You haven't been doing your homework!

Annika Irlannissa.

Täällä tapahtuu taas paljon vaikkei oikeastaan paljon mitään. Hiljaisemman alkuviikon jälkeen tuli vieläkin hiljaisempi loppuviikko. Kämppiksistä toinen tyttö lähti keskiviikkona ja toinen eilen. Pääsiäinen on perhejuhlaa. ”Do you get homesick?”, kysytään minulta usein. Minulla ei ole Suomessa kotia, tämä on kotini, joten eipä oikeastaan. Toisaalta, kun kaikki muut menevät perheidensä kanssa hiljentymään pääsiäisen ajaksi ja baaritkin sulkevat ovensa pitkänäperjantaina (toinen samanlainen pyhäpäivä on kuulemma joulupäivä), niin olisi kiva, jos minunkin perheeni olisi täällä. Yhdessä sitten nauttisimme pääsiäislammasta (äitini vihaa lammasta, hän ole maistanut irlantilaista luomulammasta!), availisimme pääsiäismunia ja  pelaisimme lautapelejä (terkkuja vaan sisaruksille, otetaan matsi Cafe Internationalia palatessani!). Oi, mämmikin tekisi niin hyvää. Kerroin muuten suomalaisista pääsiäisperinteisistä täkäläisille kavereille. Tyypilliseen tapaan sain vinoutuneita katseita mämmin, rairuohon ja värjättyjen munien jälkeen...

Mutta, minulla on keinoni tehdä tästä paras påsken koskaan. Ja työkaverit auttoivat tavalliseen tapaansa. Ensin sain pääsiäismunan (okei, se oli tullut ilmaiseksi lääkefirmalta, mutta silti!), sitten perjantain vapaaksi (mutta menin kuitenkin töihin ihan vain teetauon vuoksi ja lounaaseen asti, jonka siis tosiaan saan ilmaiseksi) ja lopulta päätin, että varaan hostellin Galwaysta. Kun selvisin Dublinista, niin otetaan toisesta moisesta mittaa nyt. Galway on kaikkien suosikkikaupunki, opiskelijoiden mekka ja yöelämän keskittymä. Jos Dublinista minulla oli esitteitä enemmän kuin matkatoimiston tädillä, niin Galwaysta minulla on vain lista yökerhoista ja pari puhelinnumeroa, joille voin soitella. Hmm. Voin kertoa tiistaina, miten kävi.

Pääsiäismunani!

Tämänpäiväisestä työpäivästä vielä. Sain kymmenen pistettä ja papukaijamerkin ensinnäkin menemällä töihin. Oikea syy siihen oli juuri ilmainen safka ja sellainen fakta, että olin unohtanut printata hostellin varauspaperit ja kotona ei tietenkään ole printteriä (vihaan printtereitä). Mutta töissä oli kivaa tavalliseen tapaan: pääsin leikkimään minijeteillä ja muillakin neulamaisilla jutuilla! Olen viettänyt aamupäiväni siis squirttaamalla adrenaliinia, atropiinia, lidokaiinia sun muita aineita automaattisista ruiskuista, ja lisäksi minulle annettiin selvitettäväksi pari yhteensopimattomuutta ja laimennosta. Koko viikko on ollut hauskaa täynnä. Tänään tosin yksi työkavereistani ehdotti hiljaisuuskilpailua. Vastasin kertomalla voittamattomuudestani ja paremmuudestani ja tästä hyvästä vaatisin palkinnoksi haluaamani pääsiäismunaa. ”You’re so luquacious.” (Googletimme sanan toisen työkaverin kanssa, translaatio oli ”chatty, talkative” eli olen siis rupatteleva, well, suprise, suprise). 

Pääsiäismunat ovat muuten täällä aivan eri kanoista kotoisin kuin suomalaiset kämäiset röllimunat. Kokoa on yhtä paljon kuin näköä ja tämä on johtanut siihen, etten osaa päättää minkä haluaisin. Parasta näissä on, ettei niissä ole turhia yllätyksiä vaan munat on täytetty joko pienemmillä suklaamunilla tai muilla karkeilla. HAHAA, ovelaa.

Ainiin ja mistä otsikko tulee, niin yksinkertaisesti siitä, että pomoni on hokenut tuota lausetta koko viikon. Aina tulee ilmi nimittäin irlantilaisia paikkoja, joista en ole kuullut, mutta joissa minun pitää kuulemma käydä. Vastaan kyseiseen lauseeseen aina, että ennen tuloani koitin opiskella jotain farmasiaakin... Ei olisi kuulemma ollut tarpeellista, kulttuuri on pääsijalla aina. That's the spirit!

Koska tykkään laatia (tehtävä)listoja ja tällä hetkellä kotona ei ole yhtään ketään ja Penney’s meni kiinni tunti sitten niin voisin laatia TOP5-listan asioista, joista pidän tällä hetkellä eniten Irlannissa.

1.       Huumorintaju

           Oikeasti, vihdoinkin olen löytänyt maan, jossa huumorintajuani ei tulkita ilkeydeksi vaan riemukkuudeksi

2.       Irish Stew, cottage pie, soda bread ja skonssit

         Irkkujen perinneruuat kolahtavat: maukkaita, perinteisiä makuja ilman turhia kikkailuja, raaka-aineista, jotka tunnen ja annokset ovat juoksija ruokahalun kokoisiakin

3.       Maisemat

         Jatkuvasti ihmiset huomattelevat, että joko leukani on rinnassani kiinni, nenäni lytyssä ikkunaa vasten tai kamerani sulkimen ääni ärsyttävä. Miksi? No en vain saa näistä vuorenhuipuista tarpeekseni – lampaista puhumattakaan. Eilen lenkillä ollessa oli yhden toimiston pihassa oli muuten kolme ponia laiduntamassa, MITÄHÄ. Kuka toimistotäti on ottanut poninsa mukaan töihin?

4.       Penney’s

         ”I am Annika and I am a Pennyholic.” Oikeasti, en saa vain tarpeeksi 10 euron korkkareista, kuinka halpaa voi olla!

5.       Vaeltelevat koirat

         Kaikki, jotka tuntevat intohimoni koiria ja kaikkia karvaisia kohtaan ymmärtävät täysin tämän kohdan. Ihmiset parhaat ystävät menevät täällä täysin sulassa sovussa muun liikenteen kanssa. Ne eivät siis ole kulkukoiria. Nämä ovat randomkoiria, oikeita kulkureita ja kaunottaria, jotka ovat vieneet itsensä kävelylle, kun laiska omistaja ei ole sitä tehnyt. Ja se on täällä ihan okei. Ainut asia, joka saa tämän jääkuningattarenkin menemään ”Well, heeeyyy uuuu, aaawww”, on vastaan tepsutteleva bokseri.

I'm such a fox

Liffey

I am shattered. Tämän päiväinen työpäivä oli ensimmäinen laatuaan, kun herääminen teki vaikeaa. Erittäin vaikeaa. Niin vaikeaa, että teki mieli soittaa pomolle ja pyytää armoa. Sehän oli minulle sen vapaapäivänkin antanut. Ja laittanut juomaan viiniä jo torstaina. Joka johti siihen, etten tuntenut tarvetta lopettaa riekkumista vasta kuin sunnuntai-iltana. 

Olin siis Dublinissa. Saavuin kaatosateiseen, turisteja kuhisevaan, kiviseen kaupunkiin. En ollut kovinkaan vaikuttunut. 

Kyseessä oli helpoin omatoiminen reissu, minkä olen tällä iällä tehnyt. Minun ei tarvinnut miettiä milloin ja millä lähteä, missä yöpyä, syödä tai käydä. Myöskin tämän takia minulla oli noin mapillisen kokoinen kokoelma erinäisiä karttoja ja brosyyreja kaikissa eri ihmisten nimiä, jotta muistaisin, mitä jokainen oli näistä paikoista maininnut. Tämän takia olen myös niin väsynyt, mitä olen nyt. Tämän takia, olen edelleen täynnä ruokaa. Tiesin nimittäin, etten voi jättää tiettyjä paikkoja käymättä, joten tungin mukaan liikaa kaikkea. Kulttuuriyliannostus diagnoosina saattaa kuulostaa kivan miellyttävältä, mutta tällä hetkellä minun tekee mieli lähinnä pitää silmät kiinni ja vetää viltti pään yli. En halua nähdä, miettiä tai analysoida mitään. Ja mitäs meikäläisen työnkuvaan täällä kuuluu? To observe, ask queries and make conclusions out of them. Niin, että joo, työpäivä tänään oli puukon iskuja aivoille. 

Täytetty virtahepo. Creepy creepers.

Mitäs kulttuurisuorittaja-Annikan Dublinin reissuun sitten kuului? Ööö, aloitetaan vetämällä isoin kaupungin kartta esiin: Trinity College, GPO, Dublin Castle, Christ Church Cathedral, Hugh Lane Gallery, Museum of Archaeology & History, Museum of Natural History, National Gallery, National Library, Oscar Wilde House, Merrion Square, St. Stephen Green, Gallery of Photography, Science Gallery, Dublin city Gallery. Ehkäpä tuossa on kaikki. Ja mukaan ei lasketa shoppailua, syömistä tai baarikierroksia. Puhdasta kulttuuria. Rakastin sitä kaikkea. Voin kirjoittaa myöhemmin, vaikka, että mihin sitä oikeasti kannattaa mennäkin... Kuitenkin, kolmeen päivääni Dublinissa mahtui paljon.

Jännintä tässä kaikessa on, etten oikein tykännyt Dublinista. Kaupunkina se on aika laimea, liian pieni ja kalsea. Kun kerroin mielipiteeni töissä, kaikki yrittivät perinteiseen irlantilaiseen tapaan syyttää säätä. Jos ei lasketa perjantai-illan ”Sataako täällä oikeasti ylhäältä alas vai alhaalta ylös”-sadetta, sää oli mainio, himppasen kylmä vain, joten se ei ollut kaupungin vikana. Dublinista vain puuttui se jokin, mitä yleensä suurkaupungeissa rakastan. Rakastan kuhinaa, paikallisia ihmismassoja ja uusia kokemuksia. Dublinissa tuli vastaan lähinnä amerikkalaisia turisteja, baareja täynnä ”irlantilaista” musiikkia (yksi bändi koostui ranskalaisesta viulistista ja rastafarista...) ja ylihinnoiteltuja tuoppeja. Dublin ei ainakaan ollut tämän tytön puuttuva palanen.

Mistä sitten Dublinissa nautin oli taide. Taide oli hyvää ja sitä oli paljon. En ole itse taiteellinen enkä välttämättä ymmärrä siitä paljon, mutta nautin siitä, kun nautin siitä. Ja Dublin toi kaupunkilomaani tarvitsemaani säihkettä. 

Mutta joo. Palataan asiaan, lopuksi hieman kuvia.

Oscar Wilde chillaa.

Pakollinen kirkkovisiitti. Christ Church Cathedral.

Teksti kirjoitettu ma 25.3.2013, mutta ajan puutteen takia julkaistu vasta nyt.

I'm Firish - Finnish and Irish plus always on fire

Kuumin leprachoun! Kyllä, pidin tuota julkisesti päässäni ja en ollut edes ainut.

Takaisin täällä taas! Kerron ensin nopiaa tästä päivästä. Kysyin tänään takaisin saapuneelta pomoltani, että olisiko mahdollista saada, vaikkapa puoli päivää vapaaksi perjantaina, koska olen ajatellut Dubliniin menoa. ”Well, Annika, I think that’s a brilliant idea! I think you should take the morning bus and take the whole day off!” Elikkä Dubliniin siis perjantaina! Loppuiltapäivän Tom sitten omistikin printtaamalla minulle lappuja ja karttoja paikoista, jotka minun on pakko nähdä (Guinness Factory on yksi niistä: ”You’ll get a free pint!”).

Ja tästä saakelin kintusta. Se on kipeä edelleen. Onnuin töissä. Mutta jännästi en ollut ainut, muutkin olivat vähän söheltäneet St. Patrickin päivänä... Töiden jälkeen ajattelin, että juoksen sitä vähän ”auki” ja sitten venyttelen kaiken pois. Joo. Ei auttanut. Tällä hetkellä teen kuolemaa. Kyseessä ei siis todellakaan ole lihassärky vaan lähinnä joku jännetupentulehdus nivusissani. Jumantsuka sentään, nyt heitän sellaiset kipulääkekuurit naamaan ettei toista. Onneksi lepo tulee automaattisesti, sillä tänään on perinteisesti leffailta! Täällä on meinaan jokainen tiistai ”supertiistai”, liput 4 egee leffaan ku leffaan.

Nyt palaan tähän sunnuntain viettooni ja Patrikin pyhän päivän aamuun, joka saapui minulle turhan nopeasti lauantai-illan jälkeen. DINGDONG sanoi kirkon kellot, ja olin luvannut katsastaa perinteisen, katolilaisen messun paikallisessa katedraalissa. Siellä sitten oltiin, pirtsakkana ateistina kirkossa. Mutta kuinka ollakaan, se oli aivan mahtava show! En olisi elävänä taikka kuolleenakaan arvellut, että kirkossa käyminen voisi olla hauskaa, mutta nähtävästi katolilaisten ideana on, että se ei ole vain pakollinen paha. Saarna kesti ehkä viisi minuuttia, loppuaika kului lasten musiikkiesityksiä kuunnellessa ja papin mainostaessa äänestämään paikallista Shanea The Voice of Irelandissa, kertoessa vitsejä (OI KYLLÄ, ja kaikki taputtivat myös!) ja kehottaessa kaikkia nauttimaan St. Patrickin Dayn kaikista puolista juhlineen kaikkineen.  Pappi myös kertoi tehneensä diilin yläkerran herran kanssa – paraatin aikana ei siis pitäisi sataa vettä. Harkitsin oikeasti kääntyväni katolilaiseksi, mutta Jumalaan/Jeesukseen/johonkin uskominen olisi vissiin vähän pakollista siinä tapauksessa.

Kirkon jälkeen kävimme sitten perinteiseen Paten päivän viettoon ja seurasimme juurikin tätä pikkukaupungin kohokohtaa eli paraatia.  Paraati oli jännän kantaaottava. Täällä ihmiset ovat hyvin aktiivisia lakialoitteiden ja yhteiskunnassa olevien päätösten ja tapahtumien suhteen, joka näkyi hyvin hyvin paraatissakin. Mukana oli nimittäin niin kiinteistöveroja vastustava lautta, hevosenlihakohuun osaa ottava lautta ja Paavia mainostavia lauttoja taisi olla useampia. Uskoisin, että moni suomalainen ei edes tietäisi, mistä maasta juuri valittu paavi edes on. Koska kaikenlaiset uutisankat ovat lähellä omaakin pumppuani, niin kulkue oli hilpeää katsottavaa ja papin diili piti – vettä ei tullut pisaaraakaan!

Siinä papinkin mainostama oman kylän poika. Ei ole muuten hääppönen laulaja.

Okei, paraatin jälkeen alkoi kaikkien tietämä osuus Patrikin päivästä. Vähän lounasta ja loiventavaa. Loppuillaksi laitoin kivan valkoisen mekon päälleni. Virhe. Heti ensimmäisessä pubissa saan Guinnessia niskaan. Nooo, onneksi toinen kämppiksistä on oikea kodinhengetär ja on jo takonut mekon takaisin elävien kirjoihin. 

Ainut miten voin St. Patrick’sin päivän tiivistää suomalaiselle ymmärrettävään muotoon: Vappu. Perusperiaate aika samanlainen ja lopputulos ainakin seuraavana päivänä sama, vaikka sen sijaan että porukka keikkuisi kahdeksalta aamulla yo-lakki päässä kotikoloon, niin lämmikkeenä toimii ympärille kiedottu Irlannin lippu.

How the boooyyss!

Tässä aikuinen nainen nauttii perjantai-illastaan sivistyneesti.

Nyt olisi niin paljon jännää kerrottavaa, että tekisi mieli porhaltaa sanoja suusta kanivauhtia. Mutta. Koska aivotoiminta on täällä päässä semisti vihanneksen laatuista, niin näppäileminen ei onnistu ihan sellaisella tahdilla. Hyvä, jos onnistuu laisinkaan.

Palataan aikaan kauan sitten... aikaan, jota voisi kutsua...

AIKAISEMMIN TÄLLÄ VIIKOLLA.

hehe. Kuka on nähnyt Keisarin uudet kuviot, tajusi tuon, muut ajattelee minun olevan vain epätavallisen kuiva jutuissani.

Eli tämä viikko meni jälleen kerran nopiaa, niin nopiaa. Torstain keilauksesta voisin kertoa sen verran, että se oli mielenkiintoista. Vihdoin selvisi, miksi töissä ollaan asiasta niin kiihkomielisiä (oikeasti, en ole koskaan nähnyt moista kohkaamista painavista palloista ja hattivattikapuloista). Me olemme championeja (ei herkkusieniä vaan mestareita) tällä hetkellä, eli puolustamme toisin sanoen vyötämme tällä hetkellä. Ja ensi viikolla koittaa finaalit. Tulostilanteesta sen verran, että meillä ei mene hyvin, otimme turpaan labran pojilta, vaikka tosiaan Annikan piti vilauttaa. En tehnyt sitä. Vaikka Kevin sanoi, että voisi hävitä ihan vain sen takia. Hyi nyt teitä, koittakaa pysyä housuissanne. Eipä siitä sitten muuta. Pidän jotain salaisuuksiakin tässä nytten.

Okei, siirrytäänpä sitten kronologisessa järjestyksessä perjantaihin. Gosh, muistanko edes mitä tapahtui... Niin, joo. Leikimme aikuisia naisia asuntoni naisten kanssa ja varasimme oikein pöydän intialaisesta ravintolasta. Miksen ole koskaan syönyt kalkuttalaisia antimia aikaisemmin? AAAAAAHHH. Olimme ehkä haastavimmat asiakkaat ikinä ja tarjoilija puhui tyypillisellä intialaisella aksentilla. Ruokalistasta ei ottanut selvää erkkikään (A:”Even Erkki couldn’t read this.” D&C:”Who the hell is Erkki?” Jotkut asiat ei vain käänny hyvin. Samoin kuin koitin tällä viikolla selittää jotain pilkunviilaamisesta: ”We have this saying in Finland that it’s like fucking a fullstop.” WHAT, joo, minun pitäisi viettää aikaa hiljaa enemmän.), mutta lopulta kun meillä oli pöytä PIUKASSA kaikenmaailman curryja ja tandooreja ja naaneja ja chapateja ja pilauta niin tullut mieleenkään ajatella afrikan nälkiintyviä orpoja tai muita kolmannen maailman ongelmia. Hauska ilta päättyi tietenkin McGinleysiin Bulmersin äärelle. Aikaisin kotiin ja sitä rataa... Niin...

Täkäläiset tytöt elää huulipunalla. Annika korvakoruilla ja hyöhenillä.

Lauantai valkeni minulle väsyneenä. Toverit täältä lähtivät Pyhän Patrikin Päivän viettoon kotikonnuilleen ja meikätyttö lähti viiniostoksille (Aldi, eli irlantilainen Lidl <3) ja pienille kenkäostoksille (ballerinat 6 € <3). Kun tulin kotiin, niin tulikin jo yksi hölösuu minut noutamaan Carragartiin. Carragartista voin kertoa sen verran, että kun esimerkiksi töissä kysyttäessä sanoin meneväni sinne vastaus oli aina: ”What?”. Am I not saying it right? Ei siitä ole kuulemma kyse, kun he meinasivat vain sitä, että kuka kettu oikein sinne menisi ellei haluaisi viettää lauantai-iltaansa ajamalla traktoria pieniä mutkateitä. Hehe, ai kun kiva. En tiennyt siis, mihin olin itseni oikeastaan luvannut. Mutta pieniä mutkateitä pitkin sinne saavuimme (ja siis oikeasti, en vain koskaan pysty pitämään täällä turpaani kiinni maisemista, IHAN MIELETTÖMIÄ) niin sain heti teemukin ja tuoreita skonsseja naamani eteen. AH. Taas. Olin intoa piukassa. Vietimme sitten vähän aikaa siellä ja sitten vähän otimme viintä ja menimme jonnekin irkkupubiin. Miehet olivat rumia ja bisse halpaa. Vaihdoimme paikkaa. Ja take-awayn kautta oman taksikuskin kyydillä (kyllä, ihmisillä on täällä omat luottotaksimiehensä, jolle aina soittavat) takaisin Carragartiin. Arvatkaa muuten, mitä täällä aina syödään baarin jälkeen? Ranskiksia ja friteerattuja makkaroita currykastikkeella. Mitaaaaaa... Hämärää mielestäni edelleen, ja olen sentään ollut täällä jo hetken. Itse yleensä tyydyn currycheesechipseihin eli ranskiksiin currykastikkeella ja juustolla. Kyllä uni maittaa sen jälkeen.

 

Peruslounasmaisema. "Stop looking like sucha foreigner!"

Tänä sunnuntaina en tosin saanut levätä kauaa. MUTTA, pitääkseni teitä kaikkia jännityksessä, niin voisin kertoa siitä myöhemmin, sillä nyt olen kovin väsynyt ja virttynyt ja kipiä.

Särrrkee särrrkeeee! Ai, että mikäkö? No. Kun täällä olen juoksennellut tavalliseen tapaani niin lampaiden ympäröimänä lähiöissä (Eksyin lenkillä yhtenä päivänä ja kaikista rakennuksista menin sitten lenkkivermeissä  kysymään tietä virallisesta toimistosta kaikkien kotiinlähtöaikana. Miksei minulla vain ole a)suuntavaistoa b)tilanteen tajua?) ja sairaalan käytävillä  ja Penney’sin vaaterekeillä, niin joku lihas/jänne/hermo on nyt kyllä ärtynyt ja tunne on varmasti samankaltainen kuin rakkaalla Aino-mummullani lonkassaan. Kävely ei ole mielyttävää puuhaa varsinkaan sohvalta noustessa tai äkkiseltään lähtiessä. Kuitenkin empiirisen tutkimukseni myötä olen nyt todennut, että kipu hellittää korkokengissä ja punaviinilasillisen jälkeen... Ja tiedetään, tiedetään, lepo tekisi poikaa, mutta kun ei sitä vain malta. Katsotaan nyt, minkälainen tilanne huomenna, jos vaikka pääsisin menemään juoksukerhon kanssa porhaltamaan.  Tiistaisesta ihmetaudistani selvisin keskiviikkoon mennessä. Luultavasti kyseessä oli vain unen puute ja perunamuusin yliannostus.

Run, bitch, run! Toistaiseksi en ole muuten vielä jäänyt auton alle. Keep your fingers crossed!

Mitäs muuta jaksaisin vielä jakaa täällä, jos kerta palaan sunnuntai-maanantai tapahtumiin myöhemmällä energialla. No sen voisin kertoa, että en malta odottaa (once again) huomista työpäivää, sillä meilleppä tulee huomenna sellaista mukavaa syöpälääkettä, joka maksaa kolmisen kymmentä TONNIA (30 000 €) kahdelta putelilta eli yhdeltä hoitokerralta. Putelit saapuvat kuulemma kahden miehen tuomana Dublinista.  Tuskasiistiä. Kaikki töissä pitävät sitä himppasen häiriintyneenä, kun syöpä tekee minut aina niin iloiseksi. Myöntäkää nyt tekin, onhan se nyt siistiä! Haluan niin onkologin kanssa naimisiin. Töissä oleminen joka tapauksessa tekee minut onnelliseksi, niin onnelliseksi, että olen sanonut pitäväni osastollamme vielä pyjamabileet ennen lähtöäni. Aina ovat hätistelemässä jo kotiin, vaikka vasta saavuin.

Okei, mieleni menee vain niin kummia reittejä tänään. Kaveri lähti juuri nurkista hillumasta ja Bridesmaids-leffa nähtävästi vaikuttaa juttuihini vielä hämmentämällä pääkoppasoppaani inan lisää. Lopetan nyt tähän, ja palaan Patty’s dayn viettooni täällä uudemman kerran. 

Täkäläistä huumoria. Oi kyllä, I've found my match.