Where has Annika been allday today?

Onko nyt jo ikävä Tomia, minulta kysyttiin tänään istuessani yksin nurkan perällä seuranani vain Danielin jättämä irkkuklassikoita soittava radio ja erityisluvallisten lääkkeiden kaappi. Pomoni lähti  tänään muutaman muun työkaverin kera Pariisiin kansainväliseen sairaalafarmasian konferenssiin (kade, niin kade).  Mutta ei, vaikka tavallaan minulla oli jo ikävä Tomin erinäisiä sarkastisia kommentteja, käskyjä googlettaa kaikki kysymäni asiat (”What is the difference between a gastro-resistant and a prolonged-release tablet?”) tai randomhommien näyttämistä (eilen opin esim. mistä kaikki rokotteemme tulevat ja että mm. tubirokotteelle annetaan vain 30 minuuttia käyttöaikaa jääkaapista oton jälkeen!), minulla ei ole salaista kaipuuta auktoriteettiä kohtaan. Minulla on vain himppasen kipeä olo. Se käy todella pahasti sielun päälle. En halua vain olla tällainen, voimaton. Minulle ei ole luonnollista vain olla.

”Annika, you should really go home.” Nääh, enpä usko. Yritin skarpata: kertokaa minulle uusia juttuja, esittäkää joku kysymyksiä, saanko tulla jonkun mukaan osastolle? Yritän koko ajan skarpata, mutta pää lyö kyllä tyhjää. Mitä tämä on? Rupean epäilemään jo hepatiitti B:ta katsoessani siihen liittyviä valmisteyhteenvetoja tai aivokalvontulehdusta. Ai, joku tilaa tuberkuloosilääkkeitä: MINULLA ON VARMASTI SE. Harvoin sorruin ylianalysointiin omasta terveydentilastani, mutta tämänpäiväinen olotila on vain ollut hämärä. Pää on kuin sumussa, niskat jäykkänä ja kylmä hiki päällänsä. Tetanus, se on varmasti tetanus, tajusin juuri. Huikkaan kämppikselle, että mikäli minua ei aamulla kuulu eikä näy niin makaan jäykkänä, kuolleena omassa muhkuraisin jousin varustetussa sängyssäni. "Dont be silly, just try to relax a little." En tykkään olla löysä ja rento. Mieluummin otan vaikka sen jäykkäkouristuksen.

Oloni on kuin lammas, joka ei ole pehmeä.

Tänään olisi ollut juoksumiittikin triatlonistien kanssa. Ärsytti peruuttaa se. Useimmiten ärsyttää siis vain oma itseni. En tykkää itsestäni kipeänä. Kipeyteni piilottamisessa olen hyvinkin huono ja se on selkeää, koska olen muuten niin vilkas. Ja varsinkin se ketuttaa, kun työskentelet liian kivojen irlantilaisten kanssa. Nimittäin siinä vaiheessa, kun olin lähdössä kotiin, oli jokainen tarjoamassa kyytiä kotiin (minun kotimatkassani menisi oikeasti kierien neljä minuuttia, oikeasti siis kivenheitto), miettimässä että mitä tarvitsisin apteekista tai että saanko tulla huomenna töihin. Kävelin kotiin ja täällä olen ollut siitä lähtien. 

Toinen hämmentävä seikka tässä päivässä on ollut sää. Takuulla sää on syy tähän olotilaani. Heräsin nimittäin jos en oikein pirteänä kuin peipponen niin ainakin virkeänä kuin varpunen, koska kuvittelin verhojen läpi kuultavan valon johtuvan auringonpaisteesta. Ehei, toin nähtävästi Suomen mukanani ja kello kahdeksalta täällä satoi lunta. Ketään ei voinut uskoa sitä todeksi, kuten en minäkään. Ei kiitos. Ei enää. Mieluummin vettä kuin tuota nöyhtää, joka näyttää nätiltä, mutta iskee petollisesti sinut maahan mikäli laitat korkkarit jalkaan. Onnekseni kaikki oli sulanut ennen aamupäivän teehetkeä. 

Okei eli tässä nyt ollaan ja koitan viestittää itselleni, että nyt parannutaan ja nyt parannutaan heti. Mitä ikinä tämä onkaan (tetanus). Ainiin kuulin juuri muuten, että pomoni lento Pariisiin oli peruutettu lumen takia. Haha, täällä sentään lumen tulo oikeasti yllättää, kun taas Suomessa se on sellainen yllätys, jonka kaikki tietävät. Onhan se kivempi syyttää luontoäitiä kuin ottaa ajoissa toppatakki esille ja vaihtaa talvirenkaat.