sunnuntai 31. elokuuta 2014

Bara en vanlig veckoslut

Nausen ilmaiskonsertti parin viikon takaa. Mmmm bassomusaa.

Jaahas. Viikko pulkassa ja mitäs Annika tällä viikolla oppi. No turkasen paljon märkärakeistuksesta ainakin. Mun tehtävänä on tällä hetkellä vain lukea ja oppia, sillä erikoistyömasiinan validoinnissa menee vielä aikaa. Parin viikon päästä päästään ehkä leikkimäänkin pulvereilla! Härligt!

Saltholmen
Muuten illat ovat olleet aika rauhallisia. Olen testannut Astran salin ja joogatunnillakin käynyt. Mysigt. Olen myös juossut duuniin parina päivänä. Inte så mysigt. Äärimmäisen puuduttavaa juosta suoraa asfalttitietä 8 kilometriä. Meikkis on luotu jännyyksiä etsimään! Onneksi täällä on myös monenlaisia luontoreservaatteja ja puistoja lähellä, joissa kävin seikkailemassa viikko sitten sunnuntaina. Olin peräti saanut duunikaverilta kartan. Otinko sitä mukaan? No en tietenkään. Hahaa, perinteiseen tyyliin olin siis hyvin eksyksissä. Lenkki venyi lähes parituntiseksi ja vettä tuli tehokkaasta suihkusta konsanaan. Luontopuisto muuttui aika pitkälti vesipuistoksi. Ei näkynyt muita ihmisiäkään. Eikä hirviä. Enpä oikeastaan nähnyt paljoa mitään, kun vettä tuli niin solkenaan ja eihän minulla myöskään ollut kaukonäköön oikeuttavia laseja mukana. Myyränä metsässä sateella! Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja löysin kotiin. Tänään tein revanssin ja juoksin Saltholmenille. Tarkoitus oli ottaa bussi takaisin, mutta sujui niin hyvin, että juoksin takaisinkin! Tulos: 2h30 min ja noin 23 km. Hupsista keikkaa, onneksi tankkaukset on kunnossa.


Perjantaina olin ulkona. En suunnitellusti! Jag borde bara ha haft liten aw. After work that is. Voin muuten kertoa, että suurimmaksi osaksi minulta menee ruotsinkieliset tekstarit aika ohi. Pääasia, että pystyn kryptaamaan, kuka kirjoittaa ja mikä on jutun juoni. Nuorisoslangia ei varsinaisesti opetettu koulussa. Mutta siis. Lupasin käydä yksillä läheisessä yökerhossa, jossa on erikseen lyhyt aw sessio. Menin sinne ja jääävla vilket fest! Kello oli seiskan maissa ja meininki oli kuin puolen yön jälkeen. No kaljan kumottua (en tiedä mitä tilata täällä, joten Heineken toimii aina) menimme mellanfesteille. Ja sitten takaisin yökerhoon. Voin kertoa, että miesmakuni kohtasi aika lailla täysin tämän baarin miestarjonnan. Mikäli olette lukeneet kauppatieteitä niin tiedätte, että kun kysyntä vastaa tarjontaa, niin tulee huulirasvalle käyttöä. Case closed.

Lauantaina heräsin hämmentyneenä. Olin kyllä koko illan jännässä seurassa. Jännä on hyvä! Jag är så jäävla lycklig. Ja lauantai-ilta toimi hyvin - pastaa, punaviiniä ja sitten eftermiddagspromenad Slottskogenissa. Käytiin häiritsemässä nukkuvia hylkeitä ja pingviinejä. Kyllä, sinne saa mennä myös puolen yön jälkeen, mikä oli minulle suuri ylläri. Kyseenalaistin, että eikö ketään käy siellä häiriköimässä tai heitä esim. olutpulloja altaisiin. Kuulemma kerran oli hylje saanut pullosta päähän ja kuollut. Naurahdin kuulemma vähän liian innokkaasti tälle tarinalle. No hei, hylkeethän nyt vaan on täysin turhia eläimiä! Olin hyvin pettynyt, että meillä ollut yhtään kalaa mukana millä houkutella eläimiä. Ei ollut myöskään kameraa. Oli vain turkasen iso sateenvarjo, koska satoi. Vanligt. Täällä muuten kaikki ihmiset kantavat isoja sateenvarjoja mukanaan. Ovatko suomalaiset oikeasti ainuita ihmisiä, jotka kantavat niitä turkasen kepulisateenvarjoja mukana laukussa?



Göteborgissa on muuten kivasti säpinää. Yllä on kuva, kun tässä meikäläisen kotikadun päässä sijaitsevalla Göteplatsenilla oli natsien mielenosoitus. Ruotsalaisten Riksdagsvalen on muutaman viikon päästä, niin tietenkin keskisormeaan näyttelevät huonosti pukeutuvat miehet aktivoituvat. Kävimme tietenkin ihan vain vilkuilemassa sushilounaan jälkeen. Minä sanoin, että haluan selfien natsien kanssa. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut ideaani toteuttaa. Oli paljon poliiseja. Täällä on minusta enemmän naispoliiseja. Harmi.
 Toinen kuva on, kun Avenyllä oli paraati. Kaikki nationaliteetit edustettuina ja oikein Amerikka tuli mieleen.

Nyt Annika koittaa paikata vähän damagea ottaneita kenkuleita ja nahkahamosta ja dammsuugata vähäsen. Tänään muuttaa toinenkin kämppis tänne på riktigt! Fullhouse it is, Kevin sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti