Corruption is always good

Täällähän alkaa jo irkkuaksentti tarttumaan. "I'll take a wee run before dinner." "Last night was such a good craic (lausutaan kräk)." Naurakaa vaan, kun tulen takaisin.

Kylläkyllä, tässä porukassa minäkin juoksen.

Olen kerennyt puuhailla kaikenlaista. Lähinnä hauskanlaista. Minut värvättiin yhden työkaverin triatlonisti-aviomiehen juoksukerhoon. Kyllä vain. Minua pelotti jo alkuun, kun olin vain puhunut puhelimessa kyseisen miehen kanssa, jonka nimeä en vieläkään osaa sanoa (Cathal). Kun pääsin autoon kyseisen miehen viereen ja aloin lörpötteleen tavalliseen tapaani, alkoi pakokauhu iskeä jo ennen kuin olemme juosseet vielä askeltakaan. Mies treenaa kuusi kertaa viikossa, ja käy tosiaan triathloneilla. "Mini-olympic" taisi olla hänen käyttämänsä termi ja kyseinen kisa pitää sisällään 1.5 km uinnin, 10 km juoksun ja 40 km pyöräilyn. Sai meikätytön aika hiljaiseksi siinä vaiheessa, kun kysyi että mitenkö minä treenaan. "Ööö juoksen silloin kun huvittaa niin kauan kuin huvittaa, jos on kiva sää." Niin... Ennen juoksua hän myös pudisteli päätään, etten saa ottaa MP3-soitinta mukaan "cuz we ran way faster than you can listen to that" ja kommentoi pukeutumistani ankaralla kädellä. Okei, pissat housuissa tässä vaiheessa. Ja minulla oli siis juoksutrikoot, tuulitakki ja hanskat. Nämä pojat juoksee shortseissa, t-paidoissa ja monet jostain kumman syystä pipo päässä (ei sellainen hieno pipo, vaan lähinnä sellainen harmaa, nolo pipo).

Okei, vaikka siis alku oli hyvinkin kankea niin koitin jutella siinä odotellessa muutaman naisen kanssa. Mukavia, lähes kaikki kirjanpitäjiä. Miksi, sitäkään en tiedä, kyseessä oli kuitenkin ihan yleisen kuntokeskuksen "Athletes club". Miten tämä kaikki sitten päättyi? Varsin onnellisesti arvelisin, sillä lähtiessäni kiireellä naama punaisena nopean suihkun jälkeen, koska olin menossa taas leffaan, niin olivat kaikki miehet kättelemässä minua: "Really nice work-out". Juoksimme siis pari mailia lämmittelyä ja jäähdyttelyä ja minä vedin neljä mailin vetoa kahden minuutin tauoilla. Mukana oli ylipainoinen valmentajanainen, hämmentävää, hän ei juossut mihinkään, vaan taisi saapua autolla ja joi kahvia koko sen ajan, kun me muut juoksimme. En ollut huonoin enkä tietenkään paras. Olin lähinnä ylpeä itsestäni ja Cathal jopa kysyi minulta tulenko uudestaan torstaina. Piti vastata etten pääse, koska on pakko mennä keilaamaan (sitä siis taas luvassa tänään). Mutta ensi tiistaina taas. Exciting times.

Töissä on tällä viikolla käynyt lääke-esittelijöitä. Suomessa he yleensä tuovat (valmis)pullaa, mutta täällä saadaan valita mistä raflasta haluaisimme tilata antimet. HAHAA. Tämä sen takia, että kuuntelemme 15-30 minuutin ajan heidän sanomaansa (levitettiinköhän kristinuskoakin tällä tavalla aikojen alussa, koska se selittäisi sen laajuuden). Eilen kyseessä oli ikään kuin muistutuslounas ("Me tehdään näitä, nää toimii tooosi hyvin, tässä kaikille vielä kynät") ja tänään oli syöpälääkkeistä ("Tämä ei välttämättä paranna, mutta keksikää ite parempia"). Ja nyt gourmeesandwichejä ja baked potatoja ollessa maha täynnä puhumattakaan omppupiirakoista ja tuoreista hedelmistä niin joo, kyllähän näitä poikia voisi vaikka suositellakin. Tulevaa työpaikkaakin yritin vähän vikitellä. Edustajat itsessään eivät olleet hääviä riistaa, mutta ihan mukavia.

Tässä voisi nyt sitten vähän koittaa päästä fiilikseen ennen tämäniltaista bowlingmatchia.Workmate lupasi hakea minut, mikäli laitan lippiksen. Toki toki. Itseasiassa nyt semifinaalien lähestyessä koko sairaala kuhisee tästä. Kanttiiniin seinään on jopa ilmestynyt sarjakuva aiheesta. Pomo sanoi, että tällä kertaa hän ei ajatellut edes juoda mitään, jotta voittaisi vastustajansa. I doubt that. Töissä myös käsittääkseni yritettiin vihjata jotain, että minun pitää harhauttaa vastustajia, mikäli peli ei kulje. Sanoin, että kyllä minullakin on moraalini ja paitaa en rupea nostamaan, mutta lyhyt hame toimii aina.