Neljäs päivä töissä takana. Nimiä muistissa miljoona.
Suurinosa niistä on Margaretteja. Osun lähes aina oikeaan veikkaamalla
Margarettia. Niitä on meillä töissä neljä. Kaikenkaikkiaan farmasisteja löytyy
tusinan verran ja saman verran teknisiä. Päivät menevät nopeaan. Pomoni Tom
rajoittaa edelleen kysymysten määrää, mutta tänään esimerkiksi puuhastelin
lähes koko päivän Margaretin (tämä on THE Margaret, mistä kaikki olivat
kertoneet minulle koko viikon ja yhteispäivämme huipentui siihen, kun hän
lupasi leipoa minulle kaakun) ja klotsapiinin kanssa. Margaretilta sain kysyä
kysymyksiä, kunhan esitin ne irkkuaksentilla. Meidän täytyy kuulemma ”Smack the
American twag outta me”. Opin paljon, mutta oppiminen on edelleen harvinaisen
hauskaa. Tuntuu kuin olisin päiväkodissa, sillä kaikki tehdään leikin varjolla
(jos sulla on näin monta pilleria plus näin monta pilleriä ja sille tuleekin
tällainen pilleri, niin kuinka monta näitä pilleriä sä saat sille sitten
antaa). Lähden kotiin lähes aina hymyillen. Tänään lauloin Taylor Swiftia,
koska se soi apteekissa juuri ennen lähtöäni ja fiilistelimme tulevaa
keilausmatsia.
Niin keilaamista luvassa siis tänään. Tom antoi minulle
kivan metsurin vihreän lippalakin punaisella Pharmacy –brodeerauksella. Pitää
kuulemma laittaa päähän. Onneksi minulla on siihen sopiva paitakin.
Toivottavasti ortopedian lääkärit ei ole söpöjä, koska lippikset ja Annika
eivät ole kovinkaan häikäisevä näky yhdessä.
Mitä muuta olen kerennyt puuhailla? Olen kerennyt katsoa
ensimmäisen leffani Irkuissa (I give it a year, huono mutta hyvä), nähnyt
ensimmäisen paikallisen teatteriesityksen (Calamity Jane, surkea), käynyt
ensimmäistä kertaa Irkkupubissa (McGinleys, siellä oli paikallinen bändi, yhtä
soitinta soitetaan kuulemma kyynärpäällä) ja viettänyt monen monta teehetkeä
niin kotona kuin töissäkin. Ostin kofeiinitonta teetä kotiin, etten kävisi ihan
niin ylikierroksilla.
Ihmiset ovat ihania. Tai sitten olen itse mukavampi. Ei,
kyllä ihmiset taitavat olla täällä tavallista mukavampia. Kämppikseni ovat
mahtavia tai sitten olen itse vaan niin teehyöryissä (tätä tapahtuu usein).
Molemmat heistä ovat myös sairaalalla töissä, toinen itse asiassa samassa sairaala-apteekissa
farmaseuttina. Varsinkin tämä kyseinen farmaseutti Ciara, ah, vaikka hän
soittaakin viulua, niin hän on silti oikea irlantilainen kultakimpale. Loppuun
linkitän youtube-videon, joka todistaa kyseisen seikan todeksi. Ei jumantsuka.
Olen nauranut tälle nyt kolme päivää eikä loppua näy.
Ainiin ja voisin myös laittaa muutaman kuvan tästä paikasta.
 |
| A happy camper |
 |
| Näkymä olohuoneen ikkunasta, asutaan High Streetillä! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti