keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Vi skall slappa under veckoslutet

Uuet keposet tossut. Halvalla lähti.
Rutiineista puhuin viimeksi. Olen kehittänyt jälleen uuden huomaamattani. Maanantaijooga. Ah. Miksi aina keksin joogaamisen vain ulkomailla? Ensikosketus Jenkeissä, jatkoa Irlannissa ja tällä kertaa ruotsiksi. Paljon "böjaa" siellä hoetaan. Tarkoittanee venyttämistä tai jonkinmoista taivutusta. Tai niin olen ainakin tehnyt. Tuntuu todella energiseltä aina joogan jälkeen, vaikka monet sanovat loppurentoutuksen väsyttävän. Tänään testasin Bodybalancea. En tiedä tuleeko tästä rutiini, himppasen epäilen. Staattista venyttelyä ja kyykkyjä huonoon musiikkiin. Inte min grej.

Viikonloppu hujahti. Perjantai chillisti. Lauantaina pyöräretki. Nohevana tyttönä olin kuikuillut, että mitä kannattaa tehdä Göteborgissa a) jos sataa (usein) b) jos on hyvä keli (herkkua). Olin kerrankin kaikkivaltiaan suosiossa ja herätessäni lauantaina aurinko paistoi. Minä läksin saarille. Poljin Saltholmeniin ja kysäisin vain, että koska lähtee seuraava lautta ja hyppäsin siihen. Päädyin Brännöön. Siellä ei ollut mitään. Härligt! Götiksen lähellä on siis paljonkin saaria, joihin menee näitä lauttoja (johon saa ottaa fillarin mukaan!) ja matkustus hoituu ihan paikallisliikenteen kortilla eli halpaa huvia. Brännöstä hyppäsin Styrsjöön, sillä sitä kaikki olivat hokeneet. [StySHö] näin hurriksi. Styrsjössä oli peräti ICA ja Systembolaget. Parilla tiellä jopa autot olivat sallittuja. En silti nähnyt yhtäkään. Kaikki liikkuivat mopoilla, joiden eteen oli viritetty jonkinlainen trukkilava asioiden (tai ihmisten) kuljettamista varten. Styrsjöstä löysin sielun ravintoa eli rauhaa ja maisemia. Pyöräilin, juoksin ja kiipeilin kallioilla. Ihan ykkinäni. Aivan fantastista. Minulla oli mukanani myös kirja, mutten malttanut pysähtyä kuin yhdelle banaanille. Varsinainen makaki. Tiesittekö muuten, että suurinosa lääkkeistä testataan juuri apinoilla, esimerkiksi paljon japaninmakeilla. Noo, nuo apinat ovat luultavasti paremmin kohdeltuja kuin monet kotieläimet ovat, sen verran säännösteltyä on nykyajan koe-eläinten käyttö. Tiesittekö nimittäin, että koe-eläinkoirat harrastavat jopa agilitya? Jep, kettutytöt eivät välttämättä tienneet.
Kaikki tiet Brännössä olivat tätä koko luokkaa. No-kidding.

Täydellinen riippukeinu ja puutarhajuhlia vaativa piha!
Ihanat naiset rannalla. Koitin merivettä. Se oli kylmää!
Okei, kuitenkin, takaisin aiheeseen. Styrsjöstä pääsi vielä polkemaan Donson saarelle. Lisää kiipeilyä ja leikkimistä. Sieltä Styrsjön kautta Saltholmeniin, josta poljin himaan. Hymy huulilla. Ötököitä suussa. Jalat hapoilla. Kun pääsin kotiin, oli nälkä. Söin (smörkolajäätelöä) ja nauroin stressaavaa Kevin-kämppistä. Stressi ei myöskään ole minun juttuni. Miksi haaskata energiaa? Ylipuhuin hänet parille, sillä minulla ei ollut mitään tekemistä. Olin sitä mieltä, että minulla olisi pitänyt olla treffit. Eipä ollut. Så synd! Laitoin mekon päälle, koska oli lauantai ja lämmin ja olin hyvin söpö siinä ja kävimme hopsaamassa parissa kuppilassa. Kevin on kyllä hyvä tyyppi. Saan kysyä häneltä tavanomaisia kysymyksiäni ja hän keksii tarpeeksi nokkelia vastauksia. Olemme tulleet tulokseen, että köttfärssås eli jauhelikastike olisi ehkä täydellinen ruoka loppuelämäksi. Tai lasagne!


Tukkijoki eli FlumeRide.
Sunnuntaina olikin viikon kohokohta: Liseberg, äntligen. Liseberg on siis paikallinen Särkänniemi, jonka valikoimaan kuuluu lähinnä hemmetin korkealle ja sieltä sekunneissa alas meneviä laitteita sekä vuoristoratoja niin pienelle kuin suurellekin (Annika) yllytyshullulle. Opin heti sisäänpäästyämme uuden sanan. Läskig. Scary. Mielestäni mikään laitteista ei lunastanut tätä sanaa, mutta huvipuistoseurani oli aluksi vähän epäröivämpää. Loppujen lopuksi päädyimme menemään kaikkiin laitteisiin. Tauko Burger Kingissä ja homma jatkui sulkemiseen asti. SÅ GRYMT! En kirkunut kertaakaan, kaverit tekivät sitä minunkin edestä. Kotiin täynnä energiaa. Kämppikset olivat kuulemma puhuneet, että miten minulla riittää virtaa niin hyvin. Olivat tulleet siihen tulokseen, että Astralla taidetaan jakaa vähän napuja lounaan yhteydessä. Salassapitosopimusten takia en voi kommentoida väitettä.






Tälle viikolle en ole suunnitellut mitään. Miksi suunnitella, kun voi olla spontaani? Watch what happens!



Siellä Göteborg. Siellä koti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti