Hur var Syd-Korea?

Juu sitä tuli vähän taas kierreltyä. Etelä-Koreaa nimittäin. Joka paikassa ennen ja matkan aikana minulta kysyttiin, että mikä on matkani tarkoitus. Miksi valitsin Etelä-Korean? Kuten annikamaisessa maailmassani hyvn usein tapahtuu, tämäkään reissu ei ollut järkiperäisesti suunniteltu. ”Miksi ei?” oli yleisin vastaukseni. Halusin mennä Kiinaan, mutta kun aikaa kiertelyyn oli kaksi viikkoa ei se olisi ollut Kiinalle tarpeeksi. Kävimme Reetan kanssa syömässä korealais-meksikolaista fuusiosafkaa Götiksessä. Siellä sanoin: mitäpä jos menisin Souliin? Reetan mielestä ajatus oli loistava. Ei yllättävää siihen nähden, että me yritämme aina rohkaista toinen toistamme poistumaan mukavuusalueelta. Pari päivää keskustelun jälkeen bookkasin lentoliput, jotka eivät olleet myöskään häävin pahan hintaiset.

Tässä temppelin majatalossa olin yötä. Jep. Ainoana turistina.

Ennen Etelä-Korean keikkaa, olin Suomen lomalla. Yritin (ja onnistuin) tiivistämään Suomen kesän yhteen viikkoon syyskuussa. Tampere, Turku, Vaasa. Sukulaisia, ystäviä ja koiria. Suomi on... Suomi. Uniikkimaa, jonka juomiskulttuuri oli junttimaisempi, humalahakuisempi ja riidanhaluisempi kuin muistin. Toisaalta visiitti Pispalan Pulteriin toi hyvää perspektiiviä pintaliintoklubbailuun Göteborgissa. Götiksessä en ole koskaan todistanut baaritappelua, nähnyt baarissa karaokepuolta tai joutunut epämääräisen kähminnän kohteeksi. Niin. Kuitenkin Suomessa oli ystäviä. Ihania, jotka tarjoavat sohvaa, kaljaa tai hyviä ideoita (melontaa!). Korvaamattomia ja aivan usein aliarvostettuja tai liian vähälle huomiolle jääviä. Kompensoidakseni huonoa yhteydenpitoani Etelä-Koreasta lähti matkaan yli 15 postikorttia. Ja siis kaikki uniikkeja juuri sille kaverille tarkoitettuja kuvineen tekstineen päivineen.

Muuido

Tulin Etelä-Koreasta viime perjantaina myöhään illalla. Kaverit täällä ovat kyselleet, että miten meni, kerro jotain. ”Hur var Syd-Korea?” Yhdellä adjektiivilla kuvattuna olen käyttänyt paljon sanaa häftigt, vaikkakaan se ei ole täysin kuvaava. Etelä-Korea oli erilainen, yllättävä ja jännittävä. Hämmentävä ehkä vain yhdellä adjektiivilla (en tiedä miten sanoisin ruotsiksi). Ja koska kyseessä oli ensimmäinen komennukseni Aasiaan, niin tällaistähän sen pitikin olla. Tosin siinä vaiheessa, kun kännykkä tai pankkikortti ei toiminut ja olin ainoana turistina yötä saarella, jossa kukaan ei puhunut kanssani mitään kieltä, niin meinasi tulla pupuja shortseihin. Kuitenkin, niin kuin elämässä yleensäkin, tässäkin asiassa asenne ratkaisi. Minähän tulin tänne uutta kokemaan, niin nyt piru vieköön koetaan. 

Havainnollistaakseni omaa säätöäni ja kommellusten määrää... Busanin rantatemppeli taustalla

Reittini meni lopullisesti reittiä Soul – Muuido – Incheon – Soul – Guin-sa – Busan – Soul. Suunnitelmattomuuteni johti välillä outoihin mutkiin ja 8 tunnin bussimatkoihin, mutta aina pääsin perille. Matka oli tyypilliseen matkaan jännillä randomjutuilla höystetty. Kuten, että Guin-san temppelissä osallistuin temppelin buddharituaaleihin 24 tunnin ajan, jonka jälkeen join iltateetä buddhalaismunkkien kanssa, jotka kertoivat viisauksia tunteiden ja mielen hallinnasta, elämäntavoitteista ja, yllättävää kyllä, viinin maistelusta. Yksi värisyttävimpiä kokemuksia oli temppelin aamuseremonia, jossa sitten kello 3.30 aamulla kierreltiin pagodaa tuntemattoman puusoittimen kolinan tahtiin ja hoettiin voiman hakemista 4 jumalalta. Koitin seurata mukana kumarruksissa ja samalla stalkata, että mitä ympärillä tapahtui. Hämmentävää.

Eräs Soulin palatsi aivan ihanan sarkastisen korealaisen oppaan kera. Silmät kiinni sillä, sortsa!

Myös Busanissa kävi tuuri, kun haahuilin Haeundaen rantakaduilla ilman kunnon karttaa, pelkästään hostellin osoite kännykässä ja yritin osua oikealle kadulle törkeessä sokkelossa. Tähän päivään mennessä en ole ikinä menettänyt uskoa löytämistaitoihini, vaikken yleensä löydä itseäni kartoista, joihin on merkattu punainen YOU ARE HERE LOSER -pallura. Kuitenkin, hostellin omistaja oli kaiketi odottanut minua checkkautuvaksi sisään ja lopulta mennyt hostellin viereiseen ravintolaan päivälliselle. Sieltä hän näki tämän blondin haahuilun, laski yhteen 1+1 ja tuli tulokseen, että minun on pakko olla hänen toistaiseksi puuttuva vieraansa. Itse ajattelin, että kuvittelen jonkun huutavan nimeäni korelaisessa rantakaupungissa. Ehei, tämä pyöreän puoleinen PSYn (muistatteko Gangnam stylea laulavan heebon) näköinen, mutta rentoihin vaatteisiin pukeutunut korelainen juoksi vierelleni, selitti tilanteen ja menimme takaisin ravintolaan. Hän tilasi minullekin ruokaa (korean barbeque, parasta!), jonka jälkeen vei hostellille silittelemään koiranpentuja. Saman jätkän ansiosta sain täydellisen kohteen iltakävelylle ja sopivan agendan seuraavalle päivälle. Rakastan hostellien auttamiskulttuuria, koska aina löytyy joku joka tietää, mikä oli juuri hyvä idea minun reissulleni, aikataululleni ja persoonalleni. Plus parhaat ruokapaikat tulee yleensä aina hostellien vinkkien kautta (myös nälkäiselle matkaajalle sopivasti lähistöltä)! 

Perusapetta. Yhden hengen annos.

Koreassa kommunikointi tapahtui yleensä kaikkien kymmenen sormen turvin. Peukkua tai ristimerkkiä näyttämällä sai yleensä syömäkelpoista ruokaa. Kun ruokaa sai eteensä, niin sitä tuli yleensä paljon, miljoonassa eri kipossa ja riisin kera. Maistelemalla voittoon! Joskus napakymppejä, joskus napanöyhdältä maistuvia, mutta aina yhtä hyvää navan täytettä. Paitsi temppelissä, jonka kasvisruoka sai sellaiset repulsiot, kimchi kun ei ole minun mittakaavallani mitenkään ok aamupalaruokaa... Parhaimmistoa oli tietenkin korealainen bulgogi elikkä naudanliha hakattuna pieneksi. Myös gimbap eli korealainen versio sushista oli lempparilounasta. En syönyt koiraa, ötököitä tai eläviä mustekaloja. Luullakseni... hehe

Summasummarum, suurimman osan reissuani vietin Etelä-Korean valtavassa pääkaupungissa Soulissa. 10 miljoonaa asukasta ei johtanutkaan täysinäisiin katuihin ja paniikkiin vapaan tilan puuttumisesta. Soul oli energian täyttämä, ei liiallisten ihmisten. Jokainen asuinalue oli omanlaisensa, omalla ravintolavalikoimalla ja shoppailumahdollisuuksilla valjastettu. Olisin voinut vain syödä ja shopata pari viikkoa putkeen, mutta sen sijaan tsekkasin myös 4 palatsia, temppelin, tornin, muistopaikan ja lukuisia markkinoita. Kävelin, kunnes en enää pystynyt muuta kuin tanssimaan. Hyvin rationaalista. Olin kolmessa eri hostellissa kolmella eri alueella yötä ja Hongdaen alue nousi lemppariksi näin illanviettomahdollisuuksien myötä. Paljon ruokamahdollisuuksia, paljon baareja ja paljon nuoria, iloisia ihmisiä. Yhtenä iltana hypin korealaisten kanssa teknon tahtiin, toisena leikin hollantilaisen pojan kanssa ruotsalaissisaruksia kaljabaarissa (meni hyvin läpi, kunnes tuli vastaan korealainen tyttö, joka oli opiskellut ruotsin kieltä Soulissa 4 vuotta. WHAT ARE THE ODDS??). Jokaiselle mielentilalle löytyi paikka Hongdaesta. Soul valloitti. Soulissa olisi voinut viettää helposti pari viikkoa pelkästään.

JSA. Siniset rakennukset YK:n rakennuksia, iso rakennus taustalla Pohjois-Korean. Mukana kahden tyyppistä etelä-korealaisten soturipoikaa ja tietenkin jenkkisotilaat päälle.

Ja ainiin. Kävin myös Pohjois-Koreassa! HÄHÄÄ Kokonaiset pari metriä sen puolella. Osallistuin kiertueelle, joka vei demilitarisoidulle alueelle (DMZ), pohjois-korealaisten rakentamaan tunneliin, ja lopulta näiden kahden maan jaetulle turvallisuusalueelle (JSA). Mieleenpainuva reissu, jossa tensioita oli koko päivän. Oppaamme oli etelä-korealainen nainen, joka osasi nostaa mielenkiintoisia faktoja maastaan esille. Kaikenkaikkiaan voisin sanoa, että mikäli korelaisen aksentin ymmärtäminen vääntyy päässä ymmärrettäväksi, on kaikille ’toureille’ osallistuminen Etelä-Koreassa hyvin mielenkiintoista, sillä harvoja tekstejä on jaksettu kääntää englanniksi.

Mahdollisesti tulevaisuuden junareitti (Etelä-Korean toiveissa ainakin)

Etelä-Korea. Hyvin tiiviissä paketissa. Kas näin.