En lugn helg

Vigelandin puisto

Minunhan piti palata taidepläjäyksen kanssa. Nyt huvitti kirjoittaa muttei taiteesta, joten laitan vain kuvia ja kuvateksteihin arvioitani. Voin kirjoittaa jostain kaikille tutummasta: väsymyksestä. Tuli pieni kisaväsymys tuossa viime viikolla (eli siis viikolla 39, det här kommer ut jättesent) ja torstai meni vähän harakoille. Muuten olen jaksanut olla aktiivinen normaaliin tapaan. Viikonlopuksi vain ei ilmaantunut mitään jännää. Perjantaina painuin petiin kymmenen maissa. MITÄ EI AW:TÄ?! No ei, enkä edes jaksanut kaivata. Alkaa nämä 5.45 herätykset vähän väsyttää loppuviikosta. Heräsin keskellä yötä syömään ja heräsin taas kymmeneltä. NONIIN!



 

Vigelandin puistossa oli patsaita. Sitä kutsutaan myös Patsaspuistoksi, eikä syyttä. Tämä kyseinen installaatio oli suhteellisen mykistyttävä.

Lauantaina haahuilin. Ja tein jotain, mitä jokaisen ihmisen tulisi tehdä ja vielä hyödyntää myös. Hankin paikallisen kirjastokortin. Se on ilmaista, se on sivistävää ja se on ennen kaikkea aivan fantastisen hauskaa. Rakastan kirjastojen tuoksua. Ja tässä kotikadulla sijaitseva Göteborgin biblioteekki on ehkä uudenlainen lisä kirjastovalikoimaani. (Minullahan on 6 kirjastokorttia jo valmiiksi...) Modernein ikinä näkemäni. Se on kuin NK:n kauppakeskus - niin houkuttelevan valkopintaisesti somistettu, niin sokkeloisen epäselvä ja niin miellyttävän puhtaan tuoksuinen. Mutta, siellä on vanhojen kirjastojen tapaan tikkaita, joille kiivetä!! Oikeasti!! Pala onnellisuutta piilee kirjastohengailussa. Neljä kerrosta, joista toisessa sijaitsee täydellinen kahvila Avenyllä kävelevien ihmisten kyttäilyyn. Sieltä saa myös keittoa (ei omenoita), mikä on okei, sillä pidän keitostakin. Varsinkin tomaattikeitosta.



Itse en ole iso patsaiden ystävä, mutta kun niitä oli niin paljon, aloin tykästyä. Paljon nähtävää ja kun niitä kierteli oli merkitysmaailma aika synkkä. Perheläheinen, mutta samalla jokaisen perheen ongelmia käsittelevä.

Sunnuntaina katsoin tyytyväisenä, levänneenä ja tasapainoisena kirjastosta lainattuja David Attenborough- luontodokumentteja. Koitin tehdä koulutehtäviä (yliopistossa varmaa kauhisteltaisiin termiä "koulutehtävät"), mutta sen sijaan annoin Kevinille vinkkejä, mikä olisi mielestäni paras Tinder-avaus (kyseessä on siis deittiapp). Googlettelimme asiaa, ja minun mielestä mitä originellimpi, sitä parempi. No, sain Kevinin vaihtamaan normaalin "Hey, how are you?" - replansa "I'm having porridge this morning, what about you?"-vaihtoehtoon. Kuitenkaan vastauksia tytöiltä ei tullut ja syytökset lankesivat minuun... 




Rodinin The Thinker. Näyttääkö tutulta? Ei ollut mielestäni häävi, tähänkin asiaan olisi tosin voitu vaikuttaa patsaan sijoittamisella toisin. Nyt se oli keskellä hienompia maalauksia Monet'lta. Muutenkaan veistos ei sykähdyttänyt niin tekniikaltaan kuin muulta symboliikaltaan (jota ei mielestäni ollut)...

Myöhemmin illalla kokkasimme kämppisten kanssa kokonaisen kanan. Olen halunnut tehdä niin jo kauan. Se tuntui väärältä. Vielä sitä turkasen kanaa pestessäkin, se tuntui väärältä. Se tuntui lähes lemmikkikanan teurastamiselta. Liukkaalta, kylmältä (oli pakastettu pulu nimittäin) ja hyvin kuolleelta ja karvattomalta. Ei miellyttävää. Mutta, koska minussa on vähän murhaajaa, oli paistopuuha sitten taas hyvin jännä! Tungin kanan sisään Jamie Oliverin ohjeiden mukaan sitruunan, pari oksaa timjamia ja rutkasti valkosipulia. Ja sitten tuijoteltiin uunia kuin mastercheffit konsanaan. Tuijoteltiin oikein porukalla melkein toista tuntia ja tuoksu vain mykisti. Det ska vara så svingött! Lopputulos: för gött! Puhuimme mahdollisesta kananpaistoperinteen aloittamisesta. Sunday roast. Maku oli niin mehevän pyöreän täyteläinen, ettei soosiakaan tarvittu. Ah.



Munchin Self-portrait with cigarette. Tässäkin oli mielestäni paljon hienompi tunnelma kuin The Screamissa!



Tästä en muistanut ottaa tekijää ylös. Oli sijoitettu kokonaan pimeään huoneeseen, pelkkä spottivalaisin sitä esittämässä. Mielestäni hyvin miellyttävä maalaus. Tyttö on kuin kaipausta ja odotusta täynnä, mutta samaan aikaan onnellisen ja paikkaansa tyytyväisen näköinen. Viitan värit kertovat mielestäni myös synkkyyden yhdistämisestä optimisuuteen.



Näitä Olav Kristoffer Jenssenin turkoosin iloista abstrakttiutta välittäviä teoksia oli Modernin taiteen museossa useita. Annikan olkkariin ehdoton valinta! Maalauksessa oli kolmiulotteista tuntumaa ja kerroksellisuutta. Värit ovat mukaansa vetäviä ja katseen kiinnittäviä.



Napangardin Sandhills olisi myös tervetullut unelmien kotiini. Simppeliä jatkuvuutta.



Modernissa taiteessa pelattiin tälläkin kertaa koolla ja väreillä, jossei muulla. Ei tosin mitään valittamista, molemmat tuovat teoksiin paljon ihasteltavaa ja mietittävää. Kun osallistuin vielä norjan kieliselle kierrokselle (kyllä, ja ymmärsin ihan hyvinkin vielä!) niin sain NIIN paljon enemmän näyttelystä irti. Muussa tapauksessa olisi teosten pureksiminen yksikseen ollut ehkä ikuista purukumia.

Tillfället gör tjuven

Lenkillä! Puistossa! Kivaa!

Tein eilen Lasse Virenit. Avenuella. Juoksin kotiin töistä. Ihana päivä ja hyvä gruuvi ja luja vauhti! Ajattelin juuri, että kettu vieköön nythän tulee enkat kotimatkajuoksusta (not like it matters...) ja en keskittynyt. Kierähdin maan kautta. Nätisti sanottuna. Eli siis kompastuin ja kaaduin. Ihmisiä oli liikkeellä tässä pääkadulla kuuden maissa jonkin verran, varsinkin, kun kaupat ovat auki pidempään keskiviikkoisin. Nousin ylös saman tien ja jatkoin. Naurahdin ääneen. Väliäkö mitä ihmiset ajattelevat, minä olen rautaa! Ja koska kotimatkaa oli jäljellä enää muutama sataa metriä niin pystyin feikkaamaan hyvin ettei sattunut...

Kun olen iso haluan juuri tällaisen huvimajan! Siellä tarjotaan kakkusia, koska työkaverini sanoin "alla måste äta torta".

 

Mitäs muuta olen tässä puuhannut. Olen pyöräillyt perinteiseen malliin. Töiden jälkeen usein hellinyt itseäni extramaisemapyöräilyllä. Olen syönyt lasagnea (koska oikeasti lasagnea voisin syödä loppuelämäni! Empiirinen tutkimus siis käynnissä.). Olen syönyt jäätelöä. Kylläkyllä, olen myös käynyt Astralla. Työni alkaa etenemään! Olen tuntea paikkoja! Jättekul! Täytyy muuten mainita, että ohjaajani Astralla on ehkä paras. Pirre. Meillä oli työpaikan juhlat viime perjantaina, ja lähdimme ohjaajan kanssa lähes samaan aikaan kotiin. Tanssilattialla ei ollut enää juurikaan muita. Gunnar jäi fiilistelemään Håkan Hellströmiä. Tämä kaikki tapahtui siis työpaikan ruokalassa (ei ole ihan perus-Amica). Minulla on käynyt tuuri, jo kahdet juhlat takana ja ainakin kahdet edessä. Näin töiden puolesta. Kuulemma kaikilla ei käy näin hyvä mäihä, mutta tiedättehän, että meikkis on juhlien keskipisteeksi luotu. Ehe ehe. Oikeasti olen isossa ruotsiporukassa hiljaa, sillä en tiedä mistä puhutaan, jollen kuule asioita selkeästi. Olen myös löytänyt ruotsalaisen, jonka kanssa keskustellessa minun on pakko sanoa "Vad?" raivostuttavan usein. Tähän asti olen itse asiassa pärjännyt Annika-ruotsillani hämmentävän hyvin. Tämän ruotsalaisen puheen ymmärtämisen tekeekin vaikeaksi L- ja R-vika. Tai ainakin niin luulisin. En ole keksinyt kohteliasta tapaa kysyä, että hei onko sinulla mahdollisesti puhevamma vai oletko metsästä kotoisin... Parempi siis vain hokea sitä vadia.

Kävin myös kalassa viime viikolla! Ja Oslossa! En tiedä kumpi oli jännempää. Molemmissa piti kävellä ensin paljon ja sitten hengailla. Toisessa hengailu tapahtui kalliolla, toisessa museoissa. Molemmista sai kalaa. Tai sai, jos osti kaupasta. Kalaonni ei siis ollut puolellani tälläkään kertaa. En ole oikeasti koskaan saanut satimeen muutakuin laajan valikoiman vesikasveja. Kalareissun jälkeen hymyilytti niin, että naamaa särki ("Särrrrkee särrrkeee!" Got it?). Oslo-reissun jälkeen oli vain nälkä. Norjan puolella ruoka oli nimittäin niin kallista, että säästelin itseäni himaan noin 12 tunnin ajan... Osloon päädyin siis perjantain kemujen jälkeen otetulla aamubussilla. Noin 15 euroa, 4 tuntia ja 1 virkattu tossu myöhemmin saavuin paikkaan, josta luulin löytäväni ultimaattisen kuumia herrasmiehiä. Sellaisia, jotka ovat prinssin tavoilla, Viggo Mortensenin ulkonäöllä ja viikinkien vahvuudella varustettuja. Tiedättekö mitä. Näen joka päivä kotimatkallani enemmän herkkuja kuin Norjan kuumilla kaduilla (oli reilu 20 astetta koko lauantain ja sunnuntain). Pettymysten pettymys. Eli kysymyksen, minkä maalaisen miehen ottaisin, jos voisin valita minkä tahansa maan, vastaus vaihtuikin Norjasta Ruotsiin. Kalareissujen jälkeen ainakin...

Oopperatalon katolta. Amerikkalaiset turisti auttoivat kuvaamisessa. "OH WELL SURE!!"

Haakonin ja Mette-Maaritin kotikolo.

Haakonin ja Mette-Maaritin etupihalta.

Haakonin ja Mette-Maaritin takapihalta.

Oslossa näin kaiken, mitä voi 24 tunnissa nähdä. Minusta kuoriutui lauantaina perinteinen turistisuorittaja, joka vain käveli. Sunnuntaina olisin kaivannutkin jo kaveria, sillä osasin ottaa rennommin ja taidegallerioiden analysointi olisi sujunut kaiffarin kanssa mukavemmin. Nyt vain hymisin itseksi. På riktigt. Ja kyllä tsekkasin Munchin Huudon. Liikaa japanilaisia sen edessä. Taas olisi ollut konekiväärille käyttöä (inte på riktigt). Oslo ei noussut kaupunkien lemppariksi, taas tämä on vain mututuntuma - ei selitettävissä faktoilla. Sama juttu kuin Dublinin kanssa. Palaan Oslo-aiheeseen taidepläjäyksen merkeissä. Eipä taida kiinnostaa ketään muuta kuin ehkä Reetta-kaveriani.


Oslon universiteetti  vs. Itä-Suomen Yliopisto...



Oslossa oli liikaa lapsia. Joka paikassa. Ehkä siksi ei tullut lemppariksi.

 

 

Ja niin. Mietittekö otsikkoa? Opin juuri uuden ruotsalaisen sanonnan - tilaisuus tekee varkaan.



Vi skall slappa under veckoslutet

Uuet keposet tossut. Halvalla lähti.

Rutiineista puhuin viimeksi. Olen kehittänyt jälleen uuden huomaamattani. Maanantaijooga. Ah. Miksi aina keksin joogaamisen vain ulkomailla? Ensikosketus Jenkeissä, jatkoa Irlannissa ja tällä kertaa ruotsiksi. Paljon "böjaa" siellä hoetaan. Tarkoittanee venyttämistä tai jonkinmoista taivutusta. Tai niin olen ainakin tehnyt. Tuntuu todella energiseltä aina joogan jälkeen, vaikka monet sanovat loppurentoutuksen väsyttävän. Tänään testasin Bodybalancea. En tiedä tuleeko tästä rutiini, himppasen epäilen. Staattista venyttelyä ja kyykkyjä huonoon musiikkiin. Inte min grej.

Viikonloppu hujahti. Perjantai chillisti. Lauantaina pyöräretki. Nohevana tyttönä olin kuikuillut, että mitä kannattaa tehdä Göteborgissa a) jos sataa (usein) b) jos on hyvä keli (herkkua). Olin kerrankin kaikkivaltiaan suosiossa ja herätessäni lauantaina aurinko paistoi. Minä läksin saarille. Poljin Saltholmeniin ja kysäisin vain, että koska lähtee seuraava lautta ja hyppäsin siihen. Päädyin Brännöön. Siellä ei ollut mitään. Härligt! Götiksen lähellä on siis paljonkin saaria, joihin menee näitä lauttoja (johon saa ottaa fillarin mukaan!) ja matkustus hoituu ihan paikallisliikenteen kortilla eli halpaa huvia. Brännöstä hyppäsin Styrsjöön, sillä sitä kaikki olivat hokeneet. [StySHö] näin hurriksi. Styrsjössä oli peräti ICA ja Systembolaget. Parilla tiellä jopa autot olivat sallittuja. En silti nähnyt yhtäkään. Kaikki liikkuivat mopoilla, joiden eteen oli viritetty jonkinlainen trukkilava asioiden (tai ihmisten) kuljettamista varten. Styrsjöstä löysin sielun ravintoa eli rauhaa ja maisemia. Pyöräilin, juoksin ja kiipeilin kallioilla. Ihan ykkinäni. Aivan fantastista. Minulla oli mukanani myös kirja, mutten malttanut pysähtyä kuin yhdelle banaanille. Varsinainen makaki. Tiesittekö muuten, että suurinosa lääkkeistä testataan juuri apinoilla, esimerkiksi paljon japaninmakeilla. Noo, nuo apinat ovat luultavasti paremmin kohdeltuja kuin monet kotieläimet ovat, sen verran säännösteltyä on nykyajan koe-eläinten käyttö. Tiesittekö nimittäin, että koe-eläinkoirat harrastavat jopa agilitya? Jep, kettutytöt eivät välttämättä tienneet.

Kaikki tiet Brännössä olivat tätä koko luokkaa. No-kidding.

Täydellinen riippukeinu ja puutarhajuhlia vaativa piha!

Ihanat naiset rannalla. Koitin merivettä. Se oli kylmää!

Okei, kuitenkin, takaisin aiheeseen. Styrsjöstä pääsi vielä polkemaan Donson saarelle. Lisää kiipeilyä ja leikkimistä. Sieltä Styrsjön kautta Saltholmeniin, josta poljin himaan. Hymy huulilla. Ötököitä suussa. Jalat hapoilla. Kun pääsin kotiin, oli nälkä. Söin (smörkolajäätelöä) ja nauroin stressaavaa Kevin-kämppistä. Stressi ei myöskään ole minun juttuni. Miksi haaskata energiaa? Ylipuhuin hänet parille, sillä minulla ei ollut mitään tekemistä. Olin sitä mieltä, että minulla olisi pitänyt olla treffit. Eipä ollut. Så synd! Laitoin mekon päälle, koska oli lauantai ja lämmin ja olin hyvin söpö siinä ja kävimme hopsaamassa parissa kuppilassa. Kevin on kyllä hyvä tyyppi. Saan kysyä häneltä tavanomaisia kysymyksiäni ja hän keksii tarpeeksi nokkelia vastauksia. Olemme tulleet tulokseen, että köttfärssås eli jauhelikastike olisi ehkä täydellinen ruoka loppuelämäksi. Tai lasagne!



Tukkijoki eli FlumeRide.

Sunnuntaina olikin viikon kohokohta: Liseberg, äntligen. Liseberg on siis paikallinen Särkänniemi, jonka valikoimaan kuuluu lähinnä hemmetin korkealle ja sieltä sekunneissa alas meneviä laitteita sekä vuoristoratoja niin pienelle kuin suurellekin (Annika) yllytyshullulle. Opin heti sisäänpäästyämme uuden sanan. Läskig. Scary. Mielestäni mikään laitteista ei lunastanut tätä sanaa, mutta huvipuistoseurani oli aluksi vähän epäröivämpää. Loppujen lopuksi päädyimme menemään kaikkiin laitteisiin. Tauko Burger Kingissä ja homma jatkui sulkemiseen asti. SÅ GRYMT! En kirkunut kertaakaan, kaverit tekivät sitä minunkin edestä. Kotiin täynnä energiaa. Kämppikset olivat kuulemma puhuneet, että miten minulla riittää virtaa niin hyvin. Olivat tulleet siihen tulokseen, että Astralla taidetaan jakaa vähän napuja lounaan yhteydessä. Salassapitosopimusten takia en voi kommentoida väitettä.






Tälle viikolle en ole suunnitellut mitään. Miksi suunnitella, kun voi olla spontaani? Watch what happens!




Siellä Göteborg. Siellä koti.

Uusia tuttavuuksia

Olen muuttanut tapojani. Mikäli tunnette minua yhtään, tiedätte, että päätän ja aloitan päiväni omenalla. Yhdellä, kahdella, joskus neljällä. Riippuu omenasta, riippuu nälästä. Omput on minun juttuni, lemppariapettani ja ikuinen kausihedelmäni. Omena maistuu lenkin jälkeen, omena maistuu pikkubakiksessa (krappe that is), omena piristää, omena sopivasti väsyttää. Ainiin ja laatu on tarkkaa, Jonagold on ainut oikea. And I like them cold. Okei, omenajorinoista aiheeseen. Olen vaihtanut hieman addiktiota ja jokailtaista perinnettä. Sen lisäksi, että vain olisin kotona ja lukisin kirjoja, niin olen vaihtanut tämän kaupoissa pyörimiseen ja afterworkpubeiluun. Ei hyvä juttu iloisenvihreälle kukkarolleni, liian hyvä juttu sosiaaliselle hyvinvoinnille. Mutta liika lighttikokisten litkiminen (en juo viikonpäivinä yleensä) ei tee hyvää yöunillekaan, joten olen aika virkeä suurinpiirtein kokoajan.
Okei, eli siis omenat ovat saaneet kilpailijan unen avittamiseen. Hallonkräm. Toisin sanoen vadelmakiisseli. Jumankekka. Ostin yksi päivä Coopista, kun ajattelin vain kokeilla (näin hurja olen ruokakaupassa). JA HALLÅ! Missä olet hallonkräm ollut. Voitat hillon siinä, että sulaudut kaikkeen niin sopivasti mihin sinua lykkäänkään. Rahkaan, jogurttiin, puuroon, myös leivän päälle on tullut laitettua... Riktigt fantastiskt!

Rutiineista puheenollen, voin kertoa, että tykkään muuttaa paikasta toiseen, koska tulee rikottua kaikki rutiinit. Pitää keksiä uudestaan normaalipäivänkäynti ja viikkottaiset menot. Töissä olen saanut jo kaksi: keskiviikon fikapaussi (det finns alltid nån kaka) ja fredag's frukost, joka taasen on täydellinen aloitus työpäivälle. Tekijä vaihtuu kummassakin tapahtumassa joka viikko, joten makoisia yllätyksiä tulee aina. Tänään aamiaisella oli mm. ruotsalaiseen tapaan tehtyjä skonsseja suoraan uunista, montaa eri tyyppistä melonia ja pasteijaa. Pasteijalla tarkotan näitä maksapasteijoita sun muita. Niihin en koskenut. Mutta skonssit ja melonit gärna tack. Uudet rutiinit tekevät onnelliseksi, sillä ihminen kokeilee jotain uutta. Ei tarvitse yrittää paljoa muuttaa tapojaan, kun voi jo huomata, että homma toimiikin paremmin näin. Kuten minulla esimerkiksi on tapana lykätä lounaalle menoa, kun en tunne nälkää siihen aikaan. Kuitenkin täällä niin sanottu lunchtåget meidän tiimistä lähtee 11.20 sharp matsaleniin päin ja huomaankin, että kun syön tarpeeksi aikaisin niin olen hyvin tehokas iltapäivällä. Toimii myös hyvin kaltaiselleni, joka korvaa aamupalan lenkillä.

RIP. Nimbus.

Lenkistä puheenollen, tarinoita Annikan elämästä. Vaikka joskus käy tuuri, niin ei aina. Kuten sanottua, olin hyvin innokas uuden pyörän omistaja. Olen kuulutellut aiheesta kaikkialla lähes yhtä paljon kuin saatuani ensimmäisen koirani. Pyöräilinpä siis myös torstaina töihin. Reenikamat tarakalla. Jaha, töihin päästessä kapsäkkini vaikuttikin vähän pienentyneen. Yksi kenkä puuttui. Yksi hyvin kallis kenkä.Yksi kenkä, jonka täydellinen pari hengasi yksin pussissa. Missä muruseni on! Paniikki ja nopeita päätöksiä. Polkeako takaisin ja tulla myöhemmin töihin vai mennäkö töihin ja uskoa positiivisen ajattelun voimaan ja etsiä töiden jälkeen? Luotin kerrankin tässä elämässä optimismin voimaan. Ei olisi pitänyt. Töistä lähdin toivoa täynnä polkemaan. Salilla olin käynyt ilman kenkiä. Kyyläsin koko kahdeksan kilometrin matkan ympärilleni kuin koira etsiessään pissapaikkaa. Pissapaikkoja olisi koirille löytynyt, mutta vadelmanpunaista lenkkaria ei. VAD FAAAN! Kuka epeli nyysii yhden kengän! No pääsin kotiin, mutisin puoli tuntia kämppiksille kengästä, jolle päätimme perustaa alttarin, söin jäätelöä suoraan purkista ja lähdimme afterworkkiin. Kaikki kuitenkin muistuttaa minua edelleen kengästä. Oj Asics Gel-Nimbus 15, hur saknar jag dig. Kevin sanoi minun ottaneen tämän kenkäjutun aika raskaasti. Kerroin tossukoiden hinnan. Eipä enää ihmetellyt.

Tarina saa jatkoa! Tänään poljin yhtä matkaa kotiin yhden työtoverin kanssa ja höpisimme viikonlopusta sun muusta ja mainitsin painuvani samantien lenkkikenkäostoksille. Nolona selitin, että saatanpa olla ainut ihminen, kuka hävittää yhden kengän... "Nå men NEJ, vad de din skor!!" huudahti Jenny. Eikä. Et oikeasti ollut nähnyt sitä. No kyllä hän oli ja oli miettinyt, että nostaako sen sivuun tieltä. Ei ollut. EIKÄ. Voi Nimbus sentään, käänsin kelkkani ympäri ja painuin etsimään kenkulia oletetulta tippumispaikalta. Kärkyin nurmikoilta, vilkuilin ojiin, kävin bussipysäkit läpi. Ei kenkää. Getting desperate. Myönnettäkööt siis, että katsoin myös roskiksiin ja kävin huoltoasemalta kysymässä, josko joku olisi tuonut yhden kengän. Yllättävää kyllä, ei ollut.Tästä yksinäisestä kengästä voi tulla legenda. Seuraavaksi minun pitää ostaa potkulauta. Sillä potkimiseen ei tarvita kuin yksi törkeenmakea, täysvaimennettu, markkinoiden paras tossu.

Tiistain vihaaja ja pikkulauantain rakastaja

Työmatka uudella pyörällä. Siinä on kori!

 Eilinen päivä ei ollut häävi. Kaikki sovitut möötteni (ett möte) (ja kyllä, minullakin on outlookissa kokouksesta muistuttavia PLINGPLONG-ääniä, jotta tunnen oloni tarpeelliseksi), peruuntuivat. Istuin koko päivän omassa toimistossa, koska Cina, jonka kanssa sen jaan oli vapaalla. Ohjaajallani oli niin kiire ja minun ainut hommani oli yhteenvedon koostaminen kaikista tästä maailmasta löytyvistä Consigmaa käsittelevistä artikkeleista. So a lot of reading. Eikä mitään muuta. Onneksi fikapaussit piristivät ja jaksoin keskittyä. Kahvikone on myös kaveri. Ja niin, Tittin tekemä mutakakku vadelmien, karhunvatukoiden ja kerman kera. Olen muuten tullut johtopäätökseen, että karhunvatukka on paras sana jokaisella kielellä. Karhunvatukka. Haha. Pelkkä marjan nimi saa suuni muikeaksi (pidän karhunvatukoista todella paljon maunkin vuoksi). Blackberry. Björnbär. Onnea on jännyyksien löytäminen tyhjästä

Pyöräilyselfie! Multitaskaan jopa pyöräillessä! Kunnon Alexander Stubb!

Kuitenkin, töiden jälkeen piti koittaa historiallinen hetki. Minun piti saada pyörä. Blocket.se fungerar bra (Ruotsin tori.fi). Noniin. Homma ei sujunut ihan odotusten mukaisesti ja ulkomaalaistaustaisen Alexanderin toimitus viivästyi ja lopulta tuli ilmi, että minun pitäisi itse hakea pyörä, mikäli sen haluaisin. Tingin hinnan olemattomiin ja lähdin matkaan. Hisingeen eli Göteborgin pahalle puolelle. Olimme keskustelleet kämppikseni Kevinin kanssa pyörän hakuni eettisestä lähtökohdasta eli siitä, että onkohan se pöllitty vai ei. Oli nimittäin liian halpa.Tulimme lopputulokseen, että eihän sillä väliä! Moraalini on kohdillaan! Hisingeen pääsin spårvagenilla ja lukuisten puhelinkeskustelujen jälkeen löysin Alexanderin joltain oudolta torilta Hisingessä ja sain pyörän. Hyvin halvalla. Epäilyttävän halvalla. Okei, totta on, että pyörässä vain kaksi ensimmäistä seitsemästä (2/7) toimi. Noo. Polkaisin kotiin ja Kevinin työkalujen avulla fiksasin satulan ensitöikseni paikoilleen. Olin kyllä himppasen väsynyt tähän pyörän ongelmaisuuteen jo valmiiksi, mutta tänään lounaan aikana vein pyörän korjaamoon ja hain duunipäivän jälkeen. Vad fint, nu har en cykel! Se on hyvin mummumainen ja tukeva, mikä on äärimmäisen hyvä, mikäli katsoo pyörähistoriaani, joka ei ole ollut täysin smooth sailing. Innosta piukeana olenkin nyt suunnitellut vaikka minkä moista pyöräretkeä! Kylläkyllä! Mikään spinninki ei ole minua varten. Pyöräily on hoidettava ulkoilmassa. 

Eli eilinen tylsä tiistai vaihtui kuin vaihtuikin tämänpäiväiseksi onnellisuuden keskiviikoksi! Tiistait ovat katalia. Mitään hyvää ei tapahdu tiistaisin. En muista, olenko ennen avautunut tiistaivihastani, mutta se on yksinkertaisesti turhin päivä koko viikosta. Keskiviikko sitten taas, tässäpä vasta hyvä päivä. Keskiviikkoisin meillä on töissä pidempi iltapäivän fikapaus, johon kuuluu myös kaka. Kaka on sanana suomalaiselle ristiriitainen. Mutta kaka är alltid bra! Oli se sitten suomalaisessa tai ruotsalaisessa mielessä.

Liseberg huutaa nimeäni! Kaikki muut huutaakin sitten, että keskity hullu ajamiseen...

Minun keskiviikkoni kulminoitui raikkaasta ilmasta nauttimiseen uuden pyörän päällä ja töiden jälkeen olleesta aw:sta! Tällä kertaa olimme työporukan kanssa terassilla. Tutustuin uusiin, nuoriin, miespuolisiin työtovereihin! Kyllä, tiedätte, että se on hyvin positiivista. Pojilla oli hyvä logiikka: om du vet inte vad du skulle beställa, beställa en hamburgare. Precis. Kaikki kääntyy hyväksi hampparilla ja pojilla. Täytyy aina vain toivoa, että tulee jotenkin ymmärretyksi ruotsin kielellä, ja ettei kuitenkaan vaikuta ihan sekopäältä juttujen perusteella. Ajatuksenvirta on spesialiteettini ja höpötlöpöt (eli hoppsan!) tulevat suusta aika rivakkaa tahtia.

Julkaistu torstaina kuvien kera, sillä keskiviikon mielenkiinto vain loppui kesken. Efter en hamburgare blir man ju trött.