torstai 30. heinäkuuta 2015

Återkoppling till mig själv



Tässä olen. Villivadelmalta tuoksuvana. Aivan naturellina. Ihan kivana omana itsenäni. Kana paistuu pannulla. Olen vaihtanut ainaisen leikkelekinkkuni pakastekanaan. Kylläkyllä. Minut tietävät, tietävät ”taidostani” tuhota kokonainen kinkkupaketti alle vuorokaudessa. Nykyään menee kananrintafilettä samalla tahdilla. Ja hei tämä saattaa muuten huolestuttaa joitakin: Jonagoldit ovat myös vaihtuneet Conferenceihin viime aikoina... Eli siis ainaiset omput päärynöihin. OMG!

Mietin tätä kesää. Tämä kesä on ollut hyvin paljon sellainen work hard play harder –tyyppinen. Hyvin erilainen verrattuna esimerkiksi viime kesään, joka oli aika hipsulihei. Viime kesänä näin kavereita, otin hyvin rennosti ja tein iisiä apteekkiduunia ympäri ämpäri Suomea. Kelit oli kivoja ja minä itse aika chilli.
Tänä kesänä olen tehnyt kaiken maksimiväännöillä. Töissä olen ollut jatkuvassa liikkeessä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Labrahommia ja aivohommia. Kaikkea aivan äärettömän siistiä tiedesettiä, joka on todellakin varmistanut, että tästä hommasta minä tykkään, tässä hommasta minä olen hyvä ja tässä hommassa voin hyvinkin edetä pitkälle. Aivan fantastinen kesäduuni siis! 

Vapaalla olen myös ollut hyvinkin äärirajoilla. Yleensä jölköttelen juoksulenkkejä ympäri vuoden ja aina sellaista rentoa tahtia niin kauan kuin huvittaa. Nyt olen hikoillut niin salilla kuin juoksulenkeillä niin, että välillä en ole nähnyt eteeni. Ja tämä ei ole johtunut fantastisesta kesäkelistä, ehei. Intervalleja, kyykkyjä ja isoja mäkiä. Sellaista treeniä, jota olen yleensä vältellyt. Ja se on tuntunut kivalta. Olen tehnyt koko ajan uutta enkkaa työmatkajuoksussa. Nyt mennään 42 minuutissa, matka on reilu 7km. Parasta on, että taistelen itse itseäni vastaan. Tämä muija onkin aikamoinen vastus.

Tämän liikunnan vastapainona onkin sitten ollut suht hc-bailandoa. Olen yrittänyt lanseerata keskiviikkoa ”lilla lördagenina” täällä päässä. Ei ole oikein ottanut tuulta alleen. Kun olen festaamaan lähtenyt niin yleensä en ole ennen auringonnousua palannut. Efterfesteillä on pääasiassa katseltu muumeja. Yeap, not kidding. Lähes poikkeuksetta. Niin. Se on se juttu, mitä meikäläisen ruotsinkieli edelleen herättää rakkaissa ruotsalaisissa. Kära mumintrollen jag. 



Huomenna alkaa elokuu. Minulle kyseinen kuu yleensä aina merkitsee paljon muutoksia. Yleensä poikkeuksetta muuttoa. Synttärit loppukuusta ruukaavat jäädä juhlimati, kun lokaatio vaihtuu. Kesä laitetaan pakettiin elokuussa ja valmistellaan uuta sotasuunnitelmaa syksylle. Tehdään tietyt kesäjutut pois listalta ennen monsuunisateiden alkamista. Tänä vuonna elokuustakin tulee kaiketi erilainen verrattuna muihin viime vuosiin. Olen Götiksessä. En aio muuttaa. Ajattelin koittaa rauhoittaa tahtia ennen syksyllä alkavaa uutta pestiä nimittäin tällä viikolla on iskenyt sellainen loppuunkulutettu fiilis. Että en jaksa enää mitään. Mikään ei huvita. Ei duuni, ei after work, ei reeni. Silti olen tehnyt kaikkia edellä mainittuja. Pitäisi varmaan vetää yksi päivä kokonaan sohvalla ja heittäytyä totaalilahnaksi (juu se viime viikonloppuinen sohvalla rötväys päätyi 17 kilometrin lenkkiin...). Elokuu saa siitäkin syystä mietteliääksi, sillä kesälista on ollut tänä kesänä niin erilainen. Ei ole ollut tiettyjä mökkijuttuja (soutuvene, ristikkolehdet, Mutikon lenkki), tiettyjä reissuja (Vaasa, Huittinen, Turku) tai nähnyt tiettyjä ihmisiä (täticollaboration, valioryhmä ja vasaladies) syöden tiettyjä ruokia (raparperihyvyyksiä, jäätelöä ja kesäkurpitsaa). Uudella kesälistalla on ollut terasseja, baareja, ruokia ja paikkoja. Enemmän tyyliin tavoitteita, ei vain puuhastelua eri kokoonpanoilla. Sekin on ehkä tehnyt kropasta väsyneen oloisen. Kuitenkin kesä on ollut ihana. Hyvä kesä tämä. Kaavoja pitääkin rikkoa aina mahdollisuuden tullessa. 

Pääasia on,että elämän mottoni on pysynyt mukana: olen ihmetellyt. Voi luoja, miten paljon olen ihmetellyt. Huokaissut hienoja maisemia, ihastunut aina vain uusiin insinööreihin (Götiksessä on teknillinen yliopisto = kaikki insinöörejä) ja hämmästellyt ainaista selviytymistäni uusissa yllättävissä tilanteissa. Monena päivänä olen hokenut samaa settiä: no mutta tämä päivä oli aivan erilainen kuin mitä kuvittelin. Se tekee jostain ihmisistä hermoraunioita, minusta taas tyytyväisen. Minusta ei saa onnellista suunnittelemalla, minusta saa onnellisen improvisoimalla.

Näihin ajatuksiin päättyy tällä kertaa #annikaadventures. Kana on valmis, päärynät on kylmässä ja mieli on återkopplad elikkäelikkä no mikäs piru. Googletin: takaisinkytkeytynyt. Just, så är det.

1 kommentti: