America

Tälläisellä reitillä juoksu kulkee!

Sunnuntain päätin viimeisenä lauseenani: "This was the perfect day." Ei huono. En tiedä olenko maininnut, että olen sunnuntai-ihminen. Rakastan sunnuntaista olotilaa ja rakastan sunnuntaipäiviä täytettynä mieluisalla tekemiselle. Useimmat sunnuntaini ovat täydellisiä. Mutta viimeisin oli kyllä silti aivan fantastinen. Hostdadini Markin sanoin "Probably only thing needed would've been a Swedish boy." Exactly!

Olen siis Amerikassa. Joulumaassa. Olin unohtanut monia USAlle tyypillisiä asioita ennen kuin tulin tänne. Esim. kuinka vihreetä syömistä on vaikea löytää (tänään ostettiin sentään omenoita!), kuinka kaikki kaupoissa kysyvät vointia todella monotonisesti, kuinka täällä juodaan vain pullotettua vettä, kuinka pussilakanoita ei ole olemassa ja kuinka monta tv-kanavaa telkkarista löytyykään. Kaikki tuntuu samalta kuin 17-vuotiaana vaihto-oppilaana, paitsi että huoneeni oli kyllä kokenut muodonmuutoksen jättimäisen sängyn kera ja kaikki muut näyttävät vanhemmilta kuin 7 vuotta sitten. Kumma juttu... Laittaa vain miettimään, että kuinkas hemmetin vanhalta meikkis sitten näyttää.

Okei, takaisin eiliseen perfektopäivään. Olen aina tullut äärimmäisen hyvin juttuun vaihto-oppilasperheen isän Markin kanssa. Vanha kunnon Marky-Mark. Sunnuntai meni siis Marky-Markin kanssa hengaillessa ja aloitettiin päivä äärimmäisen toimivalla kombolla: juoksu plus hotjooga. Ensin tietenkin amerikkalaiseen tapaan ajettiin 15 minuuttia Forest preserviin, jotta edes voitaisiin juosta. (Eilen kävin ihan vain neighboorhoodilla juoksemassa, vaikka Mark meinasi vaatia, että ajaa minut jonnekin radalle 30 min happihyppelyäni varten. Very american...) Reilu 3 mailia alle, takaisin autoon, vaatekerroksia pois himassa ja kohti hotjoogaa. Matkalla kerroin joogakokemuksiani ja esimerkiksi siitä, että Irlannissa olin käynyt joogatunneilla, joihin ei todellakaan voinut mennä juoksemisen jälkeen niiden rankkuuden takia. Hehe. Markin kommentti: "This could be one of those I guess." Jepjep, 70 minuuttia 40 asteessa tehden rankinta joogaa, mitä olen kuuna päivänä testannut. Namaste vaan teillekin. Fiilis tämän jälkeen: hikinen mutta mahtava!

Tämän jälkeen takaisin himaan, pikasuihku, 13-wee Jen mukaan ja shoppailemaan. Shoppailun jälkeen Wal-Martiin, täydennystä cravings-varastoihin ja illan päivällisainekset. Pizza night!
Ilta vietettiin pikkuperheen kesken pepperonipizza syöden, Black Hawks peliä ja Anthony Bourdainia katsellessa ja tehden s'moreseja kynttilöiden avustuksella. Just like the old times. Nukkumaan tuskaisoon ja tuskapehmeeseen amerikkalaiseen sänkyyn tuskamukava uusi pyjama päällä. HÄRLIGT. Voin muuten kertoa, että ruotsini on ehkä kielistä vahvin tällä hetkellä. Meinaa välillä mennä potut ja muusit sekaisin niin sanotusti...

Muita kivoja asioita hampparimaassa:

• Merkkituotteiden (Ralph Lauren, Michael Kors, Calvin Klein!!) osto veronpalautusrahoilla
• Uusi koira perheessä (rodusta ei tietoa)
• Täydellinen burgeri lauantai-iltana (only in the US)
• Antti Raanta maalissa Black Hawkseissa (ikävä kyllä jätkä on kihloissa, mitä googlailtiin)
• Joulustressittömyys (olen ostanut vain lahjoja itselleni...)
• Kaikki unohtamani elintarvikkeet (Peanutbutter m&ms, butterfingers, pop-tarts, Sweet baby rays BBQ sauce, ranch dressing, toaster strudels, cinnamon toast crunch, the list goes on...)
• Vanhat 17-vuotiaana tänne jättämäni vaatteet (vähän niinkö ois käyny kirppiksellä)
• Jääpalakone jääkaapin kyljessä (hankin tällaisen niin isona tyttönä omaan kotiin!)
• Rumimpien jouluvalojen metsästys iltakävelyllä

Mingel Bingo som ska inte lösa sig

Hejsan kärlek Göteborg

Olen tässä matkustellessa oppinut tuntemaan itseni aika hyvin. Vaikka turhanpäiväinen analysoiminen (en ole niitä tyttöjä joiden aika menee poikapulmia ratkoessa) on mielestäni turhaa, on itsetuntemusta aina hyödyllistä kehittää. Ja ei, nyt en myöskään tarkoita miljoonien facebook-testien tekemistä. Paitsi toki, jos se auttaa itsensä hyväksymisessä ja ymmärtämisessä, niin mikäs minä olen tuomitsemaan.

Kuitenkin, eilen olin taas vähän hipoissa. Jouluhipoissa. Ja tällä kertaa tunsin yli 30 ihmisestä noin 6 nimeltä. Tai no en edes nimeltä, mutta kasvoilta. Eli pientä mingel bingoo kehiin ja ympäri lasi toisessa ja snacksit toisessa tumpussa. Millä aloittaa minglausbingoilu? Itsensä esittely on aina hyvä lähtökohta, se kun tuppaa tuppisuusuomalaisilta helposti unohtua. Sen jälkeen onkin hyvä kysyä muiden nimiä ja virkoja tässä maailmassa. Sen jälkeen tarjota snacksilautaselta mässyä. Ja sitten ollaankin jo kavereita. Eikös niin?

Mitä oikein tarkoitan tällä mingle bingolla? No, faktiskt, meillä oli yksissä kemuissa oikein moinen peli ja mielestäni se oli tuskahyvä systeemi. Kaikilla ruudukkolaput. Ruudukoissa turhanpäiväisiä tietoja "Omistaa kissan", "On vasenkätinen", "Osaa tanssia tangoa" -tyylillä. Sitten kaikille kynät. Tarkoituksena pelissä on löytää ihmisiä, joihin kuvaus sopii ja kirjoittaa heidän nimensä ruutuun. Näppärä tapa tutustua nopeasti todella moneen uuteen ihmiseen. Minä sain tietenkin ruudukon kokonaan täyteen tätä peliä tehdessäni. En kuitenkaan voittanut, sillä olin hitaampi kuin joku toinen. Ja kyllä, huudettiin myös "BINGO!" Mutta siis, mingel bingo on mielestäni täysin toimiva termi kaikkeen small talk shaibaamiseen kökkäreissä eli coctailkemuissa.

Kilpailuvietistä muuten vielä. Voitin tässä töissä karkkipussin yhdessä kokouksessa (yes, very cool, että möteissä voi olla jaossa Bilar-pussi sille, joka osaa vastata pulmiin työterveyskysymyksissä). Myös motionskampanj tuotti tulosta: 3 lahjakorttia (urheilukauppa SEK500, 30min hieronta ja Astran putiikki SEK100) ja törkeän ruma neonkeltainen vesipullo. Pidän voittamisesta. Kuitenkin osaan olla myös voittamatta. Olenkin analysoinut omaa käyttäytymistäni eri porukoissa ja havannoinut 3 eri Annika-tyyppiä: Iso Ä, Pieni O ja keskitason K. Iso Ä on Ääliö-Ännikä, joka on äärimmäisen innokas, älytön ja ehkä jopa rasittavan sortava. Tulee esiin useimmissa pienemmissäkin kilpailuissa ja nälkäisenä. Pieni O on omahyväinen, omintakeinen ja omistautuva Annika. Kylmä jääkuningatar, joka vaikuttaa joko nokan varttaan kaikkia muita katsovalta tai sulkeutuneelta suomalaiselta. Sitten on ehkä paras vaihtoehto: keskitason K, kivan kaverillinen, kiinnostunut Annika, joka ei turhia kauhistele tai kaunistele. Keskitason K toivoisin olevan tutuissa ympyröissä. Toisaalta, luultavasti hyvien ystävien kanssa olen yhdistelmä Isoa Ä:tä ja Keskitason K:tä. Eli kaheli, äänekäs ja äärimmäisen keikarimainen. Mielestäni on hyvä löytää itsestään ne karakteerit, joissa on hyvä ja joita on tärkeää pitää arvossa, mutta myös ne, joissa on kehittämisen varaa. Meikänaisella kärsivällisyys on ainakin ikuisesti kehittämissarakkeessa. Ei vain usko yleensä riitä.

Tästä tulikin vielä mieleen yksi ruotsalaisjuttu, joka on viime aikoina ollut hyvinkin pinnalla Annikan Götiselämässä. "Det löser sig." -asenne. Pahin viholliseni. "Asioilla on tapana järjestyä." NO KUN EIKÄ OLE. Mielestäni "asioiden järjestyminen" vaatii, että joku ottaa asiakseen nämä asiat. Toisin sanoen, odottamalla jonkin asian muutosta ilman actionia harvemmin toimii. Gradun suhteen on nyt ilmaantunut erinäisiä ongelmia. Paljon ongelmia, voisin sanoa. Hiukset päästä irrottavia ongelmia. Ja kun olen kertonut ruotsalaisille kavereille näistä lussebullien, viinin ja spinningtuntien lomassa, kaikkien quick fix on aina "Det löser sig". Yleensä tällöin isoakin isompi Iso Ä on nostanut päätään ja todennut: "Nemen, saken är att du kan inte ens säga "Det löser sig" på finska." Tämä on hyvin ilkeää ruotsalaismittapuulla mitattuna. Useimmille sanon, että olen kykenemätön stressaamaan. Mutta. Ikävä kyllä, minä stressaan myös. Olen hiljainen stressaaja. Stressaan ihan ykkikseni. Minä olen tietenkin ottanut havaitsemmamme probleemat omien yöunien menetysmissiokseni ja brainstormannut lösningeja. Stressannut ihan keskenäni. Toivottavasti ensi viikolla, joku osaa sanoa juuta tai jaata tai yessia tai no:ta tai ihan mitä tahansa muuta kuin "Det löser sig":tä. Ja sillä aikaa, meikäläinen koittaa löösaa eli losen uppaa eli rentoutua. Siihen vaaditaan juoksulenkki. Ja ehkä purkillinen Ben&Jerrysiä. Ja lopulta sohvanperänurkka mieluisan kainalon kera.

BTW. Kuvat on juoksentelukeikoilta. Kuka kaipaa musiikkia, kun voi katsoa maisemia?

Förskyld

Tukholmasta tulee mieleen Batman. Miksi?

Flunssaa on ilmassa. Sen takia luultavimmin se löysi tiensä myös Annikan keuhkoihin ja nyt on kröhä. Olen oikeasti ollut Ruotsin olon aikana enemmän kipeä kuin Suomessa kahteen vuoteen. Ottaa päähän. Viime maanantaina minut passitettiin taas kotiin. Tein gradua sängyssä kaksi neuletta normivaatteiden päällä ja kolmet sukat jalassa (tarve villasukille!) ja söin leipäsiä. Onneksi Ruotsista löytyy hyviä leipäsiä.

Tiistaiaamuna aamulla ajattelin kokeilla ulkoilmaa. Lenkkitamineita päälle ja ihan vähän vaan jölkötteleen. Väärin ajateltu saikulla ollessa, tiedetään! Korkeammat voimat selvästikin ajattelivat tyttörukan olevan myös sekopää, sillä heti hampaita pestessä (pesen aina hampaat ennen kuin voin aamu-urheilla) alkoi nenä vuotamaan verta. Ensin yksi sierain ja sitten toinen. Jaa-a. Eipä vissiin mennä ulos sitten niin. Sen sijaan siivosin vähän kotona, sillä kukaan muu ei ollut sitä tehnyt viikonloppuna.

Peruspönötys

Itsehän olin nimittäin viikko sitten Tukholmassa! Capital of Scandinavia on heidän lanseeramsa slogan kaupungille. Himppasen överi, mutta mahtipontinen. Tajusin tässä jokin aika sitten, etten ole koskaan elämässäni muistaakseni tehnyt mitään muuta Tukholmassa kuin haahuillut  päämäärättömästi. Viimeisimmällä kerralla meinattiin jopa alistua mäkkäriin syömään, mutta eikai nyt sentään.



Kungliga slottenin vartijan vaihto

Tällä kertaa tein unelmista totta (no okei, pienesti väritetty...) ja matkasin Tukholmaan. Päätin asian torstaina, sain vapaata perjantaiksi (ConsiGma edelleen hajalla) ja istun bussiin pe-iltapäiväksi. Koko iltapäiväksi. Opiskelijan lippu bussilla kustansi noin 30 euroa suunta (kesto ~6½ timmaa), kun taas junalysti olisi ollut 50 euroa suunta (kesto ~3timmaa). Tietenkin siis bussi! Gradu etenee hyvin siellä istuessa!



En tiedä, mihin pingviineihin taas sotkeennuin...

Tukholma oli ihana. Vedin syvään henkeä ja koitin mahduttaa mahdollisimman paljon tekemistä, mutta siellähän on vaikka ja mitä! Mahdotonta kahteen päivään! Koska rahatilanne on no, opiskelijamainen, otin osaa 3 kiertokävelyyn ja tsekkasin 2 museota. Ja nappivalintoja olivat kaikki. Tutustuin modernimpaan Tukholmaan keskustassa, vanhempaan Gamla Stanissa ja lisäksi perehdyin politiikkaan eduskuntalon kierrolla! En ole itseasiassa koskaan käynyt Helsinki-touria, siinäpä aukko sivistyksessä... Tukholman Gamla Stan nyt on törkeä turistirysä (se bilden nedan), sillä mun makuuni sinne ei kuuluisi a)miljoona turistikauppaa b)Ben&Jerry's?! Tukholmassa oli myös ihanat jouluvalot, paljon koristeltuja hirviä/poroja/tähtiä. Lisäksi siis Fotografiska ja Vasamuseet. Fotografiska herätti tunteita, hyvän taiteen merkki. Nimensä mukaisesti tämä rakennus sataman lähellä on täynnä valokuvia. Gallerian jälkeen teki mieli itsekin valokuvata. Vasamuseet oli okei. Yliarvostettu olisi sana, jolla kuvailisin. Ehdottomasti Tukholman kävijän must, mutta silti... Sehän on kuitenkin vain yhdestä laivasta kertova museo.

Hedelmällinen viikonloppu Tukholmassa siis! Myös senkin takia, että olin ehkä parhaassa buffassa syömässä la-iltana! Jälkkäriksi: PEHMISTÄ! Ja hedelmiä! Mmmmm. Kyseinen buffa on arvosteltu Ruotsin parhaaksi, en ole siis yksin mielipiteeni kanssa. Sekoitus kinukkia, sushia ja dumplingseja.

Mutta siis kröhä. Edelleen. Viime keskiviikkona nenä vuoti verta kuusi (6!!) kertaa. Jep, himppasen kuivat limakalvot ollut. Ja luultavasti en oikein avita kröhän katoamista terkuin "mennään ilman takkeja festaan!"
Tämä postaus ei ole parhaimpiani. Syytän kiirettä ja sitä, että oikoluin sen koko päivän Ph. Eurin lukemisen jälkeen. Say what? Tämä Euroopan farmakopea on ehkä ainut kirja tässä maailmassa, jonka polttaminen olisi loistava idea. Harmi kyllä, siitä löytyy aina myös sähköinen versio.

No se Vasamuseetin botski.

Som i Grey's anatomi

Tiedättekö sen Greyn anatomian jakson, jossa sarjan kirurgiopiskelijat eksyvät vahingossa dermatologian puolelle. Sen jälkeen stressaantuneet kirurgiopiskelijat eksyvät sinne tahallaan, sillä huomaavat paikan olevan rentouttava, rauhallinen ja vaalenpunaisempi. Pumpuliunelmien ja aknen hoidon lisäksi dermatologian puolella on tarjolla marjoilla maustettua vettä ja hierontaa.

Minä olen kokenut tuon jakson in a real life setting. Koska minun osastollani ei ole vapaata konttoritilaa/huoneita/pöytiä (tai no on yksi, missä aluksi istuin, mutta kaikki kutsuivat sitä "den mörka rummet" - selittänee fiiliksen huoneessa...), istun minä muista korridoorin toisella puolella. Vaikka välimatkaa hetkiseen omaan osastooni ei ole kuin yhden oven avaamisen verran, on ero huima. Istun nimittäin pakkauksesta vastaavan osaston puolella. Täällä minulla on oma, säädettävä pöytäni (jossa lukee nimeni), omia hyllyjä (joihin laittaa päivittäiset omenani), oma tietokoneeni ja peräti nimi ovessa! Olin hyvin imponerad alussa ja olen edelleen, sillä minähän olen kuitenkin hierarkiassa alimpana. Mitä, te tuotte minulle nuppineuloja, jotta saan laittaa pöytäni päätyyn minulle tärkeitä juttuja kiinni! Eikä! (Olen laittanut Astran kartan, elintärkeä, edelleen.) Huoneessani on minun lisäkseni hyvin ruotsalainen nainen, joka asettelee kukkiaan minunkin näkyvilleni (koska sehän on tärkeää), opettaa minulla ruotsalaisia sanontoja ja käy joka päivä lounastauolla haukkaamassa happea kävelyn muodossa.

Lisäksi tällä osastolla kaikki sanovat god morgon tullessaan ja hej dåttavat lähtiessään. Minullekin. Minä en tiedä kenenkään nimeä. Silti he tulevat tarjoamaan muffineja/kekuleita/omasta pihasta kerättyjä omenoita, kehumaan kenkiä/vaatteita/korujani ja pahoittelevat kovasti jos kokoustavat heti huoneeni ulkopuolella (aivan hirveesti melua joo, ruotsinkielinen puhe ei vain koskaan ole oikein häiritsevää, vähän niin kuin joululauluja kuuntelisi). He menevät lähes koko osasto (pienempi kuin meidän oma, huomattakoon) yhdessä aamukahville, lounaalle ja iltapäiväkahville. Kaikki lähtevät ennen neljää perjantaisin ja arkisinkin minä olen yleensä se, joka sammuttaa valot koko toimistosta. Mikäli meillä on yläorganisaation kanssa yhteistä toimintaa, menevät nämä koko osasto yhdessä, ajoissa ja ehkä vähän ehostettuinakin paikalle.

Minä toimistossani

Ero minun omaan osastooni siis on aika huima. Nimittäin, minun osastonporukka menee kahville/lounaalle mikäli on aikaa (paitsi ke ja pe!), lähdetään kun hommat on tehty ja karkit godisskålista syö se, joka on kerennyt huomata niitä ilmestyneen ensin. Yhteisiin tilaisuuksiin menee ne, jotka kerkeää ja yleensä minuutilleen tai muutaman myöhässä. Yksi ihminen on kommentoinut korvakorujani koko osastossa, ja minullahan on aika valikoima (suurimmat taitavat lähentyä kokonaisena teurastetun punatulkun kokoa). Mutta oikeastaan, minun mielestä on ihana kirjoitella gradua tällä puolella ja hengailla tuolla toisella. Minullahan ei nimittäin stressiä ole. Ainakaan tällä hetkellä.

Tällä hetkellä koitetaan muuten selvittää Plan B:tä minun erikoistyöni varalle, hehe, sillä masiinahan ei ole ihan ajokunnossa ja aika vain kuluu. Saa nähdä mitä keksitään, eilen ainakin käytiin kaivamassa vanha Diosna esille (märkärakeistin siis). Ei läheskään niin cool kuin ConsiGma, mutta simppeli. Masiinassa on on-nappula ja off-nappula (erikseen, kylläkyllä), jaaaa käyttöohjeet olikin sitten siinä. Haha. Data tulee Excelin sijasta Notepadille ja joo. Ei tosissaan high tech. Mutta ehkä hyvä kontrasti, jos ja kun saadaan tuloksia ConsiGman epelistä!