Two vodkas and sprite, please

Keilaamassa pomon kanssa. Lippis päässä.

Annika ja Irlanti ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin. Sieltä kuuluu niksnaks, lapsia tulee miinus kaks. Ehe ehe. Annika ja Irlanti pitävät siis edelleen toisistaan. Ihan liikaakin oikeastaan. Voisin kertoa heti alkuun, että keilausilta meni aika mallikkaasti. Sain pomolta kymmenen pistettä ja tuopin, koska laitoin lippiksen päähäni. Voitimme niin orton pojat (joiden joukkue näytti lähinnä jolta ghettolääkärigangilta) kuin labran täditkin ja apteekkimme odottaa innolla ensi viikon matsia huoltomiehiä vastaan. Pääpalkintona on kuulemma oikeasti kahisevaa 300 euron verran. Tekisi hyvää meikäläisen lompakko-raukalle, sillä se on joutunut aikamoiseen myllytykseen täällä.

Havainnollistan Derryn City Wallia.

Olen käynyt siis shoppailemassa. Niin. Täällä on Penney’s eli sama kuin Primark eli ihan sama kuinka hemmetisti tunget tavaraa todella epäkäytännöllisen muotoiseen ostoskangaskassiin niin kassalla ei kuitenkaan tule loppusummaksi viittäkymppiä enempää. Itse voin puolustautua sillä, että tein aivan tuikitärkeitä ostoksia: pinkit sydänkuvioiset tohvelit, leopardioloasuhaalari hännällä ja korvilla, punaiset korkokengät ja oma muki. Materialistin elämä on aina himppasen verran helpompaa. Tälläkin hetkellä istun tässä leopardimaisissa tunnelmissa teemuki vieressä ja tossukat jalassa eilisistä korkkareista toipuen. Täydellistä. Ostosmahdollisuudet tässä kaupungissa ovat siis aika jepulisjeehyvät, kontrolli onkin sitten vähän vaikeampaa.

Ja koska tykkään haastaa itseäni, niin lähdin vielä tänäänkin vielä kämppiksen kanssa Londonderryyn Pohjois-Irlannin puolelle shoppailemaan. Kahden yön remuamisen jälkeen. Kahdeltatoista aamulla. Noniin, onneksi menin, koska näin kulttuuria ja ostin kaksi paitaa (kaksi turkoosia paitaa, to be exact). Londonderry oli kiehtovan näköinen paikka ja rumalla tavalla jotenkin kaunis. Kulttuuriosioksi otimme siellä olevan kivimuurin (The walled city) ja jotain rakennusten seinissä olevia maalauksia (Murals). Se riitti tänään tälle kulttuurisuorittajalle. Ei vain pystynyt enempää, vaikka olisi siellä toki ollut pakollinen kirkkokin, jota olisi voinut vilkaista (näääääääääääh). Shoppailumahdollisuudet Derryssa on Letterkennya paremmat TopShoppeineen kaikkineen, mutta valuuttana onkin sitten ylläripylläri punta, koska sinne mentäessä mennään Iso-Britannian mantereelle (itse odotin koko automatkan, että tuleeko sieltä joku, että ”NYT YLITÄTTE RAJAN UK:HON” mutta eihän sitä huomannut muuta kuin siitä, että nopeusrajoitukset vaihtuivat km/h-rajoituksista miles per hour –rajoituksiin, tylsää!). 

Olen nyt myös tutustunut paikalliseen iltaelämän antiin kaksi kertaa isossa mittakaavassa. So far so good. Paljon opiskelijoita. Paljon irlantilaisia... Kaikki pojat ovat maanviljelijöitä. Tai rugbyn pelaajia. Tai molempia, jos käy mäihä. Baarissa ostetaan aina mixeri ja viina erikseen ja siinähän voi sitten näppärästi kaverin kanssa taktikoida, että ostaa kaksi vodkaa ja yhen mixerin niin saa tujumpia drinkkejä halvempaan hintaan. Tietenkään itse en tekisi näin... Hinnat baareissa on Suomen luokkaa, sidukka irtoaa 4-5 eurolla, samoin kuin viinikin. Joihinkin yökerhoihin maksaa sisään, mutta eilinen baarimme oli kyllä niin seduloille pyllyä näyttävä, että kyllä siitä sietikin vähän maksaa. Ja hyvin jaksaa, kun vähän kahvia kittaa (kämppis lahjoitti minulle jonkin pikakahvipurkkinsa, koska oli luullut sitä kaupassa kaakaoksi. Selväpyy!).

Lenkkimaisemia ja sumua. Ei lampaita.

Nyt on kyllä oikeastaan aika väsky fiilis. Ajattelin vähän myysailla ja katsoa MadMeniä näiden naisten kanssa. Yksi paikallisista kavereista puhuu muuten enemmän kuin minä. Siis tajuttoman paljon. Siis niin paljon, etten edes ymmärrä. Siis niin paljon, ettei sitä meinaa saada take-awaysta tai taksista ulos saatika kadulta sisään, kun se vaan yksinkertaisesti rakastaa rupatella. Samoin kuin muutenkin ihmiset täällä rupattelevat. Esimerkiksi eilen supermarketin kassajonossa joku paikallinen rouva avarsi minulle paikallisen pankinjohtajan olevan vissiin vararikossa. Rouvalle tämä oli selvinnyt siten, että hän oli varjostanut pankinjohtajan ostoskärryä, joka oli sisältänyt lähinnä Tescon Everyday value –tuotteita (Euroshopperin irkkuversio). Olin lievästi sanottuna pihalla, mutta huvittunut. Talous on muutenkin täällä se lempparipuheenaihe joka paikassa. Itse selviän niistä keskusteluista aina mollaamalla Kreikkaa. Works every time!

Nyt lähtee juttutupa taas rönsyilemään, mutta palaillaan taas ihmeellisen maailmani pariin paremmalla ajalla.