maanantai 10. marraskuuta 2014

Inga planer - inga problem

Yksi ystävä sanoi kerran, että jos olisin lintu niin olisin kyhmyjoutsen. Olin hyvin tyytyväinen tähän. Muuttolintuna on hyvä olla.
Viime lauantai oli kiva päivä. Inga planer! Tietenkin perinteisesti kehitin törkeän to do -listan. Onneksi osaan ottaa nykyään rennommin koko to do-listan toteuttamisen kanssa. Kävin juoksemassa mäkiä ja sitten menin museoon. Museum av värdlskultur. Oli aika huono museo. Sitten olin vähän kävelyllä ja kävin syömässä pannukakkuja. Sitten menin kirjastoon (edelleen lempparipaikka!). Siellä ollessa piippasi puhelin, että illalla drick kväll. Okei, himaan, porkkanoita ja meikkiä naamaan (eri tavalla kumpaakin). Ja sitten sovellusta Amandan kanssa, että mitä keksitään drinkeiksi mukaan. Minä päädyn köyhän naisen sangriaan (punkku+appelsiinimehu+sprite). Amanda halusi eroon martinipullosta. Liekö ihme. Törkeetä sontaa. Googlailtiin ja sitten päädyttiin rasperry martineihin. Yllättävä lopputulos: yksi illan parhaimmista drinkeistä!

Okei, entäs sunnuntai sitten. Makasin sängyssä ja koitin saada jotain gradujuttuja aikaiseksi koneella. Ei onnistunut, joten imuroin. Ajattelin lähteä ulkoilemaan vähän, mutta yksi insinööri sai ylipuhuttua juoksemaan kanssaan. Dålig idé. Jätkä vetää yleensä 10 kilometriä 45 minuuttiin, kun meikätyttö tuntiin. Joo-o. Sanoin, että reitin tulee olla kevyt ja tasainen eilisiltaisten drinkkien painaessa päässä. Mihin päädyttiin? No törkeisiin rappusiin. Jätkähän rupee personal trainerikseni. Saadaan Annikalle vähän nopeutta joo... Oikeastaan, hirveen hyvä, että menin, sillä kotiin päästyä energiaa oli taas vaikka muille jakaa. Viime viikolla alkoi myös Astralla kuntokampanja, jossa saa arpalippuja käytyjen jumppatuntien määrän mukaan. Tietenkin minun on pakko käydä kaikki, jotta saan mahdollisimman monta... Mutta jatkan jumppakokemuksista vaikka myöhemmin.

Sunnuntain löpningenin jälkeen oli nimittäin SIWA CHALLENGE TIME! Meillähän on Suomessa ystäväni Retun kanssa tällainen tapa, että aina yhdessä ollessamme palautamme pulloja kuin spuget konsanaan. Trickkinä on, että pullopalautusrahoilla pitää ostaa jotain uutta ja jännää ja hauskaa ja rahojen on mentävä tasan. Senttiäkään ei saa jäädä eikä mitään pidä joutua maksamaan! Nimi tulee siitä, että yleensä tämä tapahtuu sunnuntaisin vain Siwojen ollessa auki. Ei ole myöskään kenties sattumankauppaa, että pulloja on kertynyt juuri sunnuntaisin... Noniin, siis, meillähän oli siis ne Halloweenhipat  reilu viikko takaperin. Oli kerääntynyt pulloja pari säkkiä. Harmikseni täällä harva paikka ottaa lasipulloja, joten tölkeistä ja muovipulloista tuli yksi iso säkki. Riittävän iso hyvän Siwachallengen aikaansaamiseksi. Tai niin luulin. Häivyin Lidliin pulloja palauttamaan. Karkkihammasta kolotti ja ajattelin sen paikkaantuvan tällä haasteella. Loppusumma: 11 kruunua. 11 KRUUNUA. MITÄMITÄMITÄ. En kyllä enää koskaan lähde tähän Ruotsissa. Olin niin pettynyt, että painoin Gåva-nappia, joka anoi kaiken Punaiselle ristille. Tulipahan ainakin päivän hyvä työ tehtyä.

Kemuissa keksittiin, että minun pitäisi piirtää tulevaisuuden mind map. Laitettiin se sunnuntain to do -listalle. Ideoita nimittäin riittää. Alla mind map. Lauantain kemuissa oli muuten tarjolla mm. taateleita käärittynä pekoniin (uunin kautta käytettynä). Oletteko testanneet? JUMANKEKKA. MUMS! Tapasin myös maailmanmestaruustasolla miekkailua harrastavia tyttöjä. Hyvin mielenkiintoisia keskusteluja... Anyways, tulevaisuus auki. Edelleen. Katsotaan sitä sitten tulevaisuuden tullessa...



1 kommentti: