Dubliners

Dublin.

Okey, ennen kuin unohdan niin heitän nopiaa tänne juttuja, mitkä oli parhaita Dublinissa.

1.       Yomomori sushi

a.       Sushipaikkoja on Letterkennyssä pyöreät nolla, joten iskin heti työkaverin ja Lonely Planetin suosittelemana tähän ravintolaan. Kävin kahdesti. Menetin sydämeni. (Hyvä ruoka ja koirat taitaa olla ainoita asioita, joille oikeasti avaan salaisen kammioni). Söin mm. mustekalasalaattia, joka ei maistunut mustekalalta tai salaatilta. Hämmentävää.

Tämän näin. Fantastinen Caravaggio on maalannut itsensä pitämään lyhtyä oikeassa yläkulmassa.

2.       The national gallery of Ireland

a.       Monet, Caravaggio, Jack B. Yeats. Hienot maalaukset saavat minut hiljaiseksi. Kerrankin. Kävin täälläkin kahdesti. Ensin yksin ja sitten opastetulla, aivan mahtavalla kierroksella. Olin kateellinen oppaalle, joka opiskelee taidehistoriaa Dublinissa. Olisiko farmasistin mahdollista ottaa sivuaineeksi taidehistoria? Rakastaisin analysoida 1600-luvun taiteen symboliikkaa. Ja tiedoksi, ei, en itse osaa piirtää pupuakaan. (Kerran yritin ja 5-vuotias tyttö nauroi sille ja piirsi itse paremmin). 

Amerikkalaisten voimaa kuvattuna kiehtovasti.

3.       The gallery of photography

a.       Jos tykkään hyvistä, tulkinnanvaraisista muotokuvista, niin tykkään yhtä paljon tunteita herättävistä valokuvista. Ja tämä oli makiaa, kokonainen kokoelma teoksista teemalla ”Power”. Voi että, kuinka nerokkaalla tavalla oli kuvattu niin Guantanamon vankiloita kuin Euroopan  johtajiakin. Suosittelen vilkaisemaan näyttelyn kuvia osoitteessa http://www.prixpictet.com/power/

Tiedän ainakin yhden ystäväni, joka rakastaisi mennä katsomaan sorsia. Pertsaaaa.

4.       Stephen’s Green

a.       Haahuilu on mielipuuhaani. Yksin tai yhdessä, sateessa tai paisteessa. Mieluiten koiran kanssa tietenkin. Ja sateella sadetakin alla kuivin varpain. Mutta oli tämä kivaa sateessa seurassa märinkin kintuin. Puistot olivat ehdottomasti Dublinin parasta antia joutsenineen. Oli siellä tosin lokkejakin. Lokit on kuin köyhiä joutsenia. Nämä puistot ovat varmasti vieläkin parempia jahka kevät iskee ja ylikalliit yhteiskunnan rahoittamat kukkaistutukset tekevät comebackin (ja sitten irlantilaiset voivat taas valittaa valtion johdon rahan käytöstä).

Nollasta pollaan! (Nolla.nolla.)

5.       Disney Store

a.       Koska jos maailma potkii, niin aina voi turvautua Leijonakuninkaaseen. Kauppa, jossa soivat vanhat kunnon klassikot. ”Se on kuin yöööööö...” Kämppikseni eivät ymmärrä suomalaisia disneyrallatuksiani. But can’t blame them, really. Ylihinnoiteltua ihanuutta kahdessa kerroksessa. Hipelöin kaikkea senkin uhalla, että äidit tarraavat lapsensa pois lähettyviltäni. AH, aito Hercules-muki. En raaskinut ostaa.

Etanolin ja veden jakaantumista havainnollistavia ankkoja.

   Science Gallery/Trinity College                

a.       Mikäpä tällaiselle kyselyikäiselle olisikaan parempi paikka kuin ikään kuin aikuisille        tarkoitettu miniversio Heurekasta? Ah, autenttisia sydämiä pumppaamassa. Äänen vaikutusta petrimaljaviljelmiin. Autenttinen neljämetrinen leveä ja kaksi metriä leveä suu, johon saa mennä istumaan tarkastelemaan äänien muodostusta. "Miksi tämä kaikki?" kyselin yhdeltä lukuisista ohjaajista. "Because we can and why not?" IHANAA. Lisäksi alakerran kahvilan skonssit tuskaisoja ja mehukkaita ja lahjapuodin olisin voinut ostaa tyhjäksi. 

Okei, niitäpä ei ollutkaan paljon. Mutta kuten sanoin, en ollut kovinkaan kova Dublin-fani. Muutenkin kaupunki tuntuu jakavan henkilöt aika laidasta laitaan. Enkä todellakaan nähnyt vielä kaikkea, vielä on luvassa ainakin klubbailukierros, Viking splash (turistikiertelykierros)  ja Guinness factory. Oi, kyllä tuntuu siis, että olen jättänyt parhaat palat toiseen kertaan. (Nyt alkoi taas tekemään mieli ruispaloja, kun mainitsenkin sanan ”palat”, ARGH, kuinka vaikeaa muiden maiden on tehdä kunnon kuituista, rehellistä leipää).

Mutta kansallismuseo oli kokonaisuudessaan aikamoinen pettymys, ellei ole todella kiinnostunut kivikaudesta, viikingeistä ja savimaljoista. National history museum oli himppasen hämärä, sillä kyseinen museo on täynnä täytettyjä eläimiä. Creepy creeper olo, koska kyseessä oli siis esimerkiksi ihan oikeita sarvikuonoja ja mm. virtahepo. Mistä kyseiset eläimet ovat tulleet, niin enpäs tiedä, salametsästäjien salapiilolta vaikutti.

Ja jos tuntuu, että haluaa päästä nirsoilustani huolimatta Dublinin henkeen, niin suosittelen kirjaa ”The Dubliners”. An oldie but goodie. Menen siis Dubliniin uudemman kerran ja katsotaan muuttuuko naisen mieli. Kaikilla on oikeus muuttaa mielipidettään. Ainakin melkein.