I saw a hooker last weekend

"TÄÄLLÄ TUULEE JA SATAA VETTÄ MUTTA ON KIVAA."

Huuuuuuh, kun aika rientää. Mitä, half way there?? Juuri puhuimme talokaverini (house mate) kanssa, että ei tunnu yhtään siltä, että minun pitäisi joskus lähteäkin täältä. Ei tippaakaan. Pitääkö?

Mitä vielä on siis edessä? Ainakin Belfast, Cork, ratsastamista, golffailua, lisää kävelyitä ja lukuisia pubeja. Pari saarikierrosta ja lukuisia kertoja Dubliniin ainakin. Mutta niistä sitten lisää, kun niiden aika koittaa. Milloin? En tiedä enkä stressaa asiasta.

Annikan värinen ranta.

Täällä olen huomannut asenteeni olevan täysin erilainen kaiken suhteen. Olen onnellinen joka päivä, koska elän jokaisen päiväni oikealla asenteella. Zen-asenteella. Opin tämän työkaveriltani Margaretilta, joka rakastaa kuunnella töissä Westlifen swing-covereita. Olen niin nyysimässä sen cd:n kotiin. Kaikki työtehtävät soljuvat. Jammailu on tuntuu yhdeltä työtehtävistäni. Se tuntuu jotenkin painavan asiat paremmin päähäni. Ja muutenkaan en ole ainut, joka hyräilee töitä tehdessään. Onnellisuus on tarttuvaa laatua. Onko tämä edes työtä? Miksei tällaista yleensä ole Suomessa? Annikan tulevassa apteekissa soi Westlifen swing-versiot ja kaikki työntekijät joutuvat mindfullness-tunneille. Lisäpalveluna tarjoan ilmaisia kävelyjä rannoilla. Kukaan ei edes tarvitsisi verenpainelääkkeitä tämän jälkeen.

Siinä muuten aika hyvin, mitä olen tässä puuhaillut. Olen kävellyt. Rannoilla. Kaupungeissa. Kaupoissa. Museoissa. (Yökerhoissa). Viime viikonlopun vietin siis Galwayssa. Ihan kuin Suomen Tampere! Rakastin ilmapiiriä. Toki ruokafestivaalit ja hyvä seura auttoivat myös, mutta siellä oli ihanaa. Takaisin paluu ei kuitenkaan masentanut turhan paljon, sillä bussissa matkustaminen on tosiaan täällä hauskuutta itsessään. Maisemat, ihmiset, maisemat. En edes malta (osaa) nukkua bussissa. Galwayn parasta antia oli ehdottomasti irkkupubit ja paikallinen musiikki. Tykkäsin niin paljon enemmän kuin Dublinista.

Cliff of Moher - Irkkujen Grand Canyon

Galwayssa tein tyypillisiä turistijuttujani. Museoita, opastettuja kävelyitä ja kiertoajelu Cliffs of Moherille. Tutustuin niin moniin ihmisiin. Tuntui, kuin olisin ollut Provinssissa, niin paljon tuli huutonaurua viikonlopun aikana. Vieläkin nauran. Yksin kotona. Hikisenä sohvalla. Sain mm. syöttää vauvavuohta, silittää ponia ja laittaa narun haltijapuuhun (Eli siis sidoin ponnarin ranteestani johonkin pajuun, jotta yksi toivomukseni toteutuisi. En ole varma kusetettiinko minua, sillä toistaiseksi pihalle ei ole ilmestynyt Hummeria minun nimelläni varustettuna. Ja ei, en ollut ainut joka sitoi langan palasia puuhun, siinä puskassa oli niitä naruja jo valmiiksi.). 

A baby goat called Billy. Sain syöttää sitä.

Linnatkin on linnoja täällä. Raunioita, mutta linnoja.

A hooker

Tällä viikolla muuten sitten olin mäkkärimiitissä työkavereiden kanssa. Pomo sanoi, että hän loukkaantuu, mikäli en ota BigMacia. Hän tarjoaa. Vaihdoin hampparin jädeen ja olin tyytyväinen. Tyypillistä. Olen kuin pieni lapsi - yksi jäätelö tekee minut niin onnelliseksi. Olen myös ollut mahtavalla rantakävelyllä sairaalamme oman Sports and Social –klubin kanssa. Tuntui, että jotkut nauttivat juoruilusta vielä kävelyäkin enemmän, mutta se on Sports and Social –klubin tarkoituskin. Kävelyn jälkeen menimme teelle ja voileiville. Voileivät hirveitä, tee hyvää. Miksi peruskämänen Earl Grey maistuu täällä niin hyvälle? Hifistelyä ei muutenkaan irlannissa oikein harrasteta. Voileivät ovat voileipiä, joissa on voita, juustoa ja kinkkua. Kuntosali tarjoaa erikoisuutena Body Combattia. Talot ovat kivirunkoon rakennettuja ja yleensä valkoisia mustalla katolla. Täällä ei harrasteta liivatejuustokakkuja, överiurheiluvetimiä tai chailatteja. RAKASTAN SITÄ. Back to basics. Tämän takia työkaverit ovat varmaankin arvostaneet suomalaisia korvapuustejakin niin paljon. Vielä tosin minusta ja paikallisesta hiivasta ei ole tullut kavereita. Okei, that just doesn't sound right. (Tällaista sattuu usein. Viimeksi eilen, kun puhuessamme lemppariväreistämme ja niiden herättämistä tunteista, niin sanoin: "Green always makes me feel a little evil." ÄÄÄÄRNG. Sama kuin sanoisin Suomessa, että sininen ja valkoinen ei sovi yhteen.)

Korvapuusti. Not proud. Trial and error still going on.

Okei, mitä minulla on nyt sitten suunnitelmissa. Ööö, yritän parhaillaan olla tekemättä mitään. Pomo käski minun rentoutua. Aloitin sen eilen viinillä ja tänään jatkan katsomalla Disney-ohjelmia (Emperor’s New School, TÄYDELLINEN), juomalla teetä ja juoruilemalla. Pojista tietenkin. Eilen tapasin lisää maanviljelijöitä. Oikeasti, NO MORE, tässä asiassa en halua palata takaisin Eura-juurilleni maatalon emännäksi.

Miten joku voisi stressata tällaisella kävelyllä hyvässä seurassa?