Tulin juuri kotiin töistä. Juuri ennen ulko-ovea kuuluu ”SAATANAN
IDIOOTTI, SÄÄ ITE SOITIT MULLE! MÄÄ SANOIN ETTÄ ÄLÄ......” Ikävä jättää
teidätkin cliffhangerin äärelle, itsellä jäi nimittäin jännin kohta jäi kuulemati.
Ihmiset pääkadulla kääntyilivät huutajaa kohti, minä en. En halunnut pahentaa mielikuvaa
päässäni. Äkkiä sisään.
Mitäs muutas olen kuulostellut viime aikoina? Paljon
mielenkiintoista tiedesnackkia, hieman sateen ropinaa ja paljon Alex och Sigge –podcastia.
Olen vaihtanut normaalin pyöräilytapani musiikittomasta podcastilliseen. Alexin
ja Sigen podcast on aivan fantastinen: miehet pohtivat omaa elämäänsä, muiden
elämää ja kaikkea pohtimisen arvoista. Ennenkin olen Alexia ja Siggea
kuunnellut pitkillä juoksulenkeillä ja monotonisina labrapäivinä. Mutta tänä
syksynä siitä on tullut päivittäistä, addiktoivaa ja kysymyksiä herättävää.
Jännintä tässä on, että yleensä minua kiinnostavat eniten ihmiset joihin
samaistun. Näissä miehissä ei minun kanssani mitään yhteistä. Molemmat ovat
perheenisiä, julkisuuden henkilöitä ja äärimmäiset aitoja ja hyviä tunteiden
käsittelijöitä. Minulla kun tuntuu olevan tunnekategoriassa ainakin
julkipuoleen näkyvillä lähes ainoastaan viha ja ilo. Molemmat näistä
tunteistani ovat yleensä ääripäitä: vihantunteeni nousee yleensä hyvin
artikuloidusti mutta usein perusteetta (esim. siinä vaiheessa kun tulen kotiin
ja Kevin soittaa musaa keittiössä) ja ilon tunteeni hyppää esiin sekunneissa
innostuessani (esim. tänään suunnitellessamme joulubileiden teemaa). Koska
itseni kehittäminen saralla kuin saralla on mielenkiintoista, koen tämän oman
persoonanikin kehittämisen mielenkiintoisena. Tämä podcast on nostanut kaikkia
muitakin tunteitani ilmi ja tapa, millä nämä miehet artikuloivat koko tunteiden
skaalaa on upeaa. Olen niin ahaa-elämysnarkkari! Suosittelemislistalle siis
jokaiselle. Ihan vaikka vain ruotsinsanavaraston laajentamiseksi.
 |
| Tätä mentaliteettia vältän. |
Muuten olen muutaman viikon sisällä ainakin juossut
puolimaratonin, leikkinyt soturia lasertagissa, pohtinut omaa kehittymistä
mentoorin kanssa, liittynyt yhteen nuorisokomiteaan, treffannut suomalaisen
kummitädin muutaman vuoden tauon jälkeen, päätynyt randomkemuille juomaan
kuoharia ja hostannut illalliskemut. Mutta silti tuntuu, että olen aina kotona.
Ainakin verrattuna tenttiviikkostressilliseen, lähes yliopistolla nukkuvaan
Amandaan ja viisi kertaa viikossa bailaavaan Keviniin. Kämppiksiini siis. En
tiedä myös, mikä maailmanparannusvimma minuun on iskenyt. Olen joogannut
enemmän kuin juossut, jättänyt jäätelön muille ja lupautunut lihattomaan
marraskuuhun. Muutosten ja mielenrauhan marraskuu luvassa! Mahdollisesti myös
mielettömän masentava ja mieltä alentava marraskuu, mikäli kaikki kokeilut
ovatkin vesiperiä. Olen optimisella linjalla. Plus olen saanut kolme kaveria
täältä Götiksestä innostumaan lihattomuudesta. Jännä valinta entiseltä
sikafarmarin tyttäreltä, joka pystyy vetämään kokonaisen 300 gramman
savukinkkupaketin illassa (jäätelön lisäksi toinen paheeni). Ainiin! Jotta tämä
ei menisi pelkkien keitettyjen porkkanoiden ja juustoleipästen mättämiseksi,
olen päättänyt kokeilla uutta reseptiä joka viikko. Tämän viikon saldona
hummusta ja falafelia kokeiltu. Juu, ei jatkoon. Miten voi ollakin, että osaan
leipoa, mutta ruuanlaitto on jotenkin mahdotonta?
Vaikka Suomi ja suomalaisuus ei ole usein mielessäni
romantisoitu vaan lähinnä samanlaista tunteita herättävä kuin suolakurkut
pelkiltään (HYI YÖK HEMMETTI SOIKOON), olen suunnitellut joululomaani. Ensin
katsoin Bangkokkia, sitten Dubaita ja vilkaisin jopa kauan haaveiltuja Chilen
lentoja. Mutta ei, suomalainen joulu luvassa. Saa nähdä millä kokoonpanolla,
menulla ja mielialalla se sujuu. Itse en ruukaa olla stressaaja, vaan enemmän
fiilistelijä. Minä rakastan joulua! Outoa sanoa, kun vielä ensi viikonloppuna
on yhdet Halloween-kemut edessä.
Arvatkaapa mitä muuta jännää on edessä? Pääsen ensimmäiselle
businessmatkalleni! JEE! Pääsen toteuttamaan omaa markkinointitutkimusta! JEE! Lähden
joululomalla reissuun Reetan kanssa! JEEJEEJERRYCOTTON!
