Uusia tuttavuuksia

Olen muuttanut tapojani. Mikäli tunnette minua yhtään, tiedätte, että päätän ja aloitan päiväni omenalla. Yhdellä, kahdella, joskus neljällä. Riippuu omenasta, riippuu nälästä. Omput on minun juttuni, lemppariapettani ja ikuinen kausihedelmäni. Omena maistuu lenkin jälkeen, omena maistuu pikkubakiksessa (krappe that is), omena piristää, omena sopivasti väsyttää. Ainiin ja laatu on tarkkaa, Jonagold on ainut oikea. And I like them cold. Okei, omenajorinoista aiheeseen. Olen vaihtanut hieman addiktiota ja jokailtaista perinnettä. Sen lisäksi, että vain olisin kotona ja lukisin kirjoja, niin olen vaihtanut tämän kaupoissa pyörimiseen ja afterworkpubeiluun. Ei hyvä juttu iloisenvihreälle kukkarolleni, liian hyvä juttu sosiaaliselle hyvinvoinnille. Mutta liika lighttikokisten litkiminen (en juo viikonpäivinä yleensä) ei tee hyvää yöunillekaan, joten olen aika virkeä suurinpiirtein kokoajan.
Okei, eli siis omenat ovat saaneet kilpailijan unen avittamiseen. Hallonkräm. Toisin sanoen vadelmakiisseli. Jumankekka. Ostin yksi päivä Coopista, kun ajattelin vain kokeilla (näin hurja olen ruokakaupassa). JA HALLÅ! Missä olet hallonkräm ollut. Voitat hillon siinä, että sulaudut kaikkeen niin sopivasti mihin sinua lykkäänkään. Rahkaan, jogurttiin, puuroon, myös leivän päälle on tullut laitettua... Riktigt fantastiskt!

Rutiineista puheenollen, voin kertoa, että tykkään muuttaa paikasta toiseen, koska tulee rikottua kaikki rutiinit. Pitää keksiä uudestaan normaalipäivänkäynti ja viikkottaiset menot. Töissä olen saanut jo kaksi: keskiviikon fikapaussi (det finns alltid nån kaka) ja fredag's frukost, joka taasen on täydellinen aloitus työpäivälle. Tekijä vaihtuu kummassakin tapahtumassa joka viikko, joten makoisia yllätyksiä tulee aina. Tänään aamiaisella oli mm. ruotsalaiseen tapaan tehtyjä skonsseja suoraan uunista, montaa eri tyyppistä melonia ja pasteijaa. Pasteijalla tarkotan näitä maksapasteijoita sun muita. Niihin en koskenut. Mutta skonssit ja melonit gärna tack. Uudet rutiinit tekevät onnelliseksi, sillä ihminen kokeilee jotain uutta. Ei tarvitse yrittää paljoa muuttaa tapojaan, kun voi jo huomata, että homma toimiikin paremmin näin. Kuten minulla esimerkiksi on tapana lykätä lounaalle menoa, kun en tunne nälkää siihen aikaan. Kuitenkin täällä niin sanottu lunchtåget meidän tiimistä lähtee 11.20 sharp matsaleniin päin ja huomaankin, että kun syön tarpeeksi aikaisin niin olen hyvin tehokas iltapäivällä. Toimii myös hyvin kaltaiselleni, joka korvaa aamupalan lenkillä.

RIP. Nimbus.

Lenkistä puheenollen, tarinoita Annikan elämästä. Vaikka joskus käy tuuri, niin ei aina. Kuten sanottua, olin hyvin innokas uuden pyörän omistaja. Olen kuulutellut aiheesta kaikkialla lähes yhtä paljon kuin saatuani ensimmäisen koirani. Pyöräilinpä siis myös torstaina töihin. Reenikamat tarakalla. Jaha, töihin päästessä kapsäkkini vaikuttikin vähän pienentyneen. Yksi kenkä puuttui. Yksi hyvin kallis kenkä.Yksi kenkä, jonka täydellinen pari hengasi yksin pussissa. Missä muruseni on! Paniikki ja nopeita päätöksiä. Polkeako takaisin ja tulla myöhemmin töihin vai mennäkö töihin ja uskoa positiivisen ajattelun voimaan ja etsiä töiden jälkeen? Luotin kerrankin tässä elämässä optimismin voimaan. Ei olisi pitänyt. Töistä lähdin toivoa täynnä polkemaan. Salilla olin käynyt ilman kenkiä. Kyyläsin koko kahdeksan kilometrin matkan ympärilleni kuin koira etsiessään pissapaikkaa. Pissapaikkoja olisi koirille löytynyt, mutta vadelmanpunaista lenkkaria ei. VAD FAAAN! Kuka epeli nyysii yhden kengän! No pääsin kotiin, mutisin puoli tuntia kämppiksille kengästä, jolle päätimme perustaa alttarin, söin jäätelöä suoraan purkista ja lähdimme afterworkkiin. Kaikki kuitenkin muistuttaa minua edelleen kengästä. Oj Asics Gel-Nimbus 15, hur saknar jag dig. Kevin sanoi minun ottaneen tämän kenkäjutun aika raskaasti. Kerroin tossukoiden hinnan. Eipä enää ihmetellyt.

Tarina saa jatkoa! Tänään poljin yhtä matkaa kotiin yhden työtoverin kanssa ja höpisimme viikonlopusta sun muusta ja mainitsin painuvani samantien lenkkikenkäostoksille. Nolona selitin, että saatanpa olla ainut ihminen, kuka hävittää yhden kengän... "Nå men NEJ, vad de din skor!!" huudahti Jenny. Eikä. Et oikeasti ollut nähnyt sitä. No kyllä hän oli ja oli miettinyt, että nostaako sen sivuun tieltä. Ei ollut. EIKÄ. Voi Nimbus sentään, käänsin kelkkani ympäri ja painuin etsimään kenkulia oletetulta tippumispaikalta. Kärkyin nurmikoilta, vilkuilin ojiin, kävin bussipysäkit läpi. Ei kenkää. Getting desperate. Myönnettäkööt siis, että katsoin myös roskiksiin ja kävin huoltoasemalta kysymässä, josko joku olisi tuonut yhden kengän. Yllättävää kyllä, ei ollut.Tästä yksinäisestä kengästä voi tulla legenda. Seuraavaksi minun pitää ostaa potkulauta. Sillä potkimiseen ei tarvita kuin yksi törkeenmakea, täysvaimennettu, markkinoiden paras tossu.