maanantai 17. elokuuta 2015

Otrolig känsla



Otin itse! Minä!
Täällä taas! Tällä kertaa tuoksuna onkin maskuliinen hiki. Ehkä myöhemmin muutun makeammaksi villivadelmaisen vartalovoin myötä. Makeaa on tällä hetkellä vain tänään nautittu Snickers-kakku, ortoligt gott! Tai gött kuten Götiksen dialekti murtaa. On vain endorfiinit niin korkealla, että pakko tulla hehkuttaan. Toki tämä tästä kräshää mikäli ei tule joko a) uutta snickerskakkupalaa b) ruokaa c) juomaa lähiaikoina. Olen aika lunki näiden syömismeininkien suhteen. Minut tuntevat tietävät että typerällä tavalla hassasin pari vuotta siihen etten syönyt juuri mitään. Nykyään otan vahinkoa takaisin! Viime viikolla testasin kolmea uutta jätskimakua. Voittaja oli tietenkin : Carte D'orin Salted caramel, joka pieksi yllärinä myös ennakkosuosikin creme bruléen...

Itseäni kyllä pännii lukea överipositiivisia blogeja, mutta koitan muistaa päivittää ketutushetkistäkin. Tällä hetkellä vain tulevaisuus näyttää niin antoisalta, että oikein teki mieli käkättää ääneen pyöräillessäni kotiin. Tästä tulikin mieleen, että minua naurattaa myös se, että tavallaan "tunnen" vastaantulevia pyöräilijöitä. Aikamoisia persoonia tulee meinaan kohdattua lähes päivittäin. On esimerkiksi jätkä, josta tulee IHAN mieleen James Dean. Hän polkee reteesti vanhalla fillarilla muodikas ananastukka vienosti heiluen musta nahkatakki auki. Vastakohtana löytyy myös kypärä päässä, huomioliivi selässä ja ristomattirasilasit tanassa pyöräilevä jannu. Sitten on noin 55+-ikäinen daami, jolla on yleensä jokin vaalea liehuvahelmainen mekko tai hame päällään. Talvisena sadekelinä varusteena oli lähes nilkkoihin asti ulottuva, musta sadetakki. Kelissä kuin kelissä hänellä on aurinkolasit, mutta aina myös kypärä, jonka alta paljastuu Maria Montazami -vaikutteinen pitkä, blondi tekotukka. On myös urheilullinen, harteikas tehotyttö, jonka ilmeisiin voin samaistua hänen tullessa vastaan iltapäivällä Göteborgin tyypillisessä vastatuulessa (minulla tällöin osuvasti ihana myötätuuli). Kaikista vastaantulevista tuntuu huokuvan päämäärän saavuttamisenkaipuu. Paitsi ehkä yhdestä harmaahapsisesta reippaan oloisesta naisesta, joka tuntuu taluttavan pyöräänsä joko kokonaan  tai ainakin puoleen väliin Mölndaliin matkatessaan. Useammin näen hänet pyörää taluttaessa kuin satulan päällä, vaikka menen ohitse lähes päivittäin joko juosten tai pyörällä. Hänen täytynee lähteä kyllä ennen viimeisten tullessa jatkoilta. Merkillistä on, että nämä tuntemattomat mutta niin tutut ihmiset ovat pyöräilleet vastaan säännöllisesti jo lähes vuoden ajan (lukuunottamatta James Deania, joka ei tunnu polkevan talvisaikaan).

Okeiokei, tulin nähtävästi siis taas vain löpisemään. Teki tänään mieli oikein puputtaa kavereille kuulumisia salilla, mutta en viitsinyt, koska muuten olisi reenit jäänyt tekemäti. Kukaan ei tule kestämään minun puheavautumisia taas afterworkeissa... Töissä on niin hirveä hulina, ettei oikein kerkeä pulisemaan kollegojen kanssa, vaikka mukavaa olisikin. Tämänpäiväinenkin kaakkutuokio meni koneen ääressä dokumentteja klikkaillessa.


Göteborgissa onkin riittänyt taas hulinaa. Kun päästiin Avenuella hengaavista kersoista, niin iski päälle Kulturkalas. Ensinhän kotikadullani oli tuossa touko-kesäkuun vaihteessa ylioppilaiden kemuja noin 2-3 viikkoa. Ah sitä riemua. Täällähän ylioppilaiksi päästään koulusta riippuen eri päivinä. Näppärää klubeille, jotka siis voivat takoa rahaa viattomilla hattupäillä muutaman viikon. Sitten iski käsipallon nuorten mm:t. Sen jälkeen jalkapallon samaiset turnaukset (Gothia Cup, anyone?). Eli nuoria, kovaäänisiä ja raivostuttavia lähikauppani tyhjentäviä ihmisen alkuja, joiden ohi ei päässyt pyöräilemään. Pari viikkoa oli Avenuella rauhallista, kunnes Kulturkalas alkoi viime tiistaina. Samaisena tiistaina olin rikkinäistä naista (perustiistaisyndrooma, kyllä tämänkin päivän huuma varmasti laskee), vaikka piti mennä ihmispaljouteen ilmaisia konsertteja kyttämään. Meninkin. Rumana ja kuolaisena päikkäreiden jäljiltä, mutta kuitenkin. HYVÄ ANNIGER! Oli meinaan aikamoinen "popical", jonka Timbuktu järjesti yhdessä Göteborgin sinfoniaorkesterin kanssa. Viime viikon aikana tuli siis hoilattua jos jonkinlaista ruotsalaista kansansävelmää, syötyä langosia (unkarilainen friteerattu taikinamöhkäle kuuluu selkeästi tähän juhlaan) ja lopuksi vielä löydettyä täydelliset jätskilusikat bagage loppikselta eli peräkonttikirppikseltä. Ai mitkä pirun jätskilusikat? Hehe. Hence, the picture.

Näitä kulttuurihulinoita ennen oli ihanaa retuhulinaa. Eli siis Reetta. Fantastinen Reetta. Kirjoitin Reetastakin postauksen, mutta rupesin itkemään, kun luin sitä läpi. ETTÄ NIIN IHANA HÄN ON! Karski luonteeni ei varmastikaan ikinä anna periksi tekstin julkaisemiselle, saapi nähdä. Reetan kanssa jaoimme kokemuksia, ruokaa ja tulevaisuuden haaveita. Hänen kanssaan vietetty viikonloppu tuli tarpeeseen!

Noniin, nyt kurnii. JA OI! Viimeiset 20 sivua hyvää kirjaa jäljellä täksi illaksi! BOOM

2 kommenttia:

  1. Oi sinä ihana nainen! Mullakin Göteborg-teksti aivan vaiheessa, kun en tiedä, miten saisin kaiken kiteytettyä. Oli aivan ihanaa ja tuli todellakin tarpeeseen! <3

    VastaaPoista
  2. Ps. alkoi itkettää kun luin tota vikaa kappaletta ja hitto vieköön oon töissä!

    VastaaPoista