Ihme ja kumma

Irlantiin olen päätynyt. Blogia on toivottu. Aluksi voisin kertoa itsestäni, että olen päämäärätön riskien ottaja, joka menee  aina aidan matalimmasta kohtaa yli, mutta on samalla hullun perfektionisti. Olen vihaaja, mutta rakastava. Enimmäkseen kuitenkin vihaaja. Pidän koirista enemmän kuin lapsista. Olen vilkas, mutta samalla myös jörö. Hymyilen usein ihan vain keljuillakseni. Olen vähän ääliö.

Opiskelen farmasiaa. Opiskelen proviisoriksi. Mikä se on? Se on lääkkeiden kaikenlaisen käytön asiantuntija ja ehkä tuleva apteekkari. Se on hienoin ammatti, mitä itse keksin saavuttomattomissa olevan lääkärin tutkinnon jälkeen. Rakastan alaani ja kaikkea siihen liittyvää. Innostun herkästi kaikesta lääkkeisiin liittyvästä ja oma alani onnekseni kiinnostaa minua ihan liikaa. Tämä ilmenee turhan uteliaana ihmisten lääkekaappien, annostusten ja muiden tutkimisena ja pienenä kotitohtorointina. 

Mistä tämä blogi kertoo? Aloitetaan nyt vaikka vaihtoon lähtemisestäni. Vietän seuraavat kolme kuukautta Irlannissa tehden tutkintoni toista pakollista harjoittelua. Takaisin Suomen Tampereelle isken kesäkuun alussa, paluulippua en ole toistaiseksi ostanut. Tykkään hypätä uusiin tilanteisiin aina parin vuoden välein ja taas oli tauon paikka ja tänne päädyin.

Miten päädyin Irlantiin? Koska kaikki menevät nykyään Australiaan (tylsää!) ja Hollanti/Sveitsi eivät ottaneet minua (koska ainakaan toistaiseksi en puhu saksaa/hollantia). Irlanti oli ihana vaihtoehto tosin ja ah, heti bussimatkalla alkoi päässä soida Emmerdalen tunnari, maisemat kun eivät ole täällä kovinkaan huonot. Irlanti myöskin tarjosi harjoitteluni kannalta mielenkiintoisimman ja hyödyllisimmän vaihtoehdon: kehittyneen sairaala-apteekin Suomeen verrattuna. Irlanti tarjoaa myös surffausta ja golffia, jotka molemmat ratsastuksen ohella kiinnostavat. Niin ja Primarkin vaatteet. Niin ja irkkuaksentin omaavat sarkastiset irkut.

Ja lisää vastauksia kysymyksiin:  Kyllä, olen ensi kertaa täällä ja kyllä, lähdin tänne yksin. Kyllä, haluan oppia lisää ja lisää ja kyllä on vastaukseni kaikkeen mitä minulta kysytään (”Do you want dessert?” YES ”Do you want to go to the beach?” YES “Are you enjoying yourself? “ YES). Tai no… ei ehkä ihan kaikkeen (“Are you a good bowler?” Well... Valehtelu ei vaan ole minua varten). Olen siis kyllä-naisia aika usein, riippuu tosin myös kysyjästä aika pitkälti. Kuitenkin, pakko todeta, että Yes, man –leffana oli huono ja en allekirjoita mitään The Secret –kirjassa kirjoitettua huuhaata, jotta ei tule sitten nokan koputtamista myöhemmin. Ajatuksenvirtani on yleensä menevämpää sorttia ja tervetuloa mukaan vuoristoradalle, jota edes oma pääni harvoin kestää.