Everyday is a school day

Haluatteko tietää mikä meikäläinen lukee automatkoilla nykyään? Syöpä-brosyyrejä. Lähes aina. Jos en lue syöpäesitteitä niin sitten luen Lonely Planetia. Ja tiedättekö kuinka monta tuntia vietin bussissa viime viikolla? 35 tuntia. Kyllä. Viikkoon mahtui Dublinin ja Belfastin. Molemmat 10 tunnin kiertoajelulle höystettynä. Eli sen lisäksi, että olin tien päällä ison osan viime viikkoa, niin saatoin oppia jotain on the mean time. Olenko hullu? Ei, olen turisti oppilaan roolissa.

Jos pikakelataan viime viikko, niin siinä oli mukana siis Äiskä ja äiskän kaveri Margit ja lukematon määrä ruotsalaisia. Myös pari irkkuakin mahtui mukaan, mutta lähinnä kiertelevinä muuttujina. Äiskä tuli ja meikkis oli oppaana. Hyvä opas olinkin, oikea opaskoira lähes. Tämä GPS määräsi suunnan lisäksi myös tahdin ja toimi pattereiden sijaan jälkiruuilla. Oi, kylläpä maistui viikko siis makialta.

Näytti ihan Micke Jacksonin Trillerin hautausmaalta.

Äiskälle näytin lemppareimmat paikkani, tahtoi hän sitä tai ei. National Gallery siis taas vähän valokuvausgallerioilla ja kahviloilla höystettynä. Ja puistoilla. Taidan olla vähän pummi, kun tykkään niin paljon juoda puistoissa (kahvia). Tykkään puistoista melkein yhtä paljon kuin rannoista. Puut havisee lähes niin kuin meri... Lokkejakin löytyy näistä. Ja tietysti sorsia... No anyhow, ettei mene ihan Rauno Repomieheksi, kerrottakoon, että sai Äitimuorikin vähän sananvaltaa. Käsky kuului, että maaseutua ja musiikkia, kiitos! Järjestyy, vähän uskonnollisella viballa höystettynä. Tiistai-päivän vietimme bussissa Wicklown maakunnassa ja mm. Glendaloughn kansallispuistossa (taas yksi loistava puisto, missä myös rantamahdollisuus!). Lisäksi kävimme St. Patrickin katedraalissa ja viimeistelimme viikon irlantilaisen musiikin ja tanssin sisältävällä showlla. Äitikulta ja Margit taisivat himppasen jopa ihastua yhteen jalkojaan heiluttelevaan vatsakkaaseen mieheen. Itse ihailin enemmän balleriinan tapaisia tyttötanssijoita, miehet kun olivat enemmän Riverdancesta potkaistuja keski-ikäisiä... Ei pahalla Äitee. Oli kyllä hienoa, I must say!

PS. Rakastan sinua kuvattu täällä ja turistit tykkää.

Äitylin viihdyttämisen ja juoksuttamisen ohella kävin vähän ruotsalaisten luonakin. Yllätys ÄÄÄÄ-synttäreiden merkeissä! En ole koskaan aikaisemmin ollut, mutta nyt haluan järkätä kaikille sellaiset. Paukkuserpentiinit ja Happy Engagement-ilmapallot (joo, ostimme vahingossa himppasen väärät pallot synttäreille...) vain helisivät koko illan. Booli oli halpaa ja Temple Barissa kallista, mutta kivaa. Tunsin itseni himppasen verran vadelmavenepakolaiseksi, sillä bileethän koostuivat pelkästään Ruotsin serkuistamme. Ehkä olen kyllä aika hurri sydämeltäni.

Tähkäpää, tähkäpää heitä tukkas.

Perjantaina kävin kotona kääntymässä ja sitten Belfastiin taas. Vadelmavenepakolaisuus jatkui ja ruotsalaiset ilmestyivät jälleen kuvioihin. Kofeiinihumala päälle ja Black Taxi Tourille. Sellaisen saa siis tilata Belfastissa ja tällöin saa yhden taksikuskin jakamattoman huomion ja omat tarinat seinämaalauksia töllistellessä. Black Taxi Tour oli ehkä lempparein juttu, mitä olen tähän mennessä Irlannissa tehnyt! Meidän taksikuski Bobby tosin puhui sen verran Belfastin slangia, että jotkut jutut jäivät vähän pimentoon. Hämmennys myös levisi sitä enemmän, mitä enemmän itse asiasta kuuli: Irlannin viime vuosikymmenten historia on jotain aivan uniikkia kalabaliikkeineen. Trouble, trouble, trouble...

Black taxi tourin jälkeen minut ylipuhuttiin Titanic museoon. I don't do Titanic. Minulta ei vain ole löytynyt ymmärrystä tai kiinnostusta neljäntenä reissupäivänään uponnutta laivaa kohtaan. I'm telling you Belfast, it's nothing to be proud of! Mutta kuitenkin, sinne mentiin, jäävuoren muotoon tehtyyn Titanicin korkeudella varustettuun ihkauuteen museoon. Ja ylläripylläri, siellä olikin aika siistiä! Museo oli tehty aika käytännönläheiseksi ja helposti ymmärrettäväksi, joka siinä mielentilassa toimi. Tietenkin lopputulos oli silti sama: paatti upposi, vaikka kuinka oli ammattitaidolla ja tunteella tehty. Sen mukana menikin sitten niin 700 ihmistä kuin hopea-astiatkin. Kiinnostus kuitenkin nähdä pelkäämäni elokuva uudestaan nousi. Pakkohan se on nyt nähdä, miten elokuva vastaa todellisuutta. Samalla tyylillä kuin kirja vastaan elokuva.

Hyi että. Tästä muraalista kivääri osoittaa todistetusti aina kohti.

Lauantai jatkui jännissä merkeissä ja olimme Belfastissa kuin kotona eli pubeissa. Filthy McNastys oli lempparini. Nimi ei ollut enne, vaan sisustus oli valkoista ja lasia ja joo. Jotain sellaista muistelisin.

Heijastus paljastaa kuskimme Bobbyn.

Sunnuntaina en tietenkään osannut nukkua ja haahuiltuani hostellin käytävillä päädyin ilmoittamaan itseni toiselle 10 tunnin kiertoajelulle sunnuntaipäiväksi. Giant Causeway ja sitä rataa. Halasin ruotsalaiset hyvästiksi (he moiskauttavat myös poskisuudelmia, joka on kylmälle suomalaisnaiselle aina yhtä iso shokki) ja lähdin Giant Causewaylle. Okei. Oli hienoa, mutta kastuin läpimäräksi yhdeltätoista aamulla enkä kuivunut kuin vasta 10 illalla kotona. Niin. Onnellisuus sai tosielämän käsitteen, kun pääsin Belfastista kotiin kämppiksen lämpimässä autossa märät varpaat kiinni ilmastointilaitteessa (ja se oli kuulemma hänen mielestä ihan okei). Lämpimät varpaat, lämmin mieli.

Jatketaan tästä aiheesta myöhemmin, nyt kutsuu (kofeiiniton) kahvitauko alakerran kuppilassa!

Winsletin Katen kolttu taka-alalla.

Jenny oli selvästi odottanut Titanic-museota.