Tillfället gör tjuven

Lenkillä! Puistossa! Kivaa!

Tein eilen Lasse Virenit. Avenuella. Juoksin kotiin töistä. Ihana päivä ja hyvä gruuvi ja luja vauhti! Ajattelin juuri, että kettu vieköön nythän tulee enkat kotimatkajuoksusta (not like it matters...) ja en keskittynyt. Kierähdin maan kautta. Nätisti sanottuna. Eli siis kompastuin ja kaaduin. Ihmisiä oli liikkeellä tässä pääkadulla kuuden maissa jonkin verran, varsinkin, kun kaupat ovat auki pidempään keskiviikkoisin. Nousin ylös saman tien ja jatkoin. Naurahdin ääneen. Väliäkö mitä ihmiset ajattelevat, minä olen rautaa! Ja koska kotimatkaa oli jäljellä enää muutama sataa metriä niin pystyin feikkaamaan hyvin ettei sattunut...

Kun olen iso haluan juuri tällaisen huvimajan! Siellä tarjotaan kakkusia, koska työkaverini sanoin "alla måste äta torta".

 

Mitäs muuta olen tässä puuhannut. Olen pyöräillyt perinteiseen malliin. Töiden jälkeen usein hellinyt itseäni extramaisemapyöräilyllä. Olen syönyt lasagnea (koska oikeasti lasagnea voisin syödä loppuelämäni! Empiirinen tutkimus siis käynnissä.). Olen syönyt jäätelöä. Kylläkyllä, olen myös käynyt Astralla. Työni alkaa etenemään! Olen tuntea paikkoja! Jättekul! Täytyy muuten mainita, että ohjaajani Astralla on ehkä paras. Pirre. Meillä oli työpaikan juhlat viime perjantaina, ja lähdimme ohjaajan kanssa lähes samaan aikaan kotiin. Tanssilattialla ei ollut enää juurikaan muita. Gunnar jäi fiilistelemään Håkan Hellströmiä. Tämä kaikki tapahtui siis työpaikan ruokalassa (ei ole ihan perus-Amica). Minulla on käynyt tuuri, jo kahdet juhlat takana ja ainakin kahdet edessä. Näin töiden puolesta. Kuulemma kaikilla ei käy näin hyvä mäihä, mutta tiedättehän, että meikkis on juhlien keskipisteeksi luotu. Ehe ehe. Oikeasti olen isossa ruotsiporukassa hiljaa, sillä en tiedä mistä puhutaan, jollen kuule asioita selkeästi. Olen myös löytänyt ruotsalaisen, jonka kanssa keskustellessa minun on pakko sanoa "Vad?" raivostuttavan usein. Tähän asti olen itse asiassa pärjännyt Annika-ruotsillani hämmentävän hyvin. Tämän ruotsalaisen puheen ymmärtämisen tekeekin vaikeaksi L- ja R-vika. Tai ainakin niin luulisin. En ole keksinyt kohteliasta tapaa kysyä, että hei onko sinulla mahdollisesti puhevamma vai oletko metsästä kotoisin... Parempi siis vain hokea sitä vadia.

Kävin myös kalassa viime viikolla! Ja Oslossa! En tiedä kumpi oli jännempää. Molemmissa piti kävellä ensin paljon ja sitten hengailla. Toisessa hengailu tapahtui kalliolla, toisessa museoissa. Molemmista sai kalaa. Tai sai, jos osti kaupasta. Kalaonni ei siis ollut puolellani tälläkään kertaa. En ole oikeasti koskaan saanut satimeen muutakuin laajan valikoiman vesikasveja. Kalareissun jälkeen hymyilytti niin, että naamaa särki ("Särrrrkee särrrkeee!" Got it?). Oslo-reissun jälkeen oli vain nälkä. Norjan puolella ruoka oli nimittäin niin kallista, että säästelin itseäni himaan noin 12 tunnin ajan... Osloon päädyin siis perjantain kemujen jälkeen otetulla aamubussilla. Noin 15 euroa, 4 tuntia ja 1 virkattu tossu myöhemmin saavuin paikkaan, josta luulin löytäväni ultimaattisen kuumia herrasmiehiä. Sellaisia, jotka ovat prinssin tavoilla, Viggo Mortensenin ulkonäöllä ja viikinkien vahvuudella varustettuja. Tiedättekö mitä. Näen joka päivä kotimatkallani enemmän herkkuja kuin Norjan kuumilla kaduilla (oli reilu 20 astetta koko lauantain ja sunnuntain). Pettymysten pettymys. Eli kysymyksen, minkä maalaisen miehen ottaisin, jos voisin valita minkä tahansa maan, vastaus vaihtuikin Norjasta Ruotsiin. Kalareissujen jälkeen ainakin...

Oopperatalon katolta. Amerikkalaiset turisti auttoivat kuvaamisessa. "OH WELL SURE!!"

Haakonin ja Mette-Maaritin kotikolo.

Haakonin ja Mette-Maaritin etupihalta.

Haakonin ja Mette-Maaritin takapihalta.

Oslossa näin kaiken, mitä voi 24 tunnissa nähdä. Minusta kuoriutui lauantaina perinteinen turistisuorittaja, joka vain käveli. Sunnuntaina olisin kaivannutkin jo kaveria, sillä osasin ottaa rennommin ja taidegallerioiden analysointi olisi sujunut kaiffarin kanssa mukavemmin. Nyt vain hymisin itseksi. På riktigt. Ja kyllä tsekkasin Munchin Huudon. Liikaa japanilaisia sen edessä. Taas olisi ollut konekiväärille käyttöä (inte på riktigt). Oslo ei noussut kaupunkien lemppariksi, taas tämä on vain mututuntuma - ei selitettävissä faktoilla. Sama juttu kuin Dublinin kanssa. Palaan Oslo-aiheeseen taidepläjäyksen merkeissä. Eipä taida kiinnostaa ketään muuta kuin ehkä Reetta-kaveriani.


Oslon universiteetti  vs. Itä-Suomen Yliopisto...



Oslossa oli liikaa lapsia. Joka paikassa. Ehkä siksi ei tullut lemppariksi.

 

 

Ja niin. Mietittekö otsikkoa? Opin juuri uuden ruotsalaisen sanonnan - tilaisuus tekee varkaan.