Turvallista matkaa me toivotamme näin

Onko aasi olo? Ihmiset on täällä kuulemma hankkineet ihan syntisesti aaseja ennen lamaa. Eihän niillä mitään tee, mutta niitä on kiva katsella.

Mitä tässäkö tämä nyt oli? Takaisin Suomeen?

Lentokentällä ollaan ja pihi puoleni teki näyttäytymisen ja varasin lennot Oslon kautta. Elikkä matkoihin menee noin 9 tuntia. Plus bussimatkat Helsingin päästä Tammerforssiin. Toisaalta, pidän lentokentistä. Ylihinnoiteltua vettä ja säpinää. Lentoemännät korkokengissä ja turistit vyölaukuissa. Mihinköhän tuo törkeen kuuma mies on menossa... Jaa, Japaniin, ei kiitos sitten. Japani on ärsyttävä maa. Sieltä tulee vain hyvää sushia, ylikohteliaita ihmisiä ja huonoja kännyköitä.

Ei huonompi pururata. Lenkillä Kilkennyn linnalla.

Nämä viimeiset pari viikkoa ovat kyllä olleet mahdollisimman hieno tapa päättää tämä seikkailun tynkä. Ensin loppui harjoittelu sairaalassa, saman tien saapui ystäväni Pertsa aka Margit aka Laura ja sain näyttää hullunkurisia paikallisia juttuja ensin Letterkennyssä ja myöhemmin Dublinissa. Hän myös rakastui. Ei miehiin (kuulemma puhuin totta sanoessani, että hyvät ja pitkät ovat oikeasti harvassa) vaan musiikkiin. Minäkin rupesin kaipaamaan Irlantia Pertsan mukana jo ennen lähtöäni. Miten voin jättää näin hienon maan? Kuitenkaan en ole ollut surullinen, vain hieman haikea. Jos haikealla mielelläni olisi tanssi, niin se menisi jotenkin niinkuin wienervalssi Anastasia-disneyleffan soittorasiamusan mukaan. Kyllä vain. Erittäin haikeaa.

Ainii, kävin myös katsomassa ensimmäisiä greyhound-juoksuja Corkissa. En lyönyt vetoa.

Pertsan kanssa kävimme vihdoin Guinness Storehousessa. Läpäisimme molemmat täydellisen tuopin kaatamisen oppitunnin. Juhlimme sitä ja Pertsan farmaseutin tutkintoa hotellimme alakerran yökerhossa. Emme liikaa, hyvin hillitysti. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun päädyn yökerhoon taksin sijasta pelkällä hissillä. Kätevää. Yökerho oli kuitenkin ruotsin laivan kuutoskansi: liian nuorta ja liian tuiskeessa. Maistelimme paikallisia juttuja. Ihanaa haahuilua. Ihana Pertsamo. Olen niin täynnä rakkautta Irlannissa, luultavasti Suomessa olen takaisin ilkeä itseni.

JEE! Ring of Kerryllä.

Kuitenkin, Pertsan lähdettyä lähdin hillumaan muualle. Ennen hänen lähtöään kumpikaan ei meistä oikein tiennyt, että mihin menen. Mysteeri selvisi edellisenä iltana, kun päädyin, että Kilkennyyn vie tieni. Kävelin bussiasemalle rinkkani kanssa. Rinkan kanssa meillä on yhteistyö toiminut oikein hyvin, vaikkei sen esteettinen näkö minua miellytäkään. Miksei Korssin Mikke voisi suunnitella överihienoa ja överikallista rinkkaa? Miksi rinkat ovat aina liian sporttisen näköisiä? Miksei Annika ole lainkaan sporttisen näköinen? Kuitenkin... rinkkani Victor ja minä menimme sitten Kilkennyyn. Bussissa jo tutustuin kanadalaiseen tytöntylleröön, 20 wee ja koko maailma edessä. Hän oli niin herttainen, päädyimme illalla päivälliselle yksittäisten omien kiertelyjemme jälkeen ja sieltä pubiin. Nykyään hienointa pubeissa on, että trad musasession aikana minä tiedän, mitä luritelmia pyydän. Minulla on omat biisini. Hieno tunne.Kuvittelin olevani niin paljon irlantilaisempi kuin viime viikolla tänne saapunut känädäläinen.

Kilkennylle annoin siis päivän ja yön ja aamulla hyppäsin jälleen bussiin. Cork city, alright! Pari yötä siellä riitti. Päädyin uusien tuttavuuksien (arvaatteko jo mitä maita tällä tytöllä on aina messissä: no ruotsalaisia ja irlantilaisia tietenkin) kanssa maistelemaan tummia oluita Stout Festeille. Minusta on tullut viskin lisäksi myös tumman oluen, stoutin, ystävä. Joissain niistä on jopa suklaan vivahteita, jotkut taas ovat ihan kuin äidin tekemä kotikalja jouluna. Guinness on vain klassikko. Lounaan veroinen juoma, nimittäin kaksi illassa riittää. Yhtenä iltana päädyin taas myös irish coffeen piiriin. Ei riittänyt edes late barien (täällä on erikseen baareja, jotka ovat auki noin yhteen eli early bars ja toiset noin kahteen-puoli kolmeen eli late barit ja sitten klubit noin puoli neljään asti) aukioloajat ja turisin kaduilla ja hostellien huoneessa loppuyön. Yksi pojista oli urologi. Keskustelimme, että miten hän päätyi kaikista spesialiteeteista urologiksi. En muista vastausta, mutta muistan, että hän yleensä katkaisee yhden peniksen vuodessa ja loppuosa potilaista on eturauhaongelmaisia ja munuaiskivellisiä.

Ladies View

Torch waterfall.

Corkista otin myös Ring of Kerry –kiertoajelun. Paddy wagon tours tarjosi sitä ainoana ja halpaan hintaan Corkista käsin. Kerrottakoon, että olen vältellyt kyseisiä toureja ajatellessani, että ne ovat vain tyhmiä turisteja varten. Itse olen fiksu turisti ja vaadin faktatietoja, mikäli matkasta maksan. Olin oikeassa aivottomien turistien ja non-informatiivisen oppaan suhteen ja vietin siis 13 tunnin kiertoajelun vyölaukkujengiamerikkalaisten ja Ricky Martinia laulavien espanjalaisten kanssa samassa bussissa. (Onko Ricky Martin muuten vielä hengissä?) Minä ja neutraalimmat saksalaiset kirosimme molemmat, koska niin spaniardeilla kuin jenkeillä on ongelmia myös aikatauluissa pysymisessä. Ja Ring of Kerry oli must, koska lupasin Pomolle näkeväni sen. Kuitenkin... Pakko sanoa. Nyt on tullut nähtyä jo niin paljon irlantilaisia maisemia, että ellei ole todella mieletöntä niin minun ripseni eivät räpsähdä. Kalliot ovat kallioita. Kukkulat ovat kukkuloita. Tässä tourilla kohokohta oli Killarneyn kansallispuisto. Miksi? Vihdoin niitä peuroja! Kyllä! Mielettömästi peuroja! Suomessa ei villielämän metsästys ole koskaan ollut näin haastavaa. Okei, paikassa oli myös maalaukselta näyttävä Ladies View ja vesiputous. Amerikkalaiset eivät jaksaneet kävellä vesiputoukselle. Me saksalaisten kanssa huokailimme niin ihastuksesta putoukselle kuin amerikkalaisten yksinkertaisuudelle. Tourin jälkeen, no, pubiin...

Ja pubista lähes suoraan viimeiseen etappiin, lähes pyhiinvaelluskohteeksi minulle muodostuneeksi Aranin saarille. Stay tuned, tämä tarvitsee arvoisensa kertomuksen.

"I SEE DEER, TAKE A PICTURE!"