Otrolig känsla

Otin itse! Minä!

Täällä taas! Tällä kertaa tuoksuna onkin maskuliinen hiki. Ehkä myöhemmin muutun makeammaksi villivadelmaisen vartalovoin myötä. Makeaa on tällä hetkellä vain tänään nautittu Snickers-kakku, ortoligt gott! Tai gött kuten Götiksen dialekti murtaa. On vain endorfiinit niin korkealla, että pakko tulla hehkuttaan. Toki tämä tästä kräshää mikäli ei tule joko a) uutta snickerskakkupalaa b) ruokaa c) juomaa lähiaikoina. Olen aika lunki näiden syömismeininkien suhteen. Minut tuntevat tietävät että typerällä tavalla hassasin pari vuotta siihen etten syönyt juuri mitään. Nykyään otan vahinkoa takaisin! Viime viikolla testasin kolmea uutta jätskimakua. Voittaja oli tietenkin : Carte D'orin Salted caramel, joka pieksi yllärinä myös ennakkosuosikin creme bruléen...

Itseäni kyllä pännii lukea överipositiivisia blogeja, mutta koitan muistaa päivittää ketutushetkistäkin. Tällä hetkellä vain tulevaisuus näyttää niin antoisalta, että oikein teki mieli käkättää ääneen pyöräillessäni kotiin. Tästä tulikin mieleen, että minua naurattaa myös se, että tavallaan "tunnen" vastaantulevia pyöräilijöitä. Aikamoisia persoonia tulee meinaan kohdattua lähes päivittäin. On esimerkiksi jätkä, josta tulee IHAN mieleen James Dean. Hän polkee reteesti vanhalla fillarilla muodikas ananastukka vienosti heiluen musta nahkatakki auki. Vastakohtana löytyy myös kypärä päässä, huomioliivi selässä ja ristomattirasilasit tanassa pyöräilevä jannu. Sitten on noin 55+-ikäinen daami, jolla on yleensä jokin vaalea liehuvahelmainen mekko tai hame päällään. Talvisena sadekelinä varusteena oli lähes nilkkoihin asti ulottuva, musta sadetakki. Kelissä kuin kelissä hänellä on aurinkolasit, mutta aina myös kypärä, jonka alta paljastuu Maria Montazami -vaikutteinen pitkä, blondi tekotukka. On myös urheilullinen, harteikas tehotyttö, jonka ilmeisiin voin samaistua hänen tullessa vastaan iltapäivällä Göteborgin tyypillisessä vastatuulessa (minulla tällöin osuvasti ihana myötätuuli). Kaikista vastaantulevista tuntuu huokuvan päämäärän saavuttamisenkaipuu. Paitsi ehkä yhdestä harmaahapsisesta reippaan oloisesta naisesta, joka tuntuu taluttavan pyöräänsä joko kokonaan  tai ainakin puoleen väliin Mölndaliin matkatessaan. Useammin näen hänet pyörää taluttaessa kuin satulan päällä, vaikka menen ohitse lähes päivittäin joko juosten tai pyörällä. Hänen täytynee lähteä kyllä ennen viimeisten tullessa jatkoilta. Merkillistä on, että nämä tuntemattomat mutta niin tutut ihmiset ovat pyöräilleet vastaan säännöllisesti jo lähes vuoden ajan (lukuunottamatta James Deania, joka ei tunnu polkevan talvisaikaan).

Okeiokei, tulin nähtävästi siis taas vain löpisemään. Teki tänään mieli oikein puputtaa kavereille kuulumisia salilla, mutta en viitsinyt, koska muuten olisi reenit jäänyt tekemäti. Kukaan ei tule kestämään minun puheavautumisia taas afterworkeissa... Töissä on niin hirveä hulina, ettei oikein kerkeä pulisemaan kollegojen kanssa, vaikka mukavaa olisikin. Tämänpäiväinenkin kaakkutuokio meni koneen ääressä dokumentteja klikkaillessa.

Göteborgissa onkin riittänyt taas hulinaa. Kun päästiin Avenuella hengaavista kersoista, niin iski päälle Kulturkalas. Ensinhän kotikadullani oli tuossa touko-kesäkuun vaihteessa ylioppilaiden kemuja noin 2-3 viikkoa. Ah sitä riemua. Täällähän ylioppilaiksi päästään koulusta riippuen eri päivinä. Näppärää klubeille, jotka siis voivat takoa rahaa viattomilla hattupäillä muutaman viikon. Sitten iski käsipallon nuorten mm:t. Sen jälkeen jalkapallon samaiset turnaukset (Gothia Cup, anyone?). Eli nuoria, kovaäänisiä ja raivostuttavia lähikauppani tyhjentäviä ihmisen alkuja, joiden ohi ei päässyt pyöräilemään. Pari viikkoa oli Avenuella rauhallista, kunnes Kulturkalas alkoi viime tiistaina. Samaisena tiistaina olin rikkinäistä naista (perustiistaisyndrooma, kyllä tämänkin päivän huuma varmasti laskee), vaikka piti mennä ihmispaljouteen ilmaisia konsertteja kyttämään. Meninkin. Rumana ja kuolaisena päikkäreiden jäljiltä, mutta kuitenkin. HYVÄ ANNIGER! Oli meinaan aikamoinen "popical", jonka Timbuktu järjesti yhdessä Göteborgin sinfoniaorkesterin kanssa. Viime viikon aikana tuli siis hoilattua jos jonkinlaista ruotsalaista kansansävelmää, syötyä langosia (unkarilainen friteerattu taikinamöhkäle kuuluu selkeästi tähän juhlaan) ja lopuksi vielä löydettyä täydelliset jätskilusikat bagage loppikselta eli peräkonttikirppikseltä. Ai mitkä pirun jätskilusikat? Hehe. Hence, the picture.

Näitä kulttuurihulinoita ennen oli ihanaa retuhulinaa. Eli siis Reetta. Fantastinen Reetta. Kirjoitin Reetastakin postauksen, mutta rupesin itkemään, kun luin sitä läpi. ETTÄ NIIN IHANA HÄN ON! Karski luonteeni ei varmastikaan ikinä anna periksi tekstin julkaisemiselle, saapi nähdä. Reetan kanssa jaoimme kokemuksia, ruokaa ja tulevaisuuden haaveita. Hänen kanssaan vietetty viikonloppu tuli tarpeeseen!

Noniin, nyt kurnii. JA OI! Viimeiset 20 sivua hyvää kirjaa jäljellä täksi illaksi! BOOM

Frisk luft

Perjantaina palautin gradun. Kaikki 138 sivua. Now it’s done. Prefacessa lupaan ostavani kavereille drinkkejä gradun tekemisen lomassa saamistani tsempeistä. Viikonloppuna haahuilin niin maan vietävästi. Alkuun katsoin, että jos menisin Halmstadiin, Fredrikshavniin tai vaikkapa Malmöön. Sitten ajattelin, että ei. Göteborg on niin ihana, halusin olla täällä. Halusin nukkua kotona omassa huonossa, pienessä sängyssä. Kyllä, sitäkin tapahtuu. Pyöräilin. Juoksin. Shoppailin. Koemakoilin sänkyjä. Siis kaupoissa.

Arvatkaapa, mitä ostin? Ostin verhot. Ai että minkä väriset? Vaaleenliilat. Hyvin epätyypillinen ostos ja hyvin epätyypillinen väri tälle tyttönaiselle. Järki oli kaupassa mukana ja verhot olivat funktionaalisesti valoa läpäisemättömät ja roimassa tarjouksessa. Onpa nyt sitten pimeä huone. Sopivasti, kun Götikseen iskenyt lämmin, aurinkoinen päivä. Olen addikti hyvälle kelille. Pitäisi päästä koko ajan ulos. Kuitenkin tänään duunisetti meni niin, että töissä vietin suurimman osan päivästä labrassa ns. friskluftmask päässä. Raikasilmanaamio. Elikkä siis täysvermeistys, joka näyttää sopivalta avaruuteen. Bootsinsuojukset, haalarit ja vaikka mitä suojusta isoja pahoja lääkeainemolekyylejä vastaan. Koko kauneus on kruunattu sukelluslaitteen näköisellä päähuppusysteemillä, joka tuo koko ajan tosiaan puhdistettua ilmaa hengitettäväkseni. Silmät kuivuu, nenää kutittaa ja tulee pissahätä. Siinäpähän räpyttelet, nyrpistelet ja pidätät, ei meinaan vermeiden laiton jälkeen tee mieli mennä hetkeen vessaan, koska olisi edessä pukuepisodin toisto. Tämän takia duunipäivän aikana jäi luonnonraitis ilma vähäiselle, vaikka yleensä kahvitellaan kelien salliessa ulkona.

Duunipäivän jälkeenkin menin vielä saleilemaan. Yllättävää kyllä, Astran salilla on alkanut käymään nuorta komeaa miestä... Yleensä kohdeyleisönä meikäläisen räpeltämiselle on ollut noin viisikymppisiä tiedemiehiä, mutta nyt nämä ukot on vissiin lomailemassa ja korvattu uudelle kesätyöläisarsenaalilla. En tosin ymmärrä, että miksi minä olen joukosta ainut joka puhisee, onko nämä fitit pojat niin fittejä, ettei salilla käynti on lähinnä ulkomuodon ylläpitoa, ei maksimipainojen tavoittelua? Pojat tuntuvat hirveästi pelaavan myös puhelimilla treenatessaan. Tästä syystä minun jokainen taukoni menee Tinderin parissa. Nerokasta! Ollaan pelattu myös yhdessä muiden kollegojen kanssa, Tinder on mainio seurapeli. Varsinkin kaikkien naimisissa olevien kanssa, jotka ei muuten kyseisestä huvista pääse nauttimaan.

Muita oivalluksia viikonlopulta maanantain iloksi? On hyvä olla väliinputoaja maahanmuuttaja. Silloin jokainen härskikin vitsi on ok ja menee kulttuuri- ja kielierojen piikkiin. Tämä toimii myös toisinpäin: mikäli en hiffaa tsoukkia, menee se kielellisen ymmärtämisen eikä tyhmyyden syyttämiselle sujuvasti ohi. Tai no, ainahan voi syyttää, että nyt on mennyt yksi viinilasillinen liikaa.