aika huima. Nimittäin, minun osastonporukka menee kahville/lounaalle mikäli on aikaa (paitsi ke ja pe!), lähdetään kun hommat on tehty ja karkit godisskålista syö se, joka on kerennyt huomata niitä ilmestyneen ensin. Yhteisiin tilaisuuksiin menee ne, jotka kerkeää ja yleensä minuutilleen tai muutaman myöhässä. Yksi ihminen on kommentoinut korvakorujani koko osastossa, ja minullahan on aika valikoima (suurimmat taitavat lähentyä kokonaisena teurastetun punatulkun kokoa). Mutta oikeastaan, minun mielestä on ihana kirjoitella gradua tällä puolella ja hengailla tuolla toisella. Minullahan ei nimittäin stressiä ole. Ainakaan tällä hetkellä.

Tällä hetkellä koitetaan muuten selvittää Plan B:tä minun erikoistyöni varalle, hehe, sillä masiinahan ei ole ihan ajokunnossa ja aika vain kuluu. Saa nähdä mitä keksitään, eilen ainakin käytiin kaivamassa vanha Diosna esille (märkärakeistin siis). Ei läheskään niin cool kuin ConsiGma, mutta simppeli. Masiinassa on on-nappula ja off-nappula (erikseen, kylläkyllä), jaaaa käyttöohjeet olikin sitten siinä. Haha. Data tulee Excelin sijasta Notepadille ja joo. Ei tosissaan high tech. Mutta ehkä hyvä kontrasti, jos ja kun saadaan tuloksia ConsiGman epelistä!

Tropikariet

Hait kuulemma makoilevat usein. En ollut aikaisemmin nähnyt, mutta uskotaan, uskotaan.

Mennään siis takaisin tarinaan kummallisimmasta eläinkompleksista ever made. Kuten sanottua, tämä oli Gunnarin ehdotus, minun toteutus ja Martin&Jenny toimivat sponsoreina (haha, meillä on kaikki projektit tällä tavalla nimettyjä duunissa, on jäänyt tapa päälle).
Paikalle saapuessamme olimme jollain teollisuusalueella ja Tropikariet oli rakennuksena vähän pienen, hämmentävän huvikummun näköinen... Sisällä paikka vaikutti paljon paremmalta, mielenkiintoiselta ja siistiltä. Monta kerrosta pitäisi olla täynnä eläimiä. Mainitsin jo tässä vaiheessa kavereille, että hei meikäläinen sitten pelkää apinoita. Jenny mainitsi käärmefobiastaan. Okei, nu kör vi, vaikka molemmisa näytti olevan mainintaa brosyyrissä.

Ihme-eläin!

Alakerroksessa aloitettiin hailla. Okei, peruskauraa! Joo-o, kunnes tultiin seuraavaan huoneeseen, jossa sai laittaa käsiään kolmeen eri altaaseen. Eka allas: ihonkuorintakaloja. Tiedättekö, niitä samoja, joita käytetään Thaimaassa olevissa kylpylöissä. Tuntui hassulta ja jännältä. Toka allas: ihonputsaajarapuja. Okei, astetta jännempiä vielä. Käsi veteen ja rapu kiipeää sitä pitkin. Tekee mieli vetää käsi heti pois, kutiaa niin vietävästi. Kolmas allas: LEVEL THREE! Jotain outoja hummerin, kilpikonnan ja rauskun risteytykseltä näyttäviä otuksia, joita ei ole edes tälle luontodokumenttifriikille tullut aikaisemmin vastaan. En vieläkään tiedä lajin nimeä! Tiedän vain, että niistä saadaan sinistä verta, jota voidaan käyttää apuna lääketieteessä bakteerien tunnistamiseen verestä. Miksi niillä on sinistä verta? Siinä ei kuulemma ole lainkaan hemoglobiinia. Miten ne kuljettavat happea? Sitä en todellakaan tiedä. Näitä alieneita sai myös taputtaa. Kysyttiin myös, että missä niillä on silmät. On kuulemma kymmenen ja hoitaja näytti missä. Oli päällä ja alla ja sivuilla. Hämmentävää. Eka kerros paketissa ja jo nyt tuntui, että saatiin rahoille vastinetta.

Toka kerros. Kylttejä, että pimeä sademetsä tulossa ja ei saa juosta, kirkua tai muutakaan lapsellista. Joo-o, kukapa nyt niin tekisi. Astuttiin sisään pimeyteen, jossa kuului vain ihme naksutus. Tiedättekö niinkuin oravat juonimassa. Koitetaan etsiä silmillä lepakoita tai kummituseläimiä, ei näy ei. Ajatellaan kaiken olevan bluffia. Kunnes. Minä olen kauempana ja näen vai kuinka lepakot lentää Jennyn ja Martinin pään yli. HYI SAAKELIII!! Nyt kiljutaan ja juostaan! Ja kappas. Äiti soittaa. Vastaan ja huudan jotain lepakoista, taisi äiti ajatella, että nyt on kyllä startattu lauantaipullo turkasen aikaisin. Alkujärkytyksestä tokeennettua katsottiin vielä vähän lisää kummituseläimiä ja sellaisia.  Kaikki eläimet oli siis vapaana lepakoista ja ihmesademetsäasukkaista käärmeisiin. WHATWHAT. Kylttejä vaan ympärillä, että nämä ovat sitten myrkyllisiä. Ihmetyksenä oli kyllä, että miten eläimet useimmiten pysyvät aisoissa (jos ei lasketa hulluja lepakkoja).



Apina

Apina

Pissat housuissa seuraavaan huoneeseen. Krokotiili oli onneksi ihan pleksin takana. Anakonda myös. Mutta apinat ei. Eikä. Paljon apinoita. Erinäisiä lajeja. Hyi nyt saakeli soikoon. Pahoinvoivana koitin ottaa kuvia mahdollisimman läheltä. Jenny ja Martin ottivat vain kuvia minusta, näytin kuulemma niin aaveelta. Onneksi apinoiden jälkeen tuli vain helppoja juttuja. Lemureita! Kuinka makeita! Niinkuin pesukarhuja (meinasin kirjoittaa persukarhuja haha) potenssiin kymmenenen! Todella hienoja! Lisäksi käärmeitä terraarioissa. Pidän käärmeistä, sillä ne ovat niin ennustettavissa. Eivät tee juurikaan mitään, ennen kuin annat hiiriä. Toisin on niiden pirun apinoiden kanssa.


Lemurit pusailee. OI

Tropikarietin jälkeen fikapaussilla koitettiin vetää yhteen, että mitäs just tapahtui. Kukaan ei ymmärtänyt. Martin sanoi, että tuntee edelleen lepakon kosketuksen päässään. Mentiin lautalle ostamaan halpaa juotavaa iltaa varten. Martin halusi syödä punaista tanskalaista makkaraa, me tytöt ei. Ostettiin viskiä ja viiniä. Summasummarum: jos olet Helsingborgissa  - Tropikariet ja Helsingör kannattaa!

Helsinborg/gör

Nukuin perjantai-lauantaiyönä yönä 15 tuntia. Sitten juoksin 15 kilometriä. Lauantai-iltana join 15 cl viiniä. Vähintään. Bra balans! Silti nyt on taas väsy.
Sanoin Kevinillekin, etten luultavasti olisi eilen iltapäivällä edes herännyt ellei naapuri olisi alkanut poraamaan. Kevin sanoi, että hyvä että alkoi, muutenhan saattaisin nukkua edelleen. Totta. Lenkillä vedin molempien siltojen yli. Tiedättekö, että tässä Slotsskogenissa otetussa kuvassa tuo Älvsborgsbron näyttää olevan kaukana.

No kaukanahan se on oikeastikin.
Hehe. Vedin siis kahden sillan kautta (Älvborgsbron ja Götaälvbron) olevan kierroksen. Toisella puolella jokkee juoksin Lindholmenin läpi. Olen halunnut käydä Lindholmenissa jo kauan, sillä kaikki tuntuvat asuvan siellä tai käyvän siellä yliopistokampuksella tai jotain. Kevin ei ole ymmärtänyt, että miksi haluan mennä sinne, sillä hänen mukaansa siellä ei ole mitään. Nyt kun meni koko kaupunginosan läpi, oli pakko myöntää: Lindholmenissa ei tosiaan ole mitään. Paitsi uusia kerrostaloja. Selittää sen, miksi kaikki asuvat siellä.

Mitäs muuta Annikan elämään? Viime viikonloppuna oli Helsingborgissa. Läksin sinne lähes suoraan firman orientaaliteemaisten bileiden jatkoilta. Hmm. Oriental-teema näkyi muuten siinä, että kaikilla oli turbaani. Yhdellä tytöllä bikinit päässä. Classy.

Helsingborg

Helsingborg siis! En ole koskaan ollut ja nyt oli RE-UNION TIME! Tapasin Irlannista tuttuja ruotsalaisia. Ja miten ihana viikonloppu olikaan! Tykkäämme puhua, syödä ja kävellä. Aivan fantastista! Kävimme myös paikallisessa superterraariossa ja Tanskassa lounaalla. Molemmat hämmentää minua edelleen. Eli siis Tropikariet oli paikka, jonka työkaverini Gunnar oli vinkannut. Hän mainitsi paikan olevan vähän outo (konstig). Pidän Gunnaria sarkasmista, mutta hän tosissaan vakuutti, että kyseessä ei ole peruseläinpuisto. Okei, paikka sinetöityi must see -kohteeksi päässäni. Kerroin näille Jennylle ja Martinille, että tämä on ainut ideani viikonlopulle. Onneksi he olivat myös: "Hej, bra ide!" Eipä kukaan meistä tiennyt retken kulkua... Palaan aiheeseen seuraavassa postauksessa. Ja kuinka siistiä on matkata toiseen maahan ihan vain sunnuntailuuhaamista varten!

Lauantai-illan vietettä viime viikonlopulta. Jätteroligt!

Jos lähden kertomaan Tropikarietista myöhemmin, niin viime viikon sunnuntaista voinen kertoa enemmän. Kotitekoisen brunssin jälkeen otettiin lautta Tanskaan, Helsingöriin. Ajateltiin lautassa istuskellessa, ettei luultavasti edes huomata maan vaihtumista. Eipä. Helsingör oli kuin paluu keskiajalle. Kaikki vielä Helsingborgiakin vanhemman ja hienomman näköistä. Tuuli aivan vietävästi, Martin melkein menetti piponsa. Haahuiltiin Helsingörin linnan ympäri, joka aluksi näytti surkealta, mutta läheltä päin olikin siisti! Kunnon vallihaudat ja kaikki! Sitten mentiin syömään. Tomaattikeitto maistui tuulisen päivän jälkeen. Sieltä taas lautalle ja lautalta bussiin ja Göteborgiin. Viikonloput menevät aika hujakassa. Ja viikot. Aika on kyllä jännä käsite. Varsinkin, kun gradu ei oikein etene. Tai siis kirjoitushommat on aika hyvin paketissa, mutta kokeellinen osuus on lapsenkengissä (mistä tämäkin sanonta tulee! hullu suomenkieli). Tällä viikolla hutastiin sitten ConsiGmaa GMP-vasaralla (GMP-hammaren ruotsiksi, ehkä hienoin käsite ikinä oranssista vasarasta). No se johtikin siihen, että saa nähdä saadaanko jotain ennen joulua aikaiseksi. Varaosien toivossa on hyvä elää... Tästäkin huolimatta korporaatioelämä on hyvin mieleistä ja Motionskampanj hyvin paketissa arpalipukkeineen kaikkineen.

Helsingör päivänvalossa.

Ja iltasemmalla.

Surkealta näyttävä linna Helsingörissä.

Motionskampanj

Olen täällä Ruotsissa ollessa reenannut normaalia enemmän. Ja testannut tosiaan taas uusia juttuja. Ja nyt Astralla alkoi Motionkampanj, jossa siis on mahdollista saada vesipullo+3 arpalippua mikäli testaa 12 erilaista jumppaa. Siis vähemmänkin on mahdollista tehdä, niin sitten saa vähemmän arpalippuja. Ruotsalaiset tykkää arpalipuista jostain syystä. Kaikenlaista arvontaa koko ajan jossain. Ja aina äänestetään, ruotsalaiset tykkää sammanarbetaa. Toimitaan yhdessä. Suomalaiselle, itsenäisen tien kulkijalle joskus haastavaa, mutta hyvin opettavaa!

Kuitenkin, en tietenkään tyydy siis vähempään kuin maksimimäärään arpalippuja. Pakko saada kaikki. Tähän mennessä oudoin träningspass tuli kokeiltua tänään. Ihan perus "gympa" -nimellä kulkeva jumppa. Ja tadaa, paluu 90-luvun loppuun tapahtui nopeasti! Ja toisin kuin Les Mills- tuntien Sha'bamit tai muut, niin tämä tunti ei oltu tehty kieli poskessa. Tämä oli suunniteltu tunti, mutta rutiinit oli todellakin kivikautisia. Ne myös tehtiin mm. From Paris to Berlinin alkuperäisversion ja kantsibiisien rytmittämänä. Rupesi oikein naurattamaan, kun yksi paikalla olevista vanhemmista työntekijöistä oli niin Jane Fondana. Kuvitelkaapa nyt: hopeat treenicaprit, löysä valkoinen paita ja kirkkaanvärinen hopeinen hikipanta. Ikää varmasti Suomen eläkeiän yli. Rautaista toimintaa, sillä yksi biisi vedettiin pelkästään punnerruksia ja välissä haarahyppyjä. Greipattiin myös ihan riittävästi. Ja ohjaaja oli intoa piukassa. Ja tosissaan. Yllättävä combo.

Olen myös ollut spinningissä ja bodypumpissa. Minähän en ole siis ryhmäliikkuja yleensä ja varsinkin spinningiä en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi pyöräillä, mikäli ei ole määränpäätä? Sisätiloissakin vielä. Turhaa! Noniin täällä spinningvetäjä sai minut hurmioon ja poljin 55 minuuttia täydessä hiessä hymy huulessa. "Vilket leende du har!" sanoi ohjaajakin, kun kävin Motionskampanj-passiani leimauttamassa. Ohjaaja oli kalju nainen kauniissa meikissä ja paremmassa tikissä kuin meikänainen. Äärimmäisen innostava, muttei överi. Selitti tekniikkaa ja keksi reittejä. Lauloi mukana, mutta vain niin, että sain kiinni niistä lyriikoista, joita en muuten olisi tajunnut (ruotsin hittejä nimittäin). Harva ohjaaja on miellyttänyt minua enemmän!

Ja se bodypump. Edelleen ei lemppari. Koko tunnin ajan luulin, että yhdellä mummolla oli samat painot kuin minulla. Ja minulla oli tukala olo, liikaa painoja. En kuitenkaan voinut luovuttaa, ketä nyt gummanille häviää? Kuitenkin, tunnin jälkeen huomasin mummun painojen olleen pienempiä. Minulla ei vain ollut silmälaseja päässä. Zumba myös koettu. Nääh. Vihaan latinovaikutteista musiikkia, joten liekö ihmekään. Miksei Les Mills ole lanseerannut teknomusaisia kardiotunteja? Body Rave, miksei? Jos minä saisin päättää, soisi ryhmäliikuntahäipäköissä dubstep, house ja kaikki niiden alagenret. Rutiinina olisi paljon hyppyjä, tärkeimmät lihakset eikä mitään 10min venyttelyjä. BOOM.

Pilates ei ole myöskään kuulunut lemppareihini sitten jenkkivuosien liikkatuntien jälkeen. Jotenkin turhaa rykimistä ja takomista ja hengittämistä ja bauhauksesta/coresta jauhamista. Kuitenkin, Astran pilatestunnilla soitettiin Kanye Westin ja Rihannan instrumentaaliversioita ja keskityttiin juurikin noihin mainitsemiini asioihin, mutta joogamaisemmalla otteella. Sain mukaan tanssillista vivahdetta. Tykkäsin. Mutta tuli kylmä, ei hiki. Luultavasti en siis mene uudestaan...

Tiedättekö muuten, mikä on yhteinen tekijä kaikilla näillä tunneilla täällä, mutta erottava tekijä Suomesta? (Tai ainakin minun empiirisen kokemukseni mukaan.) Täällä tuntien alussa kehoitetaan kuuntelemaan "dagens kondition" elikkä että mikäs on tämän päivän fiilis. Miltä minusta tänään tuntuu, mitä kroppani koittaa minulle tänään sanoa ja miten tänään haluaisin treenata. Suomessa body combat -tunneilla on ollut yleensä vain riehumista ja "VIELÄ JAKSAA VIIMEISET MINUUTIT" -huutoa. Täällä kannustetaan kyllä, mutta se on mielestäni erilaista. Tyyliin: me molemmat tiedämme että sinä pystyt siihen ilman että minä karjun sinua iskemään kovempaa ja kyykkäämään matalemmas. Se on mukavaa ja tälle suorittajallekin opettavaista. Itsensäkuunteleminen on taito, jossa ei ikinä tule valmiiksi. Minun mieleni ainakin haluaa aina kertoa jotain minulle.

 

 Kuvasta: ihmettelin yksi päivä, kun ICAssa kaikki katsoivat outo virne naamallaan. Tulin himaan. Amandan kommentti: Et sitten enempää värejä löytänyt? Hehe. En ollut vilkaissut peiliin ennen salilta lähtöä. Väriterapiaa!

Måndagsbarn

Olen lanseerannut Ruotsissa ympärilleni bakislåter -konseptia, joka on varmasti Suomen ystävilleni tuttu. Sillä väsyneenä ei yleensä rakastamani tekno iske. Silloin tarvitaan J. Karjalaista, Suurlähettiläitä ja varsinkin, Kolmatta Naista.

Nyt ei ole rapsa, ehei, mutta on maanantai.
Mutta minulla on keinoja.
Sali, core -tränings pass ja jooga.
Illalla leffailta.
Toivon vain, että huominen tiistai ei ole väsyneempi kuin tämä päivä.

Viime viikko oli yksi mahtavimmista. Kevin argumentoi hehkutettuani eilisiltana, että sanon niin joka viikko. Jep. Se on hyvä niin.

OKEI NYT ANNIKA LABRAAN MARS!

Inga planer - inga problem

Yksi ystävä sanoi kerran, että jos olisin lintu niin olisin kyhmyjoutsen. Olin hyvin tyytyväinen tähän. Muuttolintuna on hyvä olla.

Viime lauantai oli kiva päivä. Inga planer! Tietenkin perinteisesti kehitin törkeän to do -listan. Onneksi osaan ottaa nykyään rennommin koko to do-listan toteuttamisen kanssa. Kävin juoksemassa mäkiä ja sitten menin museoon. Museum av värdlskultur. Oli aika huono museo. Sitten olin vähän kävelyllä ja kävin syömässä pannukakkuja. Sitten menin kirjastoon (edelleen lempparipaikka!). Siellä ollessa piippasi puhelin, että illalla drick kväll. Okei, himaan, porkkanoita ja meikkiä naamaan (eri tavalla kumpaakin). Ja sitten sovellusta Amandan kanssa, että mitä keksitään drinkeiksi mukaan. Minä päädyn köyhän naisen sangriaan (punkku+appelsiinimehu+sprite). Amanda halusi eroon martinipullosta. Liekö ihme. Törkeetä sontaa. Googlailtiin ja sitten päädyttiin rasperry martineihin. Yllättävä lopputulos: yksi illan parhaimmista drinkeistä!

Okei, entäs sunnuntai sitten. Makasin sängyssä ja koitin saada jotain gradujuttuja aikaiseksi koneella. Ei onnistunut, joten imuroin. Ajattelin lähteä ulkoilemaan vähän, mutta yksi insinööri sai ylipuhuttua juoksemaan kanssaan. Dålig idé. Jätkä vetää yleensä 10 kilometriä 45 minuuttiin, kun meikätyttö tuntiin. Joo-o. Sanoin, että reitin tulee olla kevyt ja tasainen eilisiltaisten drinkkien painaessa päässä. Mihin päädyttiin? No törkeisiin rappusiin. Jätkähän rupee personal trainerikseni. Saadaan Annikalle vähän nopeutta joo... Oikeastaan, hirveen hyvä, että menin, sillä kotiin päästyä energiaa oli taas vaikka muille jakaa. Viime viikolla alkoi myös Astralla kuntokampanja, jossa saa arpalippuja käytyjen jumppatuntien määrän mukaan. Tietenkin minun on pakko käydä kaikki, jotta saan mahdollisimman monta... Mutta jatkan jumppakokemuksista vaikka myöhemmin.

Sunnuntain löpningenin jälkeen oli nimittäin SIWA CHALLENGE TIME! Meillähän on Suomessa ystäväni Retun kanssa tällainen tapa, että aina yhdessä ollessamme palautamme pulloja kuin spuget konsanaan. Trickkinä on, että pullopalautusrahoilla pitää ostaa jotain uutta ja jännää ja hauskaa ja rahojen on mentävä tasan. Senttiäkään ei saa jäädä eikä mitään pidä joutua maksamaan! Nimi tulee siitä, että yleensä tämä tapahtuu sunnuntaisin vain Siwojen ollessa auki. Ei ole myöskään kenties sattumankauppaa, että pulloja on kertynyt juuri sunnuntaisin... Noniin, siis, meillähän oli siis ne Halloweenhipat  reilu viikko takaperin. Oli kerääntynyt pulloja pari säkkiä. Harmikseni täällä harva paikka ottaa lasipulloja, joten tölkeistä ja muovipulloista tuli yksi iso säkki. Riittävän iso hyvän Siwachallengen aikaansaamiseksi. Tai niin luulin. Häivyin Lidliin pulloja palauttamaan. Karkkihammasta kolotti ja ajattelin sen paikkaantuvan tällä haasteella. Loppusumma: 11 kruunua. 11 KRUUNUA. MITÄMITÄMITÄ. En kyllä enää koskaan lähde tähän Ruotsissa. Olin niin pettynyt, että painoin Gåva-nappia, joka anoi kaiken Punaiselle ristille. Tulipahan ainakin päivän hyvä työ tehtyä.

Kemuissa keksittiin, että minun pitäisi piirtää tulevaisuuden mind map. Laitettiin se sunnuntain to do -listalle. Ideoita nimittäin riittää. Alla mind map. Lauantain kemuissa oli muuten tarjolla mm. taateleita käärittynä pekoniin (uunin kautta käytettynä). Oletteko testanneet? JUMANKEKKA. MUMS! Tapasin myös maailmanmestaruustasolla miekkailua harrastavia tyttöjä. Hyvin mielenkiintoisia keskusteluja... Anyways, tulevaisuus auki. Edelleen. Katsotaan sitä sitten tulevaisuuden tullessa...

Ingen gör?

Pavian kyrka



Batwomanin lempparisilta

Harry Potterista muistuttava puisto



Auringonlasku Batwomanin lempparisillalta.

Navigli

 

Insinöörejä siellä! Insinöörejä täällä! Joka paikassa insinöörejä! Sana ingengör (inhgenhjöör) tuottaa ruotsiksi vaikeuksia. Samoin kuin sjuksköterska. Hoen niitä, kun ajelen pyörällä. Hion "göteborshka" aksenttiani. Kakkaahan tässä on se, jos joku kysyy mikä äitini tai sisarukseni ovat ammatiltaan. Kettu vieköön, kun on psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, kone(mashiiin)insinööri ja metsätalousinsinööri perheessä.  Kuitenkin. Asiaan Annika! Suomessa minun ympäriltäni tuntuu aina löytyvän insinöörejä. Niin myös Ruotsissa. Syypäänä lienee KTH ja Chalmers, jotka ovat kuin Ruotsin versiot Aalto-yliopistosta ja TTY:stä. Jepjep. Teekkareita siis. Olen löytänyt onneksi jokaiselle matkaan tarttuneelle insinöörille paikkansa. Yksi vie minut geokätköilemään, yksi sushille ja jäätelölle ja yksi korjaa tiskikoneen. Tiskikone oli muuten pyörinyt kaksi kokonaista vuorokautta ennen kuin avattiin se. Puhtaat tiskithän siellä terve! On tullut tiskattua käsin ööö koko ajan. Mutta tiskaaminenkin on minusta kivaa! Varsinkin, kun Fairya (Ruotsissa merkki on muuten nimeltään YES, pientä aivopesua), tiskiaineiden aatelistoa.

Olin tässä viikolla tässä paikallisessa teekkari(insinööri)jengissä pienimuotoisesti paikallisessa Approssa. Täällä Chalmersin eli tosiaan paikallisen teknillisen yliopiston alueella sijaitsee 19 opiskelijajärjestön pitämää laillista pubia, joita tämän "Pubrundanin" aikana kierretään. Todella siistiä! Paitsi, että pubeihin piti jonottaa ja oli kylmä (ei siis Suomen mittakaavassa kylmä ehe ehe). Kävimme muutamassa (ei oltu kovinkaan kilpailunhaluisia) baarissa, joista mielestäni ehdottomasti siistein oli "Tågvagnen" elikkä kampusalueella sijaitsevassa sisustetussa junavaunussa oleva teknoluola. Härligt! Fyysikoiden pitämä "Focus" ei taas ollut häävi, ylläri hei.... Hei muuten, piti sanomani, että yllärikseni pojat laittoivat etkoilla soimaan M.A. Nummista, ketäpä tiesi, että "Kumipallona luokses pompin" -biisistä on myös sveduversio... Siinäpä opeteltiin sitten lyrikoita molemmilla kotimaisilla.

Viime viikonloppuna meillä oli myös odottamani tuparit - Halloweentuparit! Teemabileiden ylimpänä ystävänä olin pumped, mutten oikein ollut kerennyt valmistella ennen perjantaita, joten lauantai meni leipoessa. Mikäs sen parempaa! Kun tupa oli täynnä niin minäpä jätin kämppikset pitämään bileitä pystyssä ja häivyin baariin yhden poikapossen kanssa. Olin asultani noita. The wicked witch. Den onda häxa. Koska maybe she's born with it! And I VERKLIGEN am... (Okei tää kielten haltsaaminen pikkupäässäni alkaa tuottaa vaikeuksia). Baarista tullessani oli tuvassa vieläkin bileet ja TÖRKEE sotku. Nukuin pari tuntia ja sitten siivosin. En pysty nukkumaan a) shottien b) energiajuoman c) sotkun havaitsemisen jälkeen. Siivomisen jälkeen mutakakun kautta takaisin sänkyyn. Heräsimme iltapäivällä ja minähän sain oikean noidan maineen, kun olin loihtinut puhtaan kodin jo valmiiksi. Tiedättekö muuten, sain muuten tuona lauantaina ehkä parhaimman kehun Götiksessä oloaikanani. Kyseenalaistin nimittäin illalla paikkaani tässä fantastisessa poikaporukassa vähän snobimmassa baarissa. "Nemen, du är en av oss nu." tuli vastaus epäröintiini. Ja minä loistin tämän jälkeen kuin ällöhymiönä. Eli näin :)

Täytyy muuten sanoa, että kun puhuin äitini kanssa (olen puhunut äiskän kanssa tasan kaksi kertaa tänne tulemisen jälkeen, sortsa mutsi!), tuli aiheeksi kotiinpaluuni. Mikä kotiinpaluu? Koska? No täytyy kyllä sanoa, ettei Suomi inspiroi palaamaan. Varsinkaan nyt, kun kaikki jo valmiiksi valittavat lumesta, jota täällä ei onneksi ole näkynyt. Äidinkin kysymys oli: "Mitä? NYTKÖ sinä olet löytänyt jonkin paikan mihin jäädä?" Verkligen, så känns det. Asunto tuntuu kodilta. Työ tuntuu ihanalta. (Viimeksi tänään krapulassa oli aivan huikeeta! Tapaan tyyliin idoleitani eli ihmisiä joiden artikkeleita siteeraan gradussani... Geek as a geek...) Kaupunki tuntuu läheiseltä. Kaikki rullaa. Viikot varsinkin huikealla tahdilla.

PS. Olen muuten saanut kunnolliset lamput pyörääni. Ja nämä tuparilahjana. Ruotsalaiset on niin huomaavaisia, ne ei halua, että jään auton alle. Sain myös sorminuken. Mutta sen funktio on toistaiseksi selvittämättä.

Utsikt i Italien

Itsestäni ja viime postauksesta inspiroituneena kävinkin sitten sunnuntain ratoksi Götiksen luonnontieteellisessä museossa (Naturhistoriska museet). Pelottava paikka, en oikein pidä näistä, missä eläimet on a) kuolleita b) muovailuvahasta. Parasta antia oli valaan runko. Kyllä. 1850-luvulla Göteborgin edustalle ajautunut valas oli tapettu, nyljetty ja luusto laitettu paraatipaikalle. Tråkigt tyckte jag. Plus jälleen kerran - paljon lapsia hakkaamassa lasivitriinejä. Teki mieli huutaa ja iskeä samalla tavalla. Niin niitä lapsia kuin lasivitriinejäkin pullollaan raatoja.

Okei. Haluutteko tietää Italiasta? Mitäs kertoisin. Olin hyvin onnellinen siellä. Luultavasti ruualla osuutta asiaan. Luultavasti myös espressolla osuutta asiaan. En osaa nimittäin hahmottaa espresson määrää, kun se kaadetaan kahvikuppiin. För mycket kaffe... Ja Italiassa viinipullo tarkoitti 5 litran pulloa. En pystynyt edes kaatamaan siitä. Mutta silti pullon pohja tuli matkalla vastaan... Jännä juttu. Okei, minä en ole tässä syypäänä, kuten mainittuna olin erasmusoppilaan vieraana erasmusoppilaiden keskuudessa. Mitä erasmusvaihto sitten tarkoittaa? Käsittääkseni sen merkitys on pitää ainakin yhden lukukauden mittaiset bileet. Kävimme siis kemuissa. Ja kävimme myös Milanossa. Ja kävimme myös bileissä Milanossa. Kronologinen järjestys ei ollut tosin täysin tämä, mutta liekö sillä väliä.

Milano konkluusio: menisin uudestaankin! Ja ehkä menenkin! Italiassa vessat oli likaisia, ruoka oli hyvää ja kadut olivat kapeita. Nämä asiat nyt tulivat päällimmäisinä mieleen. Eikä ollut niin paljon vespoja mitä olisin odottanut! Italialaiset myös vissiin tuijottivat perääni koko ajan, sillä blondiuteni riitti ihmetykseksi. Luultavasti alituinen suomen pölöttäminenkään ei auttanut asiaa. Itse harvemmin huomioin tätä, mutta kaverini mainitsi useamman kerran. Ja silloin oli myös vähän pakko, kun muutamat herrasmiehet pysäyttivät kadulla puhuen innostuneena italiaa. Nyt en ymmärrääää! Hymyä huuleen ja päänpudistelua niin paljon, että hilseet lähtee.

Milanossa kävimme MUSEOSSA. Itse olin vähän pettynyt, kaverini tykkäsi. Molempien lemppari taisi olla Hayezin The kiss. Lisäksi haahuiltiin puistossa, syötiin ja ajeltiin metrolla. Pidän metroista! Vaikka kaverini huomauttikin, että niillähän on vain huonoja piirteitä: ei näe kaupunkia, huono ilma ja tarvitaan aina lippuja. Auts. Okei, mutta, ne on nopeita! Pidän nopeista kulkuvälineistä! Lisäksi epäonni tuntui seuraavan ja sunnuntaisten aukio-oloaikojen takia ei päästy oikein mihinkään muuhun vierailulle. Mutta viimeisenä aamunani ennen kotiinlähtöä kävimme vielä Duomon katolla. Kävimme myös sisällä, mutta tiedättehän: Kölnin Domin ja Pariisin Sacre Coeurin jälkeen mikään ei ole vain tuntunut miltään. Mutta Duomon katto siis: HELT UNDERBAR! Todella siisti mesta! Milanon kohokohta! Pidän nopeiden kulkuneuvojen ja koirien lisäksi myös korkeista paikoista ja tässä sellainen oli. Otimme rappuset, koska ööö halvempaa ja ajattelimme olevamme urheilullisia (not, piti pitää lepitaukoo välissä). Näköalat olivat kiipeämisen arvoiset! Ja koko Duomo vaikutti hyvin jännältä ja erilaiselta myös ylhäältä päin. Omenapaussi ja alas ja koneeseen ja sitten oltiinkin Göteborgissa.Sellainen reissu. Jäi täysi maha ja luultavasti sitä seurannut ruokamyrkytys, joka jatkui viikon. NICE!

Postaus hillunut arkistossa jo toista viikkoa. Nyt yritin skarpata. Kone ei ollut mukana menossa. Kahden kuvien lisäyskerran jälkeen vihdoin pari kuvaa. Stay tuned. Again.

Ett inlägg med djur



Olin vain vähän innoissani Universeumiin menosta...

Enkä turhaan! ISO KALA

Pieni Pertsa. Iso, lämmin ja kostea sademetsä.

Paljon rauskuja!

Paholaisen kätyri, myös tamariiniksi kutsutaan...

Hylkeet ja Slottskogen

 

 

Italiasta kotiuduttu. Maanantai meni sängyssä maatessa (koska en osaa ottaa päikkäreitäkään) jäätelöä syöden (uusi lemppari: Sian Saltlakrits!). Ja ei, en saanut gelattosta tarpeekseni. Kuitenkin tiistaina iski jonkin sortin syndrooma: jalat on virkeät, mutta aivot hyvin väskyt. ES-syndroomaksi voisin sen vaikka ristiä: Eat a lot, sleep too little. Tarvetta ES:n energiajuomalle. Myöskin jännä ilmiö: vatsa-, selkä- ja etureisilihakset jumissa. Mahdollisia syitä: maanantaisen joogan puuttuminen rutiineista, vatsalihakset rasittuneet syömisestä/nauramisesta tai huonot kävelykengät. Veikkaan kaikkien yhteisvaikutusta viinin kanssa. Vedin kuitenkin huonosta olosta huolimatta treeniä tiistaina aika runsaalla kädellä, oksensin yllärinä illalla ja keskiviikkona laahustin töihin Sprite-pullon kera. Ekaa kertaa bussilla pyörän hankkimisen jälkeen! Okei, iltapäivällä minut lähetettiin kotiin... Ja nukuin 20 tuntia. Mutta sitten menin taas töihin perjantaina! Pyörällä! Se oli ikäänkuin tulikokeena. Joo-o. Virhe. Suht heikko olo töihin saapumisen jälkeen. Nooo, virkeä virne päälle, ja kuusi tuntia labrassa. Kotimatka kotiin ei sujunut normaalin rattoisan perjantaifiiliksen merkeissä. Nyt sohvalla vietetyn viikonlopun jälkeen alkaa olo olla parempi. Hyvä, koska nyt on treffikiintiössä puutetta ja täytettä tiedossa.

Ennen kuin lähdetään purkamaan tapausta Itaaalia, niin palataanpa takaisin lähimenneisyyteen. Aikaan jota kutsuisin sujuvasti: "Ei nyt eikä viime vaan sitä edellinen viikonloppu." Hyvää suomen kieltä!  Tämä mainitsemani viikonloppu koostui pienen (lyhyen) ystäväni vierailusta. Näytin kaikki lempparipaikkani Göteborgissa (paitsi unohdin sotalaivat! Comeback?) ja hän kiltisti seurasi. Myös pyörän päällä. Alun epäröinnin jälkeen. Ennen kaiffarini Pertsamon saapumista kämppikseni kysyivät, mihin ajattelin hänet majoittaa. Sohvalle tietty. He vähän epäilivät a)kaverin mahtumista b)kaverin tyytymistä sohvaan. No hyvin mahtui ja ihan mukisematta! Kuten sanottua, kooltaan hän on pieni. Olin vain unohtanut pikkuseikan etten omista toista peittoa... No, sekin löytyi ihanalta Amandalta ja Pertsan ei tarvinnut tyytyä pelkkään lakanaan (omaanihan en olisi lainannut).

Kävimme myös Universeumissa. Detta besök hade jag väntat! Enkä joutunut pettymään. Kaikki Göteborg-kaverini olivat vähän ihmetelleet innostustani (ylipäätään yltiöpäinen innostumiseni niin perunamuusista ruokalassa kuin koirienkävelyttäjistä kerää ihmetystä) tästä paikasta, jossa jokainen göteborgilainen on käynyt viimeksi ala-asteella. Kyseessä on siis Vantaan Heurekan veroinen paikka, mutta koska se on Götiksessä ON SE PALJON PAREMPI. Koska täälläpä se onkin lähes Heurekan ja Seaworldin yhdistelmä sademetsineen ja akvaarioineen. Haita, oikeita, isoja, haita!! Ja apinoita. Vapaana. Paniikki. Pelkään siis tolkuttomasti apinoita. Ja vihaan perhosia, joita oli myös vapaana (ja joiden siipiväli oli suurempi kuin peruspunatulkun). Mutta muuten, paikka oli kuin luotu tarkastelulle, ihmettelylle ja ihastelulle. Ja sitä nämä muikkelit tekivät lähes viisi tuntia. Strålande! Nähtiin myös rauskuja! Rauskut on ihan lempparijuttuni. Harmi, ettei niiden ruotsinkielinen nimi (en rocka) ole yhtä hauska kuin englanninkielinen (ray). Lisäksi siellä oli avaruudella omistettu kerros. Oletteko koskaan esimerkiksi miettineet kuinka vaikeaa on avata hillopurkki tai miten syödä jauhelikeittoa painottomassa tilassa? Eipä onnaa ihan helpolla.

Lisäksi Pertsan kanssa kävimme taidemuseossa Kultur natt:in aikaan (ilmaista viiniä!), afterworkissa (lisää viiniä) ja Italia-aiheisissa bileissä (niin mites se viini...). No ei, vaikkapa ilmassa oli välillä pikkubakistakin niin kuitenkin turistihommat hoituivat ja kaupungilla haahuiluhan on aina kivaa. Ostin kaikkia pinkkejä asioita. Minä, joka en pidä pinkistä, omistaa tällä hetkellä hämmentävän paljon pinkkejä asioita. Tässä istun nimittäin pinkki paita päällä. Pinkki pipo päässä. Hallonkrämia vieressä (pinkkiä vedin). Amanda-kämppis osaa muuten tehdä maailman parasta pinkkiä tomaattisoppaa.

Sori kuvaövereistä, mutta eikö olekin hienoja!